Mekkomaniaa

Taas kerran meidän viikonloppuun mahtuu muutamat  iloiset lasten synttärikutsut. Tällä kertaa kuusivuotiaiksi pääsee peräti kaksi pikkutyttöä, molemmat suloisempaa suloisempia. Niille lahjoiksi väkertelin surrur-kirjan minuuttimekko (joka on muuten ihan täysin harhaan johtava nimi!!) -kaavoja soveltaen muutaman mekkosen.

 Mutta koska meidän omassakin taloudessa asustaa eräs suloistakin suloisempi kuus vee, jouduin mie tekemään mekkoja pikkaisen suunniteltua enemmän, neito nimittäin ei enää raaskinutkaan lahjamekkoja muille luovuttaa. :)

Kaikki mekkoiset tuli tietysti kierrätyskankaista, vanhoista verhoista ja retroliinoista. Keijusen trikoomekkoon ompelin kankaaksi kaikennäköisiä jämäpaloja. Tarkoitus oli jättää saumat näkösälle värikkäin saumurilangoin, mutta muovipussikokeilujen (niistä lisää ehkä myöhemmin) myötä katkennut neula esti suunnitelmat. Hauska recycled-mekko joka tappauksessa. :)

Ja koska mie oon jo ihan kevät-fiiliksissä, niinkuin aina heti joulusta päästyä, tuli tuunattua kirpparilta löytyneestä kietaisuhameesta itsellekin riemun kirjava juhlamekko.(Huomatkaa myös meidän Vaappusen, kolme vee, tekemät korut. AAH.

Nyt vain bailaamaan immeiset!!

Tähtiin tuijotellen, kapuloita paukutellen.

Tänä jouluna me taidettiin ihan vahingossa iso P:n kanssa tonttuilla ihan omaan pussiimme. Asiaa suuremmin ajatellen, hommasimme isommille sankaripojille sähkörummut ja ihan oikean, avaruuteen asti näkevän retro-kaukoputken (Ja mikä parasta, molemmat käytettyinä!). Nyt sitten näköjään  iso P on elvytellyt jouluillan vanhaa rakasta harrastustaan paukutellen Esikoisen joululahjaa täydellä sydämellä ja mie näin elämäni ensi kerran ihan oikeasti AVARUUTEEN asti pilvettömän taivaan taakse Haaveilijan lahjan avulla.. Voisi ihan luulla, että näillä tontuilla oli ostosreissuilla omat jauhot pusseissa ja haaveet mielessä.. mutta onneksi  sankaripojatkin oli revetä liitoksistaan lahjat saadessaan (ja onneksi niiden vanhemmat antoi niidenkin leikkiä välillä omilla leluillaan). 

Rumpalipoikaset (iso P etunenässä) ovat esikoisen lahjasta toki äärettömän innoissaan ja täytyy myöntää, että kyllä mieki niitä kokeilin paukutella, joskaan se ei taida tämän rytmitajuttoman rockmamman ykkösjuttu olla vieläkään. Mutta se kaukoputki, voi jumpe! Lähikirppiksen setä oli jostain kaivellut esiin 60-70-luvun taitteen Royal astro merkkisen japanialaisen kaukoputken, joka ihastutti mua siinä hetkessä lähinnä ajatuksena ja aivan naisellisen esteettisissä merkeissä. Voi mikä kaunotar tuollainen puujaloilla seisova mustavalkoinen hökötys onkaan!

Kuva:
http://geogdata.csun.edu/~voltaire/classics/royal/Royal-Astro-Optical-Catalog.pdf

Kotona mie tietenkin uteliaana ihmisenä rupesin sitten netistä kaivelemaan tietoja tuosta kaunottaresta, eikä mistään tuntunut ensin löytyvän mitään, kunnes törmäsin aivan mahtaville ulkomaan avaruushörhö-keskustelusivuille, joissa näitä 60 mm retroputkia kehuttiin taivaisiin. (ihan kirjaimellisesti). Sieltä eksyin muutaman mutkan kautta 60-70 luvun katalogiin, josta lisätietoja löytyikin jo vähän enemmän. Palasin saman tien takaisin kirpputorille ja hain kaukoputken parempiin hoiviin.

Voi olla, että nykystandardeilla tämä on ihan lelu, ja uusilla putkilla näkee sata kertaa paremmin, mutta mie en välitä, (eikä välitä tuleva tähtitieteilijäpoikakaan) koska tällä putkella on vanhojen tavaroiden tapaan sielu. Ja ennen kaikkea, voi elämä mikä fiilis kun pitkän etsiskelyn jälkeen näin sen tähden eilen. IIIIIK. Ihanaa!! Kyllähän mie rakastuin tähtiin jo aikoja sitten teinivuosien nurmimakoilujen kautta, mutta eilen minustakin tuli ihan pesun kestävä avaruushörhö. Tästä ei ole enää paluuta. Ursan sivuille mars!

Clear skies, tyypit!