Vihreä joulu, loma ja selkä poks.

 

 Oikea elämä on vienyt minut taas mennessään ja kone on saanut seistä yksin nurkassaan. Nyt mie kuitenkin taas vaikka uuden vuoden kunniaksi kunnostaudun myös tähän todellisuuteen. 

Joulu oli vihreämpi kuin ajattelimmekaan, monellakin tapaa. Ensinnäkin, koska ei ollut lunta. Kamalaakin kamalampi tilanne. Mikä joulu se tuommoinen oli. kääk. Ja pohjoisen kaipuu ei ainakaan vähentynyt. 

Ja toiseksi, koska jätimme lihan ja liioittelun pois ruokailusta. Pääruokana kala teki tehtävänsä ja salaateissa maistui ihanasti ravut ja muut perinteiset suomalaiset jouluherkut. ;) Juuri oikeassa suhteessa, eipä heitelty liikoja roskiin. Oli todella vapauttavaa viettää talven valojuhlaa kerrankin ilman erilaisten sukulaisten tai itsensä luomia perinnepaineita. Kerrankin tehtiin niinkuin tuntui. Ja se tuntui hyvältä. Meidän joulu oli siis vihreä ja turkoosi ja rento. hyvä näin. 

Pitkään ja hartaasti odottelimme iso P:n kanssa lepoilua ruuista ja tiskeistä. Tapanina sitten vihdoin täyteen ahdettu vanimme matkasi kohti ansaittua lomaa. Ihana kylpylähotelli täyshoitoineen teki tehtävänsä ansiokkaasti. Tuli muun loikoilun lomassa huomattua, miten mukavia ötököitä meillä onkaan, niiden kanssa tuli leikittyä ja of course, uitua. (By the way, kaksi ötököistä oppi reissulla ansiokkaasti uimataidon aakkoset, HUIPPUA!) Aurinko helli lomalaisia melkein keväiseen tapaan ja hiekkarannoilla sekä vihreillä ruohokentillä hengailtiin toppatakeissa. 

Lomalla kohtasimme myös aivan kertakaikkisen ihania sieluntovereita, niin pieniä kuin isojakin. Toivottavasti niistä vielä kasvaa meille ystäviä vuosien varrella. Hassua, miten joidenkin ihmisten kanssa kaikki klikkaa heti. Kai ne on tuttuja jostain edellisistä elämistä. Vertaistukea, sielujen sympatiaa, ihania juttutuokioita, leikkikavereita...

No, lomailu teki siis tehtävänsä: rentouduimme, ja tuloksista päätellen kai pikkuisen liikaa. Nimittäin vuorokauden kotihommien jälkeen mun selkä sanoi sopimuksensa irti ja nyt sattuu koko ajan. auts. Mutta jos jotain hyvää pitää löytää kaikesta, niin jääpähän aikaa tähän virtuaalimaailmaan enemmän. Nyt kun olisi nimittäin ulkona tuota luntakin, kinostolkulla, muttei tällä selällä mitään lumitöitä tehdä, ukkojen pyörittelyistä nyt puhumattakaan.  Nyt vain istutaan ja istutaan ja istutaan. 

Onneksi posti toi mukavan paketin Ramopunkin historiaa, sitä siis vain lukemaan. Hey ho, Lets go!

Tähtiin tuijotellen, kapuloita paukutellen.

Tänä jouluna me taidettiin ihan vahingossa iso P:n kanssa tonttuilla ihan omaan pussiimme. Asiaa suuremmin ajatellen, hommasimme isommille sankaripojille sähkörummut ja ihan oikean, avaruuteen asti näkevän retro-kaukoputken (Ja mikä parasta, molemmat käytettyinä!). Nyt sitten näköjään  iso P on elvytellyt jouluillan vanhaa rakasta harrastustaan paukutellen Esikoisen joululahjaa täydellä sydämellä ja mie näin elämäni ensi kerran ihan oikeasti AVARUUTEEN asti pilvettömän taivaan taakse Haaveilijan lahjan avulla.. Voisi ihan luulla, että näillä tontuilla oli ostosreissuilla omat jauhot pusseissa ja haaveet mielessä.. mutta onneksi  sankaripojatkin oli revetä liitoksistaan lahjat saadessaan (ja onneksi niiden vanhemmat antoi niidenkin leikkiä välillä omilla leluillaan). 

Rumpalipoikaset (iso P etunenässä) ovat esikoisen lahjasta toki äärettömän innoissaan ja täytyy myöntää, että kyllä mieki niitä kokeilin paukutella, joskaan se ei taida tämän rytmitajuttoman rockmamman ykkösjuttu olla vieläkään. Mutta se kaukoputki, voi jumpe! Lähikirppiksen setä oli jostain kaivellut esiin 60-70-luvun taitteen Royal astro merkkisen japanialaisen kaukoputken, joka ihastutti mua siinä hetkessä lähinnä ajatuksena ja aivan naisellisen esteettisissä merkeissä. Voi mikä kaunotar tuollainen puujaloilla seisova mustavalkoinen hökötys onkaan!

Kuva:
http://geogdata.csun.edu/~voltaire/classics/royal/Royal-Astro-Optical-Catalog.pdf

Kotona mie tietenkin uteliaana ihmisenä rupesin sitten netistä kaivelemaan tietoja tuosta kaunottaresta, eikä mistään tuntunut ensin löytyvän mitään, kunnes törmäsin aivan mahtaville ulkomaan avaruushörhö-keskustelusivuille, joissa näitä 60 mm retroputkia kehuttiin taivaisiin. (ihan kirjaimellisesti). Sieltä eksyin muutaman mutkan kautta 60-70 luvun katalogiin, josta lisätietoja löytyikin jo vähän enemmän. Palasin saman tien takaisin kirpputorille ja hain kaukoputken parempiin hoiviin.

Voi olla, että nykystandardeilla tämä on ihan lelu, ja uusilla putkilla näkee sata kertaa paremmin, mutta mie en välitä, (eikä välitä tuleva tähtitieteilijäpoikakaan) koska tällä putkella on vanhojen tavaroiden tapaan sielu. Ja ennen kaikkea, voi elämä mikä fiilis kun pitkän etsiskelyn jälkeen näin sen tähden eilen. IIIIIK. Ihanaa!! Kyllähän mie rakastuin tähtiin jo aikoja sitten teinivuosien nurmimakoilujen kautta, mutta eilen minustakin tuli ihan pesun kestävä avaruushörhö. Tästä ei ole enää paluuta. Ursan sivuille mars!

Clear skies, tyypit!