Tänään kaikki sitten katosivat ISOT reput selässään.
Haikeaa luopumisen tuskaa, kuten aina. Pienet ihmiset isoilla poluilla. Ilman minua.
Ja myös helpottavaa: arki on rutiinia ja rutiini tuo turvaa.
Enkä mie sitten saanutkaan lomaa, kuten kuvittelin, vaan kuskailin niitä kaikkia koko päivän eestaas eteenpäin eri paikkoihin. Vaappulaisen kerhon loppua odotellen eksyin kuitenkin erään lankakaupan alelaariin inspiraatiota hakemaan ja löysin lisäksi erään toisen, toimintaansa lopettavan kaupan myyntipöydästä sankaripojille mahtavan legonrakennus/läksy/piirrustuspöydän puoli-ilmaiseksi. Vielä kun saisi sen kotiin konstilla millä hyvänsä.
Rikoin tänään myös puhelimeni, joten kuvia isoista repuista ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti