Koululaisia ja kosketusnäyttöjä

Voi kääk. Puhelimeni kosketusnäyttö tosiaan hajosi ja sekosi ja meni ihan kummaksi. Se ei enää toiminutkaan minun sormieni voimalla vaan jollain ihan omalla sekopäisellä tavallaan. Ei se mitään, (vaikka rahan menoa ei tietysti voikaan estää, myyh.) mutta kun se saamarin kapistus söi samalla kaikki minun numerot ja kirjaimet. Elämä meni ihan sekaisin. Kalenteri ja muistio katosivat ja jokaikinen neuvolakäynti, fysioterapia, synttärijuhla ja puhelinnumero meni sen siliän tien. Jos tästä nyt jotain positiivista pitäis etsiä, niin eipähän ole kiirettä ja kerrankin on hajamielisellä kummitätillä ihan oikea syy lähettää kummilasten lahjat puoli vuotta myöhässä. Niin, ja sain taas kameran käyttöön uuden luurin kautta. Eihän tälläkään hääppöisiä kuvia räpsitä, mutta siirtyy ne helpommin koneelle kuin siitä iänikuisesta  järjestelmäfilmikamerasta, joka tuolla hyllysssä pölyttyy.

upouutta teknomalogiaa

Päivä onkin mennyt aika lailla teknologiapainotteisesti kun yritin saada tuosta p....leen laitteesta ulos edes jotain tietoja.. huonolla menestyksellä. Ja samalla opettelin taas uuden koneen käyttöä. Onneksi ilman kosketusnäyttöä. Kuinkahan monta vuotta elämästä menee odotellen jonkin elämää helpottavan masiinan käynnistystä, latausta ja käyttöönottoa? yäk. Senkin ajan voisi käyttää paremmin. Puolukan varvut ja sammaleet odottavat yhä pihalla rautalankaista otetta.

Kotona olen pikku hiljaa huomannut, että ötököillä on koulu alkanut. En niinkään siitä, että ne sen muutaman hassun tunnin pörräävät jossain muualla kuin minun nilkoissa, vaan siitä, etten mahdu eteisen kenkämerestä sisälle, joka puolella lojuu reppusia, täyteltäviä lomakkeita ja kontaktimuoviin käärittäviä kirjoja.  Huh. Rumbaasambaa täysillä. Eikö vielä olis kesä ja kalenteri tyhjänä..?