Kukkakaaligratiinia ja voinsyöjiä

Kaupan hyllyltä kurkisteli joku ihana kaunotar, kukkakaalin kaunis serkkutyttö kai. 

Nappasin serkukset pussiin ja kokkailin kotona gratiinit. 

Kermaiset kukkaset:

Kukkakaalia

Kermaa

Juustoa

Ruususuolaa

Sitruunapippuria

Uuniin vaikka vajaaseen kahteen 

sataan reiluksi puoleksi tunniksi.

 Ruokapöydässä Minäitte halusi itse voidella leipänsä. Nam. 

Taitaa osata nauttia elämästä tämä vaappulainen. 

Ruokaa ja rakkautta.

Kinuskihampaita ja peikkoäitin ajatuksia

Keittiön kauneutta. Innostunutta inspiraatiota kokkailuun ja kauneudesta puoli ruokaa. Väriterapiaa parhaimmillaan. Tuoksujen tanssia ja makujen sinfoniaa. Luovaa materiaalin käyttöä ja tyytyväisiä vatsoja. Sitä tänään.

Kurpitsansiemeniä paahdettuna. Rususuolaa ripauksittain. Oliiviöljyä. Pinaatinlehtiä, pippuria ja pienen pieniä tomaatteja. Niistä on maukkaat salaatit tehty.

Kinuskihampaisille lapsille helposti ja hyvin sokerihumalaa suurinpiirtein säilöntäaineetta. Nämä nimenomaiset kauralaiset katoavat kylläkin esikoisen huomisille nyyttärikesteille kouluun. Mie sain onneksi tekijän oikeudella edes nuoleskella joka lusikan ja raaputella kaikki kulhot ennen astianpesukonetta. (On muuten ihan nappivarma konsti pitää kiinni kerran kovalla vaivalla hankituista raskauskiloista kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia. Ja jos ei jaksa kovin usein leipoa, on lasten lautasten jätetyhjennys oman annoksen lisäksi toinen toimiva tehokeino. )

Kauraisia keksintapaisia:
125 grammaa VOITA, 1 ja puoli desiä SOKERIA, 1 desi JAUHOJA, 4 ja puoli desiä KAURAHIUTALEITA, 1 teelusikallinen SOODAA ja vielä vähän KERMAA.

Sulata ja sekoita kulhossa. Lusikoi ja painele pellille. Paista 10 minuuttia 200 asteessa. 

Kinuskia kuorrutukseksi jäähtyneille kaurasille:  1 desi KERMAA, 1 desi FARIINISOKERIA, 1 ruokalusikallinen SIIRAPPIA, 1 teelusikallinen KAAKAOJAUHETTA, 2 ruokalusikallista VOITA, mutta vasta lopuksi kinuskia kirkastamaan.  

Sekoita ja keitä vaikka mikrossa sen seitsemän minuuttia tai kunnes kinuski sakenee. Ja sitten lisää se voi. Levitä päälle ja anna jäähtyä. Ja sitten nauti hyvin. 

Taas tänä iltana tämän peikkoäitin lauleskellessa lapsilleen lounatuulista, autonrämistä ja menninkäisistä muistin taas elämän tarkoituksen ja sen, kuinka kertakaikkisen tärkeä olento olenkaan. Ei ole ketään parempaa eikä rakkaampaa ollenkaan. 

Ihanan pikkusiskoisen sanoittamana: 

Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin olet koko maailma!

Hyvää yötä, maailma.  

Pipoja, pelejä ja porkkanakeittoa

Sataa, sataa ropisee.. jo monennettako päivää.. ikiaurinkoisen kesän jäljiltä tuntuu ikuisuuksilta. Vesisade tuo mukanaan jo ihan selvästi syksyn tuntua. Ulos täytyy pukeutua ja sieltä tullaan sisälle hiekkalaatikko housun takamukseen tarttuneena.   Ja sateella ollaan sisällä.  Etenkin ötökät viihtyvät enemmän sisällä. Ja kun ötökät on sisällä, sen huomaa. huh. 

Sadeilmoilla on myös hyvät puolensa. Kun ollaan sisällä, sitä ehtii touhuta. Ehtii virkata ja pelata. Leipoa ja kokata. Olen virkkaillut kaikenlaisia pipoja kaikenlaisille ystäväisille pitkin päiviä. Ranteessani vihlovasta jäisestä kivusta huomaan, että virkkuukoukun voisi välillä laskea käsistä. En malta. Olen koukussa koukkuun.

Pipo pikkuystävälle, pariksi pikkumummon pipolle.

 Pienen pieni pipolainen ihan pienen pienelle öttiäiselle annettavaksi, 

pohjoiseen lähetettäväksi.

Vaikka kaikkien isojen ihmisten hermot alkavat sadepäivien myötä muistuttaa lähinnä äärimmilleen vedettyjä vietereitä, on lasten kanssa ollut ihaniakin hetkiä. Hauskoista, koko porukan kesken pidetyistä pelimaratooneista parhain on ehdottomasti ollut Eläinpyramidin rakentaminen. Pohjoisen tätiltä (eli ihanalta siskoiselta) saatu aivan huippumahtava peli kaikenikäisille antaa niin silmänruokaa kuin hauskuuttakin oikeasti koko perheelle. Ja pelin jälkeen nappulaiset antavat leikille tilaa vaikka kuinka. Suosittelen! 

 

Eläinpyramidi leikkien jälkeen levällään.

Loppukesän parasta antia on kuitenkin ehdottomasti kaikki ihanat tuoreet, värikkäät ja herkulliset kasvikset. Jo pelkkä katselu (maistelusta puhumattakaan) antaa voimia päiviin mahtavalla väripaletillaan. Eilinen porkkanasosekeitto maistui tekijälleen, öttiäisille ja Iso P:lle viimeistä pisaraa myöten. NAM.

Tämän aurinkoisen keiton inspiraationa toimi kiva resepti kirjastosta lainaamastani kirjasta. Aikamoisen ihanaisia reseptejä ja hyvää tietoa puhtaasta, terveellisestä ravinnosta: Oikeaa ruokaa - lapset, ruoka & terveys (Colliander-Nyman & Riska, 2010). Kiitos siis taas kerran niille kirjaston kivoille täteille, jotka aina osaavat nostaa ne mua kiinnostavat kirjat siihen käytävän päähän näytille. Enhän mie muuten niitä ehtisi ikinä sieltä etsiä. Meidän lapsista on nimittäin kauhean vaikea ymmärtää, ettei ne kirjahyllyt ole kiipeilytelineitä ja niiden väliin jäävä tila juoksurataa. 

Vaikka kesä menee aina ihan liian nopeasti ja ja aina yhtä yllättäen. On tässä ajassa oma kirpeä suloisuutensa. On ihana vetää ekoja kertoja taas villapaita niskaan ja lontsutella kumppareissa pitkin pihoja.

Illat viilenee ja yöt kylmenee. Kohta saa jo polttaa kynttilöitä ja sytytellä takkkaan tulia. Ainakin nyt sateella tuntuu siltä.