Pienen pienet pirut päässäni

Muutama sellainen ihan pienen pieni pikkuruinen myllersi tänään ison ison isosti. Pisti pään ihan sekaisin, ylllytti siivoamaan, kuiski korviin kylmiä väreitä ja kammotusta. Kuumensi tunteita ja kattiloita, pakotti pakastamaan tyyynyjä ja tuulettamaan tunkkaisia nurkkia. Laittoi saksimaan sekopäitä ja sekoittamaan myrkkyjä. HUI hirveyksiä!

  

Ihan jokaikinen syksy meidän(kin) perhe saa päiväkodista ja koulusta varoituslappuja noista erittäin ikävistä loiseläjistä, täistä. Tähän asti olen aina puolihuolimattomasti pikkuisen varoitellut lapsia lainailemasta pipojaan ja sohinut iltaisin kammalla sinne tänne. No nyt en vissiin ollut varoitellut tarpeeksi ja kutisevat kallot aiheuttivat minussa täysin pidättelemättömän hysteerisen siivouspuunauskampauspyykkäys-kohtauksen. Miten jotkin niin pienet ja täysin vaarattomat  otukset onnistuivatkin saamaan muuten ihan suhteellisen järkevän naishmisen näin täysin tolaltaan..? 

Onneksi sentään päättömän kirkumisen ja juoksemisen sijaan päätin lopulta voittaa tämän sodan ja suunnata hysteerisen energiani taisteluun. Täishampoon, kamman ja saksien kautta saimme viimeisetkin pikkupirut nitistettyä pääkopistamme (ainakin toistaiseksi), joskin kohtaukseni johti myös rakkaiden rastojeni saksimiseen, ja takkutukkien sijaan keskityn blogissa vast'edes kai vain sukkiin ja kukkiin. Kovin rouvamainen olo kyllä muuten tuli tämmöisessä pikkutukkalaisessa, vuosien pörröpäisyyden jälkeen. Vaikka kyllä tämäkin taitaa onnellisena sojoittaa jokaiseen ilmansuuntaan ihan irrallaan.  Totuttelua ja kasvua se vain vaatii.  oih.

Ja jotta hysteriakohtaukseni ei olisi jäänyt vain sellaisten tavis-normirajojen sisälle, käänsin lisäksi kämpästä joka nurkan ympäri, huiskin, pyyhin, imuroin, pakastin, keitin ja pesin melkoisen määrän erilaisia asioita erotakseni inhoista kuvitelmista verta imevistä puolimillisistä. "Ompahan siivottu jouluksi", tokaisi iso P naureskellen hulluuteni törmättyään. Ei ole tainnut tottua kiiltäviin lattialankkuihin tämän kotirouvan hoteissa. Joskus sitä kai vain tällä tavalla sekoaa ja on pakko siivota. Onneksi sitä ei tapahdu liian usein eikä liian heppoisin perusteluin. Vaikka onhan tämä siisteys aika ihanaa. Sen kaks tuntia kun sitä kestää.

Hippihiphop hippihiphop

Mie oon tainnu eksyä aikakoneeseen ja koukkuni kera kadonnut kultaiselle seitkytluvulle. Aika retrolaisen metromaisia käsitöitä ainakin mun pääkoppasesta syntyä putkahtelee. Joku tässä hippihötäkässä nyt kiehtoo. Kaikki nuo värit ja kukat ja nippelinappiset on nyt tää juttu. Ei auta, estetiikka vie ja mie vikisen.

Rauhaa ja rakkautta! 

Pipoja ja kukkia saa muuten täältä. 

Hökkelimökin jäähyväislaulu

Kävimme jättämässä haikeat, talven pituiset jäähyväiset ihanalle hökkelimökille. Vaapun kanssa kerättiin sammalia talven varalle ja tavattiin vihoviimeinen päivänsäde metsän uumenissa. 

"Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken, päivänsäde viimeinen. "

"Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi aikoi juuri lentää eestä sen."

"Kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan, se juuri oli noussut luolastaan..."

Haravoimme pihaan siileille talvipesiä, joimme retkikahvit ja paistettiin makkarat. Pakkasimme mökin pihasta puutarhan takakonttiin ja ajeltiin kotiin. Miten tämä taas meni näin nopeasti?

Ensi keväänä nähdään taas, kesäkoti! 

Häntäluita ja sammalrosvoja syyslomalla

Syyslomalaiset on valloittaneet talon tällä viikolla. Hulinaa ja hurjia tilanteita on riittänyt. 

Mie onnistuin telomaan takamukseni liukastelemalla villasukilla vastamaalatuilla portailla (ei edes meidän portailla, ne odottavat yhä maaliaan).  Istuminen tekee yhä tiukkaa.. häntäluu taisi kärsiä pahimman kolahduksen. Huomaapa ainakin, että aika vähän loppupeleissä tulee istuksittua. Virkata voi onneksi puolimakuultaankin.

Huomenna Iso P aikoi  pitää vapaapäivän ja ajateltiin mennä  hökkelimökkeilemään nyt vielä kun voi. Jokohan siellä on vedet laitettu kiinni? Voi olla, että yöksi tullaan kotiin. Yöt on jo niin pimeitä ja kylmiä.

Täällä kotonakin tulee yhä vain kylmää vettä hanasta. Huoh. Ihmeellistä miten kiireisiä putkimiehet ovatkaan.

Ja linnut käy joka ikinen yö sotkemassa minun sammaleet, mitä ne sieltä etsii..?

Lumihiutaleita päässä

Taitaa talvi jo pyöriä ajatuksissa. Hanget korkeat nietokset ja lumihiutaleet hentoiset.

Ainakin pipoihin löytyi jo hiutaleista inspiraatio ja kone surruteli  taas kummissaan talvisia myssäköitä. Kellarissa palelee vieläkin varpaita, ehkäpä siksi talvikin tunkee mieleen. Ulkonakin jo tuoksuu aamulehteä hakiessa vanha pakkanen. Talvi tulee.

Kaikki käsillään tekevät tai vaikka kausiluontoista tavaraa myyvätkin tietävät, että sitä eletään aina vähän edellä ajassa näissä jutuissa. Syysmyssyjä aletaan tekemään jo heinäkuun lopulla ja lokakuussa joulujuttuja suunnitellaan jo kympillä. Talvikin tulee kohta. Ja sitten valmiit lumihiutaleet pienentää kiireitä.  Niitä tulee sitten kohta tänne pikkuputiikkiin. :)

Vihreä kietaisuhuivi

Mie sain viimein itteäni niskasta kiinni ja neuloin valmiiksi kietaisuhuivin, joka on puikoillaan seisten kummitellut mua jo ihan liian pitkään.

Nyt se on valmis, ja ihanan lämmin ja mukava. Toivottavasti ystävä ihastuu.

Jatkossa mie voisin tehdä vastaavaa vaikkapa puolet paksummasta langasta puolet paksummilla puikoilla. Meinas järki lähteä kaikkien aina vain samana jatkuvien silmukkarivistöjen kans. Työ tuntui kestävän ikuisuuksia ja ikuisuuksia. Tämän vuoksi teen kai aina pipoja ja muita pieniä asioita. Mie en jaksa keskittyä näin pitkiin juttuihin, tarvin vaihtelua. Vaikka kai tämänkin voi ottaa elämänkoulun oppituntina: kärsivällisyys koetuksella, pitkäjänteisyyttä ja  pysähtymistä, sitä tarvii. :)

Jos joku haluaa opiskella kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, tai on luonnostaan sellainen, niin tässäpä sekavaiset ohjeet omasta päästä. Lankana oli siis 7veljestä, pitkät puikot nro 4,5. Kuotaan vaan pitkäksi pötköksi kunnes kietoutuu kaks kertaa kaulan ympäri ja sitten ommellaan yhellä saumalla putkiloksi. Silmukoita oli kai 60 ja kudotaan joustoneulosta, 4 oikein, 4 nurin koko hommeli. Ja sit päätellään silmukat, ommellaan sauma kiinni ja viimeistellään. Mie virkkasin rapuvirkkauksella vielä tuommosen reunan tummemmalla langalla. Toi vähän särmää. That's all folks!

Väriä, väriä väriä!!!

Keltaista. 

Punaista.

Vihreää.

Ihana, ihana syksy. 

Mie oon aina rakastanu syksyjä. 

Haravointia ja sadon korjuuta. Uusia alkuja ja vanhojen loppuja. Kukkasipuleita. Kuivia lehtiä kahisemassa jaloissa. Villasukkia. Kynttilöitä lyhdyissä. Vesisateitakin. Punaposkisia omenoita. Mustaherukoita ja puolukoita. Sieniä. Komposteja. Kumisaappaita. Kutomista. Kuralammikoita. Takkatulia ja puuliitereitä. Ja varsinkin näitä hehkuvia värejä.

Koivujen kyyneliä ja kylmiä kellareita

Kaikki koivut roikottavat kyyneliään paljailla oksilla. Vaahterat pörhistelee kullankeltaisia syystakkejaan kuin ylpeillen vieressä. On märkää. Haistoin pakkasenkin.

Raidallisia unelmia vilisee päässä. Tajuan, että joulu lähestyy ja ompelukone sais surrata superina.  Kellarissa palelee varpaita vieläkin, eikä työhuone siksi houkuttele.  

Puikot kolisee ja kilisee sentään.

Kone ei anna mun ladata kuvia. Mielikuvia siis tänään. Ei muuta.

Mustavalkoisia päiväunia

Posti toi avajaiskutsun ystävän näyttelyyn. Ihanan Valpurin grafiikkaa. Tämän mie haluaisin lankaleikin kaveriks seinälleni.

Luomulangat koukuttavat kympillä, tätä haluaisin lisää.

Uusi matto, oioi. Tämän tahtoisin todella.

Gudrunin uusi kuvasto tipahti laatikkoon, nam mitä pillkkuja.

Sunnuntait on tehty haaveilua varten. Mie unelmoin tänään kaikesta ihanasta, uusista jutuista kotiin ja komeroon,  rappiollisista reissuista etelän ateljeihin. Kun vain kolikkokukkaro ois pikkaisen paljon pulleampi..

Kuvat löytyivät täältä gudrun sjödeniltä, ikean sivuilta, titityyn lankakaupasta ja ALLA-galleriasta.

Tyttöjä, s-keksejä ja kaakaota

Tänään mie istuin välipalapöydässä maailman ihanimpien miesten kanssa. Pohdiskelimme tyynen rauhallisesti tyttöjen ihmeellisyyttä ja ihanuutta. Kyseltiimpä minulta jopa vinkkejä tyttöjen hurmaamiseksi. Käytännön kikkojen seassa mie pyrin parhaani mukaan ennaltaehkäisemään pienten sydämien särkymisiä kehottaen äärimmäiseen herkkyyteen kaikissa tyttöjä koskevissa asioissa.

Mietimme myös välipalaseurani alustuksella (ja osan porukkaa pikkuisen kikatellen) niitä ärrän ylähyllyn lehtiä ja kaikkia niitä paljaita tissejä siellä. Salaa pojat kuulema puhuskelevat s-keksistä, ettei kukaan tajua. Kyllä he kuulema vähän haluaisivatkin puhua näistä jutuista aikuisten kanssa, ainakin sitten joskus. Pohdimme myös yhdessä, että milloin se ihmisen kroppa pääkopasta puhumattakaan, on tarpeeksi valmis näihin juttuihin. Ei vielä, mie toppuuttelin, ei vielä.

Aikamoisen ihanaa, mie ajattelin koko ajan salaa ylpeänä. Näin mahtavia miehenalkuja. Mitä näistä vielä tuleekaan? Ja sitten muistelin, kuinka olin silloin joskus ihan yhtäaikaa ja ihan yhtä paljon rakastunut niin Ariin, Tomppaan kuin Henkkaankin. Onko ne pienet ihmiset jo niin isoja? Hullua ja käsittämätöntä. Ja ihanaa kun ne on vielä niin pieniä kuitenkin. Ja samalla mie vielä ajattelin, että tuleekohan tuo koulun seksivalistus ihan liian myöhään ja ihan liian vähäisenä..

Niin, pöydässäni istui tänään siis kolme yhdeksän vuotiasta ihmisen alkua, yksi omani mukaan lukien. Onneksi poikalasten äitinä (ja kaverin äitinä) olo on myös tätä. Ihanuutta.

Tämän päivän  päälimmäisenä ajatuksena on ollut tajuta, että onnea on kaiken kaaoksen  keskellä löytää elämästä ilo ja tämä ääretön rakkaus. Toisin sanoen siis, elämä voittaa.



P.S. Tervetuloa uudet lukijat! Ihanaa. Lukisin mielelläni ajatuksianne ajatuksistani,  kommentoikaa  rohkeasti (kaikki te sivuilla kävijät)! Ilahtuisin.

Täyskaaoksella vieterit vetoon

Aina välillä elämä nakkelee eteen erilaisia testejä, sellaisia koitoksia, jossa kokeillaan miten pitkälle kukin venyy. Tiedättehän, jos tiskikone hajoaa, niin imuri on takuulla rikki samalla viikolla ja lapset sairastuu samaan aikaan. Minuakin koetellaan ajoittain.

Pari kesää sitten meille tehtiin kotiin putkiremonttia ja vedet oli siis poikki koko viikon. Ajateltiin iso P:n kanssa, ettei hätiä mitiä, mehän asustellaan hökkelimökillä kesän lämpimät päivät vailla huolen häivää. No, sattuipas kohtalonrouvalla olemaan muita suunnitelmia varallemme. Lapset ja iso P sairastivat koko viikon saakelin rajua oksennustautia eikä meillä siis ollut kuin ulkona letkusta tuleva kylmä vesi, ulkohuussi  ja kolmenkymmenen neliön mökki. Pyykinpesukone oli veden ulottumattomissa kotona ja mie sitten yöt pitkät huuhtelin kaikki peitot ja tyynyt oksennusjäämistä mettän keskellä letkun kans. Onneksi mie sairastuin tunnollisena mammana vasta kun oltiin kotona ja kaikki putkiremontin jäljet oli siivottu  ja pyykit koneessa.

Toinenkin mukava oksennustautirumba on meidän pikkuperheelle sattunut, kun viime talvena järjesteltiin pikkukirpun nimenantopippaloita, joihin oli pohjoisestakin tulossa puoli sukua juhlimaan. Vuorotellen mahatauti selätti meistä jokaikisen, tissittelevää pikkukirppua lukuunottamatta. Onni onnettomuudessa, mie sairastin jälleen viimisenä ja koko perhe oli taas juhlapäivänä terveenä, tosin erittäin kalpeana, ja juhlakunnossa ristiäiskuvissa ja kotikin siivottu edellisiltana edustuskuntoon työntämällä kaikki roina komeroihin ja makuuhuonen ovien taa.

Tällä viikolla meikäläisen vieterin jousia taas testataan: Kaukolämmön kaivurit on kiskoneet meidän pihan auki ja ötökät juoksentelee mutavelliojista eteiseen hiekkalaatikot taskuissaan. Seiniin on porattu reikiä ja siksi kaikki kaaoskaapit on kellarista pitänyt tyhjentää sillä seurauksella, että talo on täynnä mitä ihmeellisimpiä nyssäköitä ja lootia, joiden sisältöä ei edes uskalla arvailla. Samaan aikaan piipun juresta on tullut vettä yläkerran komeroiden kattoihin ja siksi myös kaikki talvitakit, pipot, lapaset, villasukat ja juuri tällä hetkellä kaikille kakaroille liian isoja tai pieniä vaatteita täynnä olevat kymmenet laatikot lojuvat siellä täällä (eli tiellä) ja kaapin katot on purettu. Ja jos tuntuu, että arki viiden muksun (ja yhden tilanteeseen melkoisen äkäisen miehen) kanssa tuossa kaaoksessa olisi liian löysää, loppui eilen aamulla öljy kattilasta, eikä meille nyt siis tule (ilmeisesti koko viikolla) lämmintä vettä ja taloa lämmitetään takalla. Lisäksi autotalli piti tyhjentää kaikista pyöristä, rattaista, suksista, hoitopöydistä ja vauvan sängyistä kun loppuja öljyjä imutellessa letku karkasi ja lattiat lainehtii nyt mustasta kullasta..

Ai ai elämää. Meinaa vieterit olla nyt aika tiukoilla ja jokunen kirosanakin on saattanut kaiken huumorin keskellä singahtaa. Onneksi tilanne on jo mennyt siihen pisteeseen, että ainoastaan oksennustauti voi enää pahentaa tilannetta. Sitä ei nyt tarvis tulla.

Mutta ehkäpä tästäkin selvitään, selvittiinhän edellisistäkin.

Terveisiä pimeiltä kujilta

Pistepirkot soittivat perjantaiyönä juuri niin hyvin kuin odottaa saattaa. Aiai. Me mummut ja mammat rokkailtiin ihan kympillä viimiseen asti sillä seurauksella, että päät tais olla lauantaina kipeät molemmilla ja tällä mammalla lisäksi pohkeet niin kankeana, ettei portaita tahtonu päästä kipuamaan. Ihan selvää pokoilu-harjoitusten puutetta. (Toisin kuin teräspohkeisella rokkimummulla.)

Huomasin, että illat on näköjään jo ihan pikimustia ja porukka kaupungin yössä kovin sekaisin. Yksinäisiä vaeltajia oli sankoin joukoin etsimässä sielujen sympatiaa. Kävipäs mielessä kerran jos toisenkin, että onneksi oma arjen jakaja on löytynyt jo silloin kun eletyt vuodet alkoivat vielä kakkosella, tänään kriteerit ois jo aika kovat ja valikoimat melkoisen suppeat. Sympatiaa siis kaikille yksinäisille sinkuille. Ja kaunis kiitos iso P:lle kärsivällisyydestä kanssani.

Pimeiden kujien ja jatkuvan heijastinpulan innoittamana syntyi idea hassusta hirviöstä.  Niiden muotokieli yrittää parhaansa mukaan matkia pienten lasten ihanaisia pääjalkais-piirrustuksia. Nämä heijastinhirviöt on täytetty "saumuriroskalla" ja ommeltu kierrätyskankaista. Melkeinpä täysin ekologisia ystäviä siis, ainoastaan kiinnitysnaru ja heijastinsilmät on uusia.

Näkyillään (pimeässä yössäkin)!