Pari kuuskytlukulaista myynnissä

Päätökset on nyt tehty. Sekä ihana talomme, että vielä ihanampi mökkimme on nyt myytävänä. IIIK!

Mökki vm -62 myytävänä

Talo vm -63 myytävänä

Kamalan sekavanlaatuisia ajatuksia mieli pullollaan, kun toisaalta jo valmiiksi ikävöi kaikkea tuttua ja turvallista ja miettii, että osaako ne uudet ollenkaan arvostaa mun käsin kaivelemia pihakivetyksiä ja hoitaa mun ruusuja. Ja sitten taas innoissaan jo yötä myöten suunnittelee uuden keittiön kaapistoja. Ja miettii kauhulla, että miten siellä remontin keskellä eleltäisiin? Ja sitten vielä pelkää, että meneekö nämä ihanuudet kaupaksi ollenkaan, jos nyt ei olekaan asuntokaupoilla ketään, joka just tämmöisiä kaipailisi. Voi kauhistus, suhtaudunkohan mie vähän liian tunteellisesti tähän materiaaliseen maailmaan? 

Muutama kiinnostunut on, ja odotellaan miten niiden kanssa käy. Niin, no nyt sitten kai todellakin vain odotellaan. Ja katsellaan miten asiat etenee. Jos ostajat löytyy ja meidän tarjoukset hyväksytään, niin sitten aletaan suunnittelemaan muuttoja ja remontteja, ja jos ei, niin jatketaan entiseen malliin. Ei huonoja vaihtoehtoja kumpikaan.

(By the way,  jos olet kiinnostunut ostamaan talon tai mökin Kokkolasta, niin sähköpostia vaan rohkeasti! )

Hökkelimökin jäähyväislaulu

Kävimme jättämässä haikeat, talven pituiset jäähyväiset ihanalle hökkelimökille. Vaapun kanssa kerättiin sammalia talven varalle ja tavattiin vihoviimeinen päivänsäde metsän uumenissa. 

"Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken, päivänsäde viimeinen. "

"Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi aikoi juuri lentää eestä sen."

"Kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan, se juuri oli noussut luolastaan..."

Haravoimme pihaan siileille talvipesiä, joimme retkikahvit ja paistettiin makkarat. Pakkasimme mökin pihasta puutarhan takakonttiin ja ajeltiin kotiin. Miten tämä taas meni näin nopeasti?

Ensi keväänä nähdään taas, kesäkoti! 

Hökkelimökin valoa metsässä, merellä ja lyhdyissä

Hökkelimökillä Iso P:n ja öttiäisten kera koko viikonlopun. Kesä palasi ilostuttamaan viikonloppuamme eikä syksyn tunnelmista muistuttanut enää kuin ihanat keltaiset lehdet aurinkovarjon nurkissa ja joka puolelle juuristoistaan nousseet sienet. 

Mie opettelen tunnistamaan ne hetimiten ja ensi syksynä, mie lupaan, osaan poimia oikeat koriini. Nyt keräsin niitä ainoastaan kameraan.

Metsässä valo lankesi syliin salaa ja kaiken hämärän keskellä aukean valossa paistatteli hämähämähäkkejä, muurahaisia  ja sankaripoikien suosikkeja, limaisia sammakoita. Sammakkojahdin lomassa kunnostettiin vanhaa majaa ja tähystettiin vihollisia. 

Perunat olivat kypsyneet ja maistuivat aivan omalta maalta. 

Puolukat odottelivat mättäissä poimijoitaan punaiset posket hehkuen. Toiset keräsivät marjoja, mie myös varpuja.

Merellä loppukesän ihanuutta. Kepeillä kalastelevia poikia. Seilaamista ja pilviin tuijottelua. Kevyitä tuulia ja ihmeellisen raskasta ilmaa.Utuista auringon valoa ja pieniä veden roiskeita. Sudenkorentoja, pieniä pörrääviä kärpähäisiä ja vesikirppuja. 

Valon juhlaa. Lyhtyjä, kokkoja, raketteja ja papapapapatteja..

Ihanaa. Akut on ladattu. Eihän tämän kesän vielä tarvis loppua?

Mustikat, mökki ja mukulat

Jokailtainen väsytystaistelu onnellisesti takana. 

Lapset voittivat jälleen ja aikuiset nauttivat kallisarvoisesta omasta ajastaan ihanassa rättipoikkikuosissa. huoh. Käsittämätöntä, miten kovalla vimmalla ja räminällä nuiden  kakaroiden pitää kasvaa irti vanhemmistaan.

Kävimme tänään pitkästä aikaa koko porukalla hökkelimökillä maaseudun rauhassa. Ihana aurinko ja mereltä kylmästi puhalteleva tuuli toivat jo mukanaan ihan selvän syksyn tuoksun ja sadonkorjuu mustikoiden muodossa lisäsi loppukesän kaihoa entisestään. 

Kaupunkilaislapsista suurimmat, sankaripojat etunenässä, nautiskelivat kylläkin lähes koko reissun sisällä teini-ikää lähestyvien velhojen jännittävän maailman parissa raittiista maalaisilmasta 

(ja äidin motkotuksista) välittämättä.

 

Olkoon, me päätimme Iso P:n kanssa ja nautimme maalaisidyllistämme pienempien, yhä vanhempiensa seurasta nauttivien öttiäisten kera. Naapurin ahkera perhe muistutti onneksi meitäkin kaikista rentoilun vuoksi tekemättömistä töistämme jatkuvan kirveen nakkailun ja moottorisahan pärisyttelyn kautta. Nauroimme makeasti mahtavan vaappusen ihmettelyille naapurin sedän motiiveista hakata omaa taloaan hajalle.. siltä se kyllä kuulostikin..  :)

 

 

 

 

Keiju antoi meille tänään iltaisella kävelyretkellä muistutuksen eskarimurkun tahdonvoimista kiukutellessaan mistälieasiasta (liityiköhän siihen mutaiset crocsit, se ettei jaksa kävellä ja ehkä vielä kaiken päälle isi ei edes kantanut pikkuprinsessaa..) . Pikkuihmisen naiseus ja kiukuttelu kuulosti hauskalla tavalla loogiselta, näin ison ihmisen ja naisen näkövinkkelistä. Iso P:tä tulevaisuuden kuva kolmen kiukuttelevan naisihmisen kanssa nykyisen yhden sijaan huolestutti aika lailla.

..Iso P aloitti keskustelun lepytellääkseen kiukuttelevaa prinsessaa: "Sullahan on ihan nätti pipo päässä tänään." Johon vieressä terävillä kivillä avojaloin crocsit kädessä kävelevä Keiju  vastasi tiukan uhmakkaasti: "No ei oo, itelläs on ruma pipo." Ja ennen kuin lakitta kulkeva Iso P ehti puolustautua prinsessan tiuskintaan, se jatkoi kyyneleitä kakotellen: " Jaa, et siis tykkää mun piposta, joo et tykkää siitä ja oon siis sun mielestä ihan rumakin, ai jaa et siis rakasta mua..". 

Ihanaa naisen logiikkaa! 

Mie en meinannu saaha sisäistä kikatteluani loppumaan millään.. sympatiaa vaan Iso P:lle.  :)

Onneksi Keijukin leppyi nopeasti isin rakkauden tunnustuksiin hukkuen ja sulattelimme paistettuja makkaroita riippukeinuissa loikoillen loppuillan. Ehkä toista kertaa tänä kesänä mieki pääsin  mökillä loikoilemaan vaaka-asentoon kintut taivaisiin kohoillen. :) 

Onneksi on hökkelimökki. Talven pimeinä iltoina lainoja lyhennellessä se tuntuu joskus turhalta. Ajattelee, että ilmankin voisi olla. Tänään en luopuisi siitä mistään maailman rahasta.

Pieni piilopirttimme.