Jatketaampa matkaa

Edelliseen postaukseen viitaten, tulin toisiin ajatuksiin, eli jatkan puhumista. Kiitos siitä muutamalle ihanalle kannustajalle. Tässä sen taas näkee miten valtavan suuri merkitys muutamalla sanalla on. Niillä voi joko lannistaa ja tuhota tai kannustaa ja parantaa. 

Kokeilkaapa vaikka joskus huviksenne keskustelua, jossa

- toinen ehdottaa toiselle jotain, ihan mitä vaan, vaikka
"Mennäänkö ulos?"

 - ja toinen vastaa kaikkeen, että JOO, ... ja jatkaa ideointia, ja toinen taas jatkaa jne. eli esim.
"Joo, mennään vaan, ja kävellään tosi kauas. "
"Joo, vaikka kaupunkiin asti."
"Joo, ja mennään sit kahville."
"Joo, ja vaikka kirpparille."
"Joo, ja sit voitas lähtee vaikka lomallekin."
"Joo, Karibialle."
"Joo!!!"

- sitten kokeile, kun ehdotukseen vastaa seuraavaksi että JOO, MUTTA.., esim.
"Joo, mennään vaan,  mutta myöhemmin."
"Okei."

- ja lopuksi niin, että toisen ehdotuksiin vastataan aina että EI.
"Ei."
"... "

Tällä konstilla nimittäin huomaa sen, kuinka valtavan pitkälle päästään, kun ajattelee positiivisesti ja innostuu / innostaa muita. Ja sitten huomaa sen, kuinka paljon kaikkea ihanaa menee ohi korvien, jos aina sanoo, että EI. Ja kuinka se lopettaa kaiken keskustelun alkuunsa. Ja senkin, kuinka paljon mukavampi on kuulla ei:n sijaan kyllä, vaikka lopputulos olisikin sama.  Ainakin lasten kanssa toimiessa, tän vois useammin muistaa.. Positiivisuus rulettaa!

Muuten, talokaupoissa kuhisee.. kirjoitan myöhemmin, miten hommat edistyy.. ja mihin päätöksiin me lopulta päästään. Hyvä puolihan tässä on se, että pahimmassa mahdollisessa tapauksessa elämä jatkuu ihan samoin kuin nytkin, eli ei mitään menetettävää. :)

Olempa nyt vain ihan hiljaa

Tuntuuko teistä, salaperäiset juttujeni lukijat koskaan siltä, että nyt vois vaikka välillä olla hiljaa? Musta nimittäin tuntuu ajoittain. Vaikka nyt. En tiedä millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on, mutta mie olen sellainen, että mie leväytän aina koko elämäni auki kaikille. Kuten ehkä olette huomanneet. Blogissa ja facebookissa ja naamatusten. Kai se on sellaista ääneen ajattelua. Peilaamista, omien ajatusten peilaamista muihin.

Mutta aika auki siinä silloin on. Auki ihan kaikelle. Ja vaikka uskon mielelläni siihen, että ihmiset on pohjimmiltaan hyviä ja ihania ja usein vuorovaikutustilanteissa syntyy jotain uutta ja mukavaa, niin aina tilanteet ei tunnu siltä. Yleensä silloin, kun tuntee olevansa vahvoilla, ei auki olemisessa ole mitään vikaa. Mutta välillä, kun tuntee olevansa jotenkin heikoilla, niin auki oleminen tuntuu kurjalta. Jokainen miekan pisto tuntuu kovalta ilman kilpiä. 

Niimpä mie olen nyt hiljaa siitä, kuinka mua satuttaa katsoa vierestä kun mun poika ei mahdu tuonne koulumaailman muotteihin, ja mie olen hiljaa siitä, miltä tuntuu miettiä oman kotinsa myymistä, ja mie olen hiljaa siitä, miten pahalta tuntuu saada huonoa palautetta työstään, ja mie olen hiljaa siitä,  kuinka kamalan helposti sitä loukkaantuu vaikka vain ihan pienen pienistä vihjailuista siihen, että on huono äiti.  Olen vain hiljaa.