keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Purkua ja rakennusta

Huh, uuden elämän rakennus vaatii enemmän voimia kuin olisin kuvitellut. Henkisesti aika lailla rikkinäisenä kaikkien käytännön asioiden hoitaminen tuntuu ajoittain ylivoimaiselta. Kaikki paperihommat, asunnon etsinnät, tukien haut, tilien vaihdot ja muuttohässäkät. Ja puhumattakaan siitä, että ne kaikki tekee viisi lasta kainalossa. KÄÄK. Mutta älkää käsittäkö väärin, olen silti nyt onnellisempi kuin aikoihin, ja hengitän selvästi paremmin kuin aikaisemmin, mie olen vain ihan rättiväsynyt.

Ajattelisin, että olemme mieheni siis exäni kanssa niin kamalan fiksuja ihmisiä ja vielä sosiaalialan ammattilaisiakin, että lasten kannalta tämä ero saadaan hoidettua sievästi ja nätisti ilman isompia solkkauksia. Eilen meinasi kuitenkin mennä vähän sotkuiseksi ja ensimmäinen eron jälkeinen riita saatiin aikaiseksi.. onneksi iltamyöhäinen puhelu selvitti tilanteen ja jaksan nyt taas uskoa siihen, että ehkä tämä tästä vielä joku päivä ystävyydeksi muuttuu.

Löysin itselleni asunnon, ihanaa!! Yli puolet näistä neliöistä, ja jotenkin ihmeen kaupalla mun pitäisi nyt mahduttaa tämä vuosien varrella keräämäni omaisuus sinne pikkuruisiin huoneisiin. Ankara karsinta ja materiasta luopuminen edessä, se ehkä tekee hyvää. Puhdistumista, haikeaa surumielisyyttä ja pikkuisen paniikkia ilmassa. On kuitenkin positiivista, että olemme Iso P:n kanssa niin kovin erilaisia ihmisiä, kirjojen, levyjen ja kalusteiden jako käy kivuttomasti, kun toisella on niin erilaiset mielenkiinnon kohteet. Jotain hyvää tästäkin siis kaikkien näiden vuosien jälkeen löytyi.

Lapset voivat (ONNEKSI!!) yhä yllättävän hyvin ja reagoivat tilanteeseen iloisin mielin. Jatkan tilanteen tarkkailua ja olen valmiina toimintaan  jos kun jotain ilmenee.

Tätä tänään, asumuserolaisen pohdintaa. Uuden elämän rakennusta, vanhan purkua.