Mustikat, mökki ja mukulat

Jokailtainen väsytystaistelu onnellisesti takana. 

Lapset voittivat jälleen ja aikuiset nauttivat kallisarvoisesta omasta ajastaan ihanassa rättipoikkikuosissa. huoh. Käsittämätöntä, miten kovalla vimmalla ja räminällä nuiden  kakaroiden pitää kasvaa irti vanhemmistaan.

Kävimme tänään pitkästä aikaa koko porukalla hökkelimökillä maaseudun rauhassa. Ihana aurinko ja mereltä kylmästi puhalteleva tuuli toivat jo mukanaan ihan selvän syksyn tuoksun ja sadonkorjuu mustikoiden muodossa lisäsi loppukesän kaihoa entisestään. 

Kaupunkilaislapsista suurimmat, sankaripojat etunenässä, nautiskelivat kylläkin lähes koko reissun sisällä teini-ikää lähestyvien velhojen jännittävän maailman parissa raittiista maalaisilmasta 

(ja äidin motkotuksista) välittämättä.

 

Olkoon, me päätimme Iso P:n kanssa ja nautimme maalaisidyllistämme pienempien, yhä vanhempiensa seurasta nauttivien öttiäisten kera. Naapurin ahkera perhe muistutti onneksi meitäkin kaikista rentoilun vuoksi tekemättömistä töistämme jatkuvan kirveen nakkailun ja moottorisahan pärisyttelyn kautta. Nauroimme makeasti mahtavan vaappusen ihmettelyille naapurin sedän motiiveista hakata omaa taloaan hajalle.. siltä se kyllä kuulostikin..  :)

 

 

 

 

Keiju antoi meille tänään iltaisella kävelyretkellä muistutuksen eskarimurkun tahdonvoimista kiukutellessaan mistälieasiasta (liityiköhän siihen mutaiset crocsit, se ettei jaksa kävellä ja ehkä vielä kaiken päälle isi ei edes kantanut pikkuprinsessaa..) . Pikkuihmisen naiseus ja kiukuttelu kuulosti hauskalla tavalla loogiselta, näin ison ihmisen ja naisen näkövinkkelistä. Iso P:tä tulevaisuuden kuva kolmen kiukuttelevan naisihmisen kanssa nykyisen yhden sijaan huolestutti aika lailla.

..Iso P aloitti keskustelun lepytellääkseen kiukuttelevaa prinsessaa: "Sullahan on ihan nätti pipo päässä tänään." Johon vieressä terävillä kivillä avojaloin crocsit kädessä kävelevä Keiju  vastasi tiukan uhmakkaasti: "No ei oo, itelläs on ruma pipo." Ja ennen kuin lakitta kulkeva Iso P ehti puolustautua prinsessan tiuskintaan, se jatkoi kyyneleitä kakotellen: " Jaa, et siis tykkää mun piposta, joo et tykkää siitä ja oon siis sun mielestä ihan rumakin, ai jaa et siis rakasta mua..". 

Ihanaa naisen logiikkaa! 

Mie en meinannu saaha sisäistä kikatteluani loppumaan millään.. sympatiaa vaan Iso P:lle.  :)

Onneksi Keijukin leppyi nopeasti isin rakkauden tunnustuksiin hukkuen ja sulattelimme paistettuja makkaroita riippukeinuissa loikoillen loppuillan. Ehkä toista kertaa tänä kesänä mieki pääsin  mökillä loikoilemaan vaaka-asentoon kintut taivaisiin kohoillen. :) 

Onneksi on hökkelimökki. Talven pimeinä iltoina lainoja lyhennellessä se tuntuu joskus turhalta. Ajattelee, että ilmankin voisi olla. Tänään en luopuisi siitä mistään maailman rahasta.

Pieni piilopirttimme.