Kokonainen yö, lisää happea ja elämänsuunta

Meidän pikkukirppu heräsi aamulla omasta sängystään. Ja siis mie heräsin aamulla siihen, kun se kiljahteli mulle pinnojen takaa. Siis AAMULLA! Mie nukahdin siis illalla ja heräsin AAMULLA!!!! Niin täysin yksinkertainen, maailman itsestään selvin asia, eli katkeamaton yöuni,  tuntui tänään maailmaakin suuremmalta asialta. Jokainen pienten lasten äiti voi varmasti ymmärtää tunteen. Meidän kirpun ensimmäinen kokonainen yö. Kuinka ihmeellistä onkaan, että on joskus elänyt elämää, jossa yöuni on ollut aivan toisarvoisen yhdentekevä asia. Tänään se on maailma.

Unimaailmasta en nyt tänään kyllä muista mitään. Ei kuitenkaan yhtään suolaköysiä janoonsa nuolevia naisia tai taisteluja kloonisotilaita vastaan tänään. Ehkäpä alitajunnasta purkautunut romahduskiljaisu rauhoitti pääkopan myrskyjä.  Levollisen yön jälkeen olen myös ollut aivan romahdusvapaassa tilaassa koko päivän. Päätöksiä on siis ihan varmasti tulossa. Elämänsuunta on muuttumassa.

Kohta ehkä henkikin kulkee taas paremmin. Lääkäri kertoi tänään vastaanotollaan, että minulla on selvästi jo vuosia ollut hoitamaton astma ja jatkuva tulehdustila kehossa. Säännöllinen lääkitys kuulema auttaa taas hengittämään ja jaksamaan. Enää ei siis kuljeta heikolla hapella.  Ehkäpä ajatuskin juoksee sitten paremmin.

On kai se uskottava. Elämä antaa, kun uskaltaa ottaa vastaan. Suuntaansa on siis kuljettava, koska vastaan hangoittelu tekee kaiken vaikeaksi. Onko tuo se minun  polku, joka tuolla puun takana jo vilahtaa...? :)

Täyskaaoksella vieterit vetoon

Aina välillä elämä nakkelee eteen erilaisia testejä, sellaisia koitoksia, jossa kokeillaan miten pitkälle kukin venyy. Tiedättehän, jos tiskikone hajoaa, niin imuri on takuulla rikki samalla viikolla ja lapset sairastuu samaan aikaan. Minuakin koetellaan ajoittain.

Pari kesää sitten meille tehtiin kotiin putkiremonttia ja vedet oli siis poikki koko viikon. Ajateltiin iso P:n kanssa, ettei hätiä mitiä, mehän asustellaan hökkelimökillä kesän lämpimät päivät vailla huolen häivää. No, sattuipas kohtalonrouvalla olemaan muita suunnitelmia varallemme. Lapset ja iso P sairastivat koko viikon saakelin rajua oksennustautia eikä meillä siis ollut kuin ulkona letkusta tuleva kylmä vesi, ulkohuussi  ja kolmenkymmenen neliön mökki. Pyykinpesukone oli veden ulottumattomissa kotona ja mie sitten yöt pitkät huuhtelin kaikki peitot ja tyynyt oksennusjäämistä mettän keskellä letkun kans. Onneksi mie sairastuin tunnollisena mammana vasta kun oltiin kotona ja kaikki putkiremontin jäljet oli siivottu  ja pyykit koneessa.

Toinenkin mukava oksennustautirumba on meidän pikkuperheelle sattunut, kun viime talvena järjesteltiin pikkukirpun nimenantopippaloita, joihin oli pohjoisestakin tulossa puoli sukua juhlimaan. Vuorotellen mahatauti selätti meistä jokaikisen, tissittelevää pikkukirppua lukuunottamatta. Onni onnettomuudessa, mie sairastin jälleen viimisenä ja koko perhe oli taas juhlapäivänä terveenä, tosin erittäin kalpeana, ja juhlakunnossa ristiäiskuvissa ja kotikin siivottu edellisiltana edustuskuntoon työntämällä kaikki roina komeroihin ja makuuhuonen ovien taa.

Tällä viikolla meikäläisen vieterin jousia taas testataan: Kaukolämmön kaivurit on kiskoneet meidän pihan auki ja ötökät juoksentelee mutavelliojista eteiseen hiekkalaatikot taskuissaan. Seiniin on porattu reikiä ja siksi kaikki kaaoskaapit on kellarista pitänyt tyhjentää sillä seurauksella, että talo on täynnä mitä ihmeellisimpiä nyssäköitä ja lootia, joiden sisältöä ei edes uskalla arvailla. Samaan aikaan piipun juresta on tullut vettä yläkerran komeroiden kattoihin ja siksi myös kaikki talvitakit, pipot, lapaset, villasukat ja juuri tällä hetkellä kaikille kakaroille liian isoja tai pieniä vaatteita täynnä olevat kymmenet laatikot lojuvat siellä täällä (eli tiellä) ja kaapin katot on purettu. Ja jos tuntuu, että arki viiden muksun (ja yhden tilanteeseen melkoisen äkäisen miehen) kanssa tuossa kaaoksessa olisi liian löysää, loppui eilen aamulla öljy kattilasta, eikä meille nyt siis tule (ilmeisesti koko viikolla) lämmintä vettä ja taloa lämmitetään takalla. Lisäksi autotalli piti tyhjentää kaikista pyöristä, rattaista, suksista, hoitopöydistä ja vauvan sängyistä kun loppuja öljyjä imutellessa letku karkasi ja lattiat lainehtii nyt mustasta kullasta..

Ai ai elämää. Meinaa vieterit olla nyt aika tiukoilla ja jokunen kirosanakin on saattanut kaiken huumorin keskellä singahtaa. Onneksi tilanne on jo mennyt siihen pisteeseen, että ainoastaan oksennustauti voi enää pahentaa tilannetta. Sitä ei nyt tarvis tulla.

Mutta ehkäpä tästäkin selvitään, selvittiinhän edellisistäkin.

Jaksamisia

Tänään mie olen pohtinut paljon jaksamisia. Perheiden jaksamisia, opettajien jaksamisia, lasten jaksamisia, isovanhempien jaksamisia ja omaa jaksamistani. Tuntuu, että kaikilta on voimat vähissä. Kun burnoutin rajoilla roikkuva opettaja huutaa luokassa lapsille että turpa kiinni. Kun töissä ylirasittunut isä huutaa kotona nalkuttavalle vaimolleen riidan päätteeksi että turpa kiinni. Kun rättipoikkiväsynyt kotiäiti huutaa harrastusrumbistaan ja läksyistään väsyneinä kiljuville lapsille lopulta että turvat kiinni. Ja kun sitten kaikki istutaan erinäisissä palavereissa ja paheksuen mietitään että miksi se ongelmalapsi kiroilee ja huutaa kavereilleen välitunnilla että turpa kiinni. Vaatiikohan tämä elämä meiltä tänä päivänä ylisuorituksia? Kun kaikkien pitää jaksaa.

Kun lasten pitäisi olla valmiita jo ihan pienenä, ei saisi kiukutella ja kärtytä vaan hallita ja hillitä kaikenlaisia tunteita, harrastaa paljon ja olla hyviä kaikessa. Kun töissä täytyy kaikkien jaksaa ja tehdä yli rajojensa, kehittyä ja kehittää jatkuvasti. Kun kotiäitien täytyisi jaksaa rakkaudella hoitaa,  kokata, siivota, harrastaa ja sisustaa ja bloggailla. Ja kun kaikkien pitää ymmärtää ja rakastaa ja rajoittaa. Ja jaksaa.  Kun isovanhemmatkin ovat niin kiireisiä omissa harrastuksissaan, etteivät omalta elämältään ehdi ja jaksaa enää auttaa perheitä. Kun perheet on niin poikki omista rumbistaan, etteivät jaksa auttaa toisia. Ja kun kaikkien on vain jaksettava ja jaksettava.

Eikä kukaan saa myöntää että väsyttää.  Vaikka väsyttää. Hullu maailma.

Mie sanon nyt, että väsyttää. Väsyttää kaikki neuvolakäynnit, hammaslääkärit ja fysioterapiat. Vanhempainillat ja koulujen palaverit. Lasten kiukuttelut ja liian lyhyet yöunet. Kaikki harrastukset ja kaveritkin. Mies ja lapset ja kaikki. Toivottavasti myös muut uskaltavat myöntää sen kun väsyttää. Ja toivottavasti joku kuulee. Ja jaksaa auttaa väsyneitä.

Helpottaa jo kun sen sanoo. TÄNÄÄN EN JAKSA.