Hässäkkäpässäkkää

Kuten harvaan kirjoitetusta blogista voi tarkkaavaiset lukijat päätellä, on elämä ollut pikkaisen hässäkkäistä viime aikoina. Jokavuotinen, harrastuksen omainen askartelukaupanjouluapulaismyyjätär-homma vie muutaman iltapäivän ja lauantait muusta elämästäni ja se kai tekee kaikki muut aikataulut kireäksi. Lisäksi olemme rampanneet lasten kanssa erinäisillä lääkärireissuilla pitkin viikkoja mm. astmaepäilyjen vuoksi.  (myyh) Ja toki tuo ainainen kuningasjalkapallo vie iso P:n ja poikasten ajan tavanomaiseen tapaan.

On myös joulumyyjäisaikaa ja mie en käsityöihmisenä malta istahtaa koneelle, kun kaikenlaiset saippuapalaset ja heijastinkukkaset odottavat paketointejaan. Mulla ois kaikenlaisia ihanaisia kuvajaisiakin mukavista pikkunyssäköistä, mutta tämä kaaosmainen hallitsematon hässäkkäelämä on aiheuttanut kameran johdon hukkumisen, ja niimpä teksti on nyt tällä kertaa kuvaton. Viime hetken joululahjavinkkejä siis tiedossa mahdollisesti myöhemmin.

Nyt ompelukone houkuttaa öistä ahertajaa, mutta jospa elämä jatkuisi taas ensi viikolla rauhallisemmissa merkeissä ja ehdin kirjoittaa. Olen muuten silloin yhden lukeman verran nykyistä vanhempi. Sunnuntaina juhlistetaan siis minua. Happy birthday vaan...

Kyklooppeja

 Kääääk. Kyklooppeja. 

Surrur-kirjan ja meidän haaveilijan (eli sen toisen poikasen) piirrustuksista innoittuneet kykloopit heijastelevat elämää. Vähän pelottavaa, hauskaa, rentoa, aika käytännön läheistä ja ihan kamalan-ihanan lapsellista. Elämää.

Heijastimia saa muuten tilata täältä. :)

Lovely lovebirds in black 'n white

Lovely lovebirds eli  ihania onnen lintuja. 

 Ompelukoneen, tilkkujen ja katkenneiden helminauhojen keskeltä syntyneet.

Visertelemään kaiken kamalan kiireen keskelle, muistuttamaan ettei aika katoa, vaan on.

Vaikka tuntuu, että kello juoksee maratonia vuorokauden ympäri. Annettu, oleva aika ei riitä kaikkeen ja tuntuu, ettei mitään haluaisi (tai voisi) jättää elämästä poiskaan. Uusia kujeita keksii koko ajan ja niistä saa elämään sitä kaivattua suolaa, makua.. 

Ja tiedän, ettei aikaa juoksemalla kiinni saa vaan pysähtymällä. Ja niin yritänkin. Pysähtyä sillä lailla pysähtymättä, keskittymällä vain siihen yhteen asiaan kerrallaan. Kuvitella, ettei muuta olekaan kuin nyt ja tämä. (Ja tietenkin samalla hämmentää puurokattilaa, huudella eteiseen tavaroiden paikkoja ja hyssyttää sylissä vauvaa, eli sellaista normi-kotiäiti-hommaa.) 

 Mutta kuitenkin, ajatuksen tasolla pysyä tässä ja nyt, ei tulevissa ruuissa ja pyykeissä, palavereissa, myyjäisissä  ja työvuoroissa, vaan tässä. Se kuulema auttaa pitämään kiireen tunteen pois kun saa tehtyä yhden asian kerrallaan loppuun asti. Kokeillaan. 

Ja jos lintusia katsellessa aika pysähtyisi. Jos joka kerta ohi kulkiessa muistan pysähtyä, niin pysähdyn jo usein. Onnen linnut. Lovely lovebirds.

Tilkkuja ja räsyjä täydellisessä harmoniassa

Kuva: http://www.planeteyetraveler.com/2010/02/21/coming-up-quilts/

OI OI mitä tilkkuja! Tilkkuja tilkkuja tilkkuja!!

Kuva: http://www.wendyfoster.com/wendyfosterblog/wp-content/uploads/2010/07/7.26.10-Mieko-Mintz.jpg

Mie olen aina rakastanut värikkäitä kollaaseja, tilkkutöitä ja räsymattoja. Rakastuin isoäitini aikoinaan virkkaamaan tuhannen kirjavaan vilttiin jo kymmenvuotiaana, eikä se rakkaus ole kylmennyt, päinvastoin. 

 

Kuva: http://www.danforthmuseum.org/assets/art/Mixed_Media_LindaLevin.verysm.white.jpg

Tilkuissa minua kiehtoo  erityisesti se, miten sikinsokin sekaisin olevat värit ja kuviot saadaan lopulta tasapainoiseen kokonaisuuteen ja esteettisen kauniiseen muodostelmaan. Värien harmonia ja kuvioiden symmetria ei nimittäin ole ihan yksinkertainen eikä helppo tehtävä.

 

Kuva: http://rbolsonconstruction.com

Tekstiilipuolella tilkkutöissä ja askarteluun tai paperiin ym. materiaaleihin liittyen kollaaseissa on myös se äärimmäisen kiehtova seikka, että niitä voi rakentaa ylijäämästä. Siitä materiaalista, joka ei enää riitä muuhun, ja joka ehkä heitettäisiin muuten pois. (Onko räsymattoa kauniimpaa ajatusta keksittykkään?) Pienen pienetkin palat saa vielä kauniiseen käyttöön osana suurempaa kokonaisuutta. Jotenkin siihen sisältyy myös sellaisen ikiaikainen, elämää suurempi ajatus siitä, että olemme kaikki osa jotain suurempaa. Omina tärkeinä pieninä osinamme, täydennämme harmoonista kokonaisuutta.

Kuva: http://www.johncoulthart.com/feuilleton/2009/04/09/paula-nadelsterns-kaleidoscope-quilts/

Ja tämmöiselle keräilijäluonteelle, jolla löytyy miljoona erilaista kangassuikaletta, tilkkua, nauhaa ja nyöriä, eikä minkäänlaista kykyä valita niistä vain yhtä, ovat tilkkutyöt pelastus. Kaikkea voi käyttää vähäsen. Oikeassa suhteessa ja hyvällä kaavalla. Eikö olisi aika hauska vaikka päällystää sohvansa, ei vain yhdellä, vaan kaikilla lempikankaillaan, kuten alla..? nam.

Kuva: http://www.momoy.com/2008/11/04/create-retro-and-cozy-living-room-with-squint-furniture/

Tai kutitella varpaitaan tähän iki-ihanaan räsymattoon..? oi nam.

Kuva: http://childrensdoodler.blogspot.com/2010/03/dont-let-kids-have-all-fun.html

Tilkkuja minulla on. Räsyjäkin. Kankaita ja nauhoja. Niille saisi löytyä pian paikka maailmasta. Saa vielä nähdä mitä tästä syntyy. Koska kuten kaikissa luovissa proseseissa, aika ja vapaa tila tekevät tehtävänsä. Pitää antaa inspiraation vain muhia rauhassa. Sitten se syntyy, kuin itsestään.  

(Inspiraatiota etsiessä törmäsin näihin upeisiin kuviin. 

Pääset kurkistamaan niiden lähteisiin klikkaamalla kuvia.) 

Puolikuolleena isänpäivän jäätelökakkua

Jos puolikuollut voi olla, niin nyt olen. Päässä joku vasaroi kovalla kädellä, keuhkot vinkuu ja vikisee raskaasti ja kyljessä tuntuu armoton pistos yskiessä. Epäilen kylkiluun murtuneen. Ja räkää. Sitä on joka paikassa. yäk. Mie siis sairastan. Enkä ole kovin hyvä siinä. En kestä tätä makoilua. Onneksi edes läppärin saa tähän syliin.

Mutta voi iso P:tä, joutuu passaan sairastajaa isänpäivänäkin. Luulen, että tänään meillä syödään isänpäivän jäätelökakkua..

Ai niin, pakkohan nämäkin on jakaa, eli isänpäiväkorttien saldoa:

Haaveilija: "Isi, sinä oot ihan banaani!" Ja kortti, joka ei millään ilveellä liittynyt banaaneihin. Kuka tuon ajatuksia seuraa?

Vaappu: "Iskä, olet tähti!" Kortissa, joka oli täynnä tähtiä. Se on niin äijä tuo, sellanen selkeä ajatuksissaan ja teoissaan.

Keiju: "Isi ja minä, minä ja isi, isi ja minä!" Kortissa, jossa oli kuvia, niin, isistä ja hänestä itsestään, sydämien keskellä. Of course.

Esikoinen: "En mää voi tulla herättään sitä ku ei mull oo ees mitään annettavaa.." Varustettuna mökötysilmeellä ja kortilla, joka oli jäänyt perjantaina kouluun. oih. Vakuuttelin, että isi varmasti ilahtuu pojasta enemmän kuin kortista. Ja lopuksi sitten puolipakotin senkin mukaan herätyshommiin.

Aamukahveista sängyssä meillä on jo luovuttu. Todettiin iso P:n kanssa, että on rentouttavampaa syödä pöydässä kuin sängyssä kuuman kahvin ja viiden villiviikarin kera. Isänpäivää!

Hakuammunnalla täyskymppi eli löytöjä!

Tiedättekö, kun joskus kirpparilla tekee niin ihanan mahtavia löytöjä, että tulee ihan sellainen varas- olo siitä, että on tekemässä niin julmetun hyviä kauppoja. Katselee vähän arastellen ympärilleen ja sydänkin pomppii muutaman lyönnin liikaa. Sitä suojelee löytöään ihan haukkana ja mulkailee pahasti, jos joku vilkaiseekaan. Oi, tänään mulla oli se tunne. Siihen kai koko kirpparikiertelyn logiikka ja onnellisuus perustuu. Kun lähtee ostoksille ja etsimään, muttei vielä tiedä mitä. Kuulostaa ihan elämältä yleensä. Etsimistä ja  hakuammuntaa. Ai minkä etsintää? Onnen, ei kai muun.  Vaikka joku jossain on joskus sanonutkin, että onnelliseksi ei voi tulla, onnellinen voi vain olla. No, tänään olin onnellinen, useaan otteeseen.

Löysin ensin netistä käytettynä ihanaiset vanhat kokopuiset pinnatuolit vanhojen (joka päivä ärsyttäneiden) resujen tuolien tilalle. Kylläpä piristyi vanha pöytä-äijäkin, kun sai rinnalleen siroja kaunottaria. Ihanuuksia. Lähdin ostamaan neljhää tuolia kakskymppinen kourassa, kunnes ovella kuulin, että hinta olikin kappaleelta. aargs. No, koska olin jo rakastunut, eikä paluuta ollut, tarjosin kaiken mitä kukkarosta löytyi, kaks seteliä ja pikkukolikoilla loput. Viidellä kympillä ne lopulta muutti meille. Ihan hyvä kauppa, i think. 

Eksyin vielä illalla kotikaupungin spr-markettiin eli kirpputorille hakemaan lähinnä sankaripojille TAAS uusia kenkiä (Ihan uskomatonta, miten nuo futishullut kuluttaa kaikki kenkänsä kirjaimellisesti puhki alle sesongin!) Ja vaikka löysin kyllä ihan mahtavia kenkiäkin (mm. viikingin vuorelliset kumpparit 3 €, skeittikengät 2 €, tennarit 2 € ja vaelluskengät 1 €), löysin paljon muutakin:

Mm. tuon ihanan Ikealaisen toooosi pitkän mustavalkoisen pellava/puuvillakankaan, 3,50 €,  siitä tulee vielä pöytään liina, ja ehkä muutakin. We'll see!

Ja sitten kaks tummansinistä, venäläistä vanhaa lasia, joita minulla on jo kymmenkunta kaapissa. JEEEEE, eurolla skipale, tupla JEEEEE!

Sitten tuollaiset huippuhauskat, itetehdyt keltaiset puuhelmi-nappi korut yht.1,50 €. Vois laittaa vaikka huomenna töihin uuden harmaan neuletakkisen (2,50 €) kera. NAM.

Listaa jatkaakseni, huippuhienon tuikkukupin, desing Carin Kry, 1,80 € sekä hauskan ruskean retrokankaan palan, 2 €. 

Lisäksi sieltä tarttui mukaan vielä aikalailla uusi Haravasta tavaraksi-kirja, jota olen salaa himoinnut jo jonkin aikaa, 3 €. Yks hauska huppari (2 €) esikoiselle ja ihanat, aivan minikokoiset vanhat nokialaiset (1 €) pikkukirpulle, kunhan oppii lontsailemaan niillä. 

Oi, tekipä hyvää jakaa tämä, täysin materialistinen, ja siten kai pinnallinen onnen tunne. Mulla se tuntuu aika syvällä ja ilahduttaa useassa mutkassa, aamukahveilla uusissa tuoleissa, aurinkohattu-uutejuomassa sinisissä laseissa. Lapsia pukiessa, kirjaa selailessa, kynttilää polttaessa, ommellessa, hengailessa... Onnelliseksi ei voi tulla, vain olla. Olen onnellinen.

Dreaming of stardust in Africa

Sain töistä lainaan muutaman aukkoleikkurin, eli sellaisen ihanan vekottimen, jolla saa paperiin aukkoja yhdellä painalluksella. Kuvitelkaa mitkä mahdollisuudet tuunaavalle korttiaskartelijalle se antaakaan. No, koska leikkurit on lainassa vain rajoitetun ajan, täytyi mun sitten napsutella satoja tähtiä, sydämiä ja pyörylöitä kaikista mahdollisista papereista ja kartongeista koko illan ja päivän. (By the way, olipa erittäin hyvä tapa saada  gudrun sjödenin herkulliset kuvastot uusiokäyttöön.) Naps naps. Tuloksena kaikesta tuosta napsuttelusta mulla on nyt hiukan herkkä ranne ja pinoittain tähtipölyä, sydämiä ja pallonmollukoita. Sekä syödessä kasvanut nälkä, nyt mie haaveilen tuollaisesta Big shot- kuvioleikkurista, jolla leikkaisi vaikka ja mitä...

Kaikki nuo ihanat tähdet ja muut kuviot inspiroi maalaamaan mielen maisemia paperista. Ja lopputuloksesta päätellen, näyttää ihan siltä että mie olen tämän joulun jossain Afrikan aavikoilla, vai mitä tuumaatte näistä joulukorteista?

Tuolla samalla tekniikalla olisi ihana tehdä muutakin, kuvittaa kirjoja tai "maalata tauluja". Ehkä vielä joskus. Nyt kuitenkin maalaan afrikan maisemia suomalaisiin joulukoteihin. Ja haaveilen afrikan matkoista. Ja intian. Minun värimaailmani kaipaisi kovasti nyt basaarien räikyvää paljoutta. Hiekan ruskeutta, kuumaa ja hehkuvaa ilmaa, tulista ruokaa ja kuivuutta. 

Iso P:n kanssa haaveilemme aina ajoittain muutosta kauas pois, jonnekin missä kaikki on erilaista ja uutta. Töihin jonnekin, missä työllä olisi merkitystä ja maisema yllättäisi. Aina marraskuun pimeinä iltoina (ja päivinä ja aamuina) haaveet lentävät paljon kauemmas kuin kesällä kaiken sen valon keskellä. Nyt unelmat lentävät taas aika kauas. Eli heti jos jollakin on tiedossa joku loistoduuni asuntoineen kaikkineen yhdelle käsityötaitoiselle sosiaalialaa sivuavalle tutkijaperheelle, niin laittakaahan viestiä. Pakkaamme kakarat laukkuun ja matkaamme oitis maailman toiselle laidalle. Siihen asti matkaamme mielissämme.

Sunnuntain saldona riepuja ja runoja

Koko sunnuntai venyttiin vällyjen alla sohvan nurkassa. Poikaset, niin isot kuin pienetkin, lisäsivät venyilyyn kyllä vielä aimo annoksen jalkapalloa, pelaten ja katsoen. Niin kuin aina. Mie virkkasin ja neuloin sormet sauhuten (kuten aina). Tuloksena sain vinon pinon ylpeitä tiskirättejä myyjäispöytään. Nam, mitä värejä!

Esikoinen väsäili meidän iloksi ihanan vinksahtaneita runoja merimiehistä, jotka tässä runoilijan luvalla julkaistaan. Mie mietiskelin, että miten sitä sais itelle takaisin tuon lasten konstailemattoman luovuuden ja innostuksen? Ihan huippujuttuja, vai mitä tuumaatte?

Runo 1:

"Olipa kerran merimies, jolla oli ruori
ja perämies, joka perunoita kuori.
Mutta kapteenin päälle kakkasi lokki
mutta juuri syömään kutsui kokki.
Sitten he löysivät hiekkaa,
mutta joku näytteli miekkaa.
L.N.

Runo 2:

"Olipa kerran merimies, joka kaloja tonki
mutta häneltä puuttui onki.
Meressä ui kalat,
mutta niiltä puuttui jalat.
Löytyi vedestä levä,
mutta kaloilla on evä."
L.N.


Runoja ja riepuja, ei ihan turha sunnuntai ollut. Venyilyssä on taikaa.

Nauhakranssi ja neulomishaaste

Anu Harkin ideasta väkertelin nauhakranssin. Ohjeet löyty ihan vanhanaikaisesta lehtileikkeestä, ei hajuakaan mistä lehdestä. Anyway, siihen tarvii styroksisen kranssipohjan, naruja, lankoja, kangassuikaleita ym., liimaa, linnunpöntön, valkoista maalia ja tussin sekä huopaa lintuun. Käännellään lankoja ja nauhoja ympärille, liimataan aina alku ja loppu, leikataan lintu, maalataan pönttö ja kootaan pystyyn. Ihanaa väriloistoa. Tätä lisää. Nauhoilla koristeellaan nyt muutakin, vaikken vielä tiedä mitä. 

Titityy.

Ja muuten, sain haasteen titityyn lankakaupasta nenäpäivän neulomistempaukseen kehitysmaiden lasten puolesta. Ja mie haastan nyt teidät! Keräys on voimassa vuoden loppuun. Lahjoita vaikka tunnin aikana neulomiesi silmukoiden mukaan. Sentti per silmukka. Tai jos et neulo, niin lahjoita silti.  :) Lisätietoja saat täältä. Tee hyvin!!

Turkoosia

Mie rakastan turkoosia. Rakastan rakastan rakastan.

Olen perinyt rakkauteni äidiltäni, joka ihan huoletta maalasi lapsuuden kodissani antiikkipöytiä herkullisella turkoosilla ja sommitteli ikkunoihin kymmeniä eri sävyisiä turkooseja kankaanpaloja.

Kiitos äiti. Turkoosin perintö siirtyy äidin maidossa myös minun lapsilleni. 

Tämä vanha turkoosi marimekkolainen pöytäliina innosti kaikenlaisiin ihanuuksiin. 

Puikkorullia ja seinätaskuja.

Uudessa työhuoneessa ommeltuja. :)

Tuliko minusta nyt aikuinen?

Tänään mie olen ihan eri näkönen ku ennen. Tukka on lyhempi ja siis vähemmän rastainen, ja lisäksi mie vähän blondailin sekopäisellä sikin sokin tyylillä hiirenharmaata pehkoa jollain sata vuotta sitten ostetulla väriaineella, ei se kai ollut ylipäiväistä, mie toivon. Ja koska olen kuullut, että maailmassa kaikki lapset kasvavat joskus aikuisiksi, paitsi yksi (lainaus iki-ihanasta Peter Panista), olen miekin nyt, meidän Haaveilijaa lainaten, ihan aikuisen näköinen, mitä se sitten onkaan.

Ihan eri näköinen on nyt myös minun oma kellarisoppi, eli tuo luovuuden ja langanpätkien sekoittama työhuone. Entiset lastenhuoneen ajoilta jääneet kamalat pastillisävyt vaihtuivat aikuisten harmaisiin tapetteihin. 

Ennen: 

Prisman aleloorasta löydetyt ihanuudet eksyivät vihdoin seinille ja ikisekainen sotku sai hetkellisen järjestyksen säväyksen. Ihan totaalisen ylpeä mie olen kuitenkin siitä, että mie tein kaiken ihan itse. Omilla pikkukätösillä maalasin katot ja liimasin tapetit seinille, naputin jopa listatkin paikoilleen ja johdot seinille. Vain yksi verhotanko jäi vielä nurkkiin seisoskelemaan, toivottavasti ei ikuisuuksiin..

Jälkeen:

Paikoilleen pääsivät vihdoin myös aikakausia sitten kirpparilta EUROLLA löydetyt työvalotkin, kyllä nyt kelpaa talven pimeinä iltoina ommella ja väkertää. Melkein semmoinen olo, ettei sinne nyt uskalla mennä hommiin ollenkaan, ettei tuo hieno järjestys siitä sekoitu. Mutta tonttulakkiset odottavat ompelijaansa ja korttejakin ois kiva askarrellapaskarrella. Ja ekotiskirätit odottavat etikettejänsä. Eli aikuisten oikeesti, hommiin vain!