Kauneuden pilkahduksia remontin keskeltä

Blogin hiljaiselohan kertoo yleensä aina kiireestä live-elämässä. Niin myös nyt. Tällä kertaa kiireellisenä on pitänyt remonttihommat. Olen viimeiset seitsemän vuotta kiukutellut rumaa, tummaa puukattoa olohuoneessa ja nyt aloin yks kaks sitä maalaamaan asuntokauppojen myötä (vaikkakin peruuntuneiden) virinneen uudistusvimmani innoittamana. Ja voi että, miksi ihmeessä en tehny sitä aiemmin, tulee nimittäin ihan hullun ihanaa. Ja valoisaa ja kaunista. Ja kun Prisman alelaarista löytyi vielä ihanaa rönsytapettia, niin pakkohan se oli liimata seinille. Ja sitten ne ikirumat muovilla päällystetyt portaat sai nyt samaan syssyyn kadota. Eihän niitä nyt voinut jättää rumentamaan kokonaisuutta. Ja voitteko kuvitella, alta löytyi aivan terveet, hyvät puuportaat (kylläkin toistaiseksi liimalla sotketut, muttei kauaa). Ja tietty verhotkin piti sitten vaihtaa uusiin kauniisiin valkoisiin. Kokonaisuus on vielä kaaoottinen, etenkin kun mie naisellisesti remontoiden teen yhden nurkan kerrallaan ja muut on täyttä sekamelskaa. Mutta sillä tavalla näkee kaaoksen keskellä pilkahduksen kauneutta, sillai toisella silmällä siristellen, päätä käännellen, ja voi paremmin kuvitella, miltä sitten joskus näyttää. 

Onnea onnettomuudessa eli kiinteistökauppahässäkkää osa X

Elämä heittelee ihmeelllisesti ihan mihin sattuu. Viimeisen kolmen viikon aikana tilanteet ovat muuttuneet melkein päivittäin ja joka hetki tulee uutta. Nyt asiat on liittyneet asumiseen. Voi hurja mitä touhua! Jos siis mielesi tekee kiinteistökaupoille, varaudupas melkoiseen vuoristoratameininkiin:

Koska vaikka sitä ensin ihastellaan ihan harmittomasti uusia ja mietitään ja pohditaan puolihuolimattomasti, että mitä jos, niin sitten kohta sitä jo puunataan ja siivotaan vanhaa taloa ja haikaillaan, että raaskiiko myydä. Ja sitten kun jotain päätöksiä saa suurten mietintöjen jälkeen aikaan, niin sitä jännittää kaikenmaailman tarjouksia puolin ja toisin, ja salamyhkäisesti neuvotellaan hinnoista ja sitten lainoista ja laskeskellaan päät puhki, että riittääkö jos tuota, ja riittääkö jos tätä. No sitten vielä jännitetään ostajia, ja löytyykö niitä, ja mietitään välittäjiä ja palkkioita ja vaikka mitä. Ja siivotaan joka välissä ja maalataan vähän seiniäkin ja asennetaan ne viisi vuotta puuttuneet listat paikoilleen. Ja jos niitä ostajia sitten löytyykin, niin taas jännitetään hintoja ja tarjouksia ja sitä sun tätä. Ja sitten kun kaikki alkaa näyttää jo aika varmalta ja tekee mieli jo huudella ympäriinsä että kohta me muutetaan, niin saattaakin olla, että siinä ihan hyvässä kunnossa olevassa talossasi löytyykin sitten vaikka pienen pieniä yllätyksiä, kuten vuotavia kattoja tai kosteutta kylpyhuoneista. Ja sitten taas mietitään ja pohditaan että mitähän sitä nyt tehdään, remontoidaanko vai ei ja jos, niin mitä. Ja mietitään, että ostaako ne jos tässä on sitä ja ostaako ne jos on tätä. Ja sitten alkaa miettimään, että no mitähän siellä uudessa löytyy ja onkohan nuo kosteusmittaukset mistään kotoisin, jos ei ne täältäkään vuotavaa kattoa edes löytäneet. Ja että odotelkaisko sittenkin pitemmälle kevääseen, että nähtäisiin mitä sieltä oikeasti löytyy lumikasojen alta. Ja samalla mietitään mitä vanhaan taloon on järkevää tehdä. Voi elämänkevät. Täyttä hurlumheitä, eikä mitään ymmärrystä siitä, mihin tässä lopulta päädytään..

Tosin sanoen siis, ollaan iso P:n kanssa päästy remonttihommiin, kylläkin eri osoitteessa kuin oli hetki sitten tarkoitus. Löysimme vanhan talomme katosta vuotojälkiä päivä kosteusmittauksen jälkeen (jossa mitään ei muka löytynyt??) ja ollaan nyt täällä revitty yksi seinä ja vähän kattoa auki. Nyt pyydetään kattoremppatarjouksia, kun ei ihan luoteta noihin rakennusratkaisuihin jota tuolta löytyi. Ja samalla mietitään, onko kylppärissä olevat kosteusmittaustulokset huolestuttavia vai ei. Ja sitten pohditaan, että mitähän meidän potentiaaliset ostajat on mieltä mistäkin, haluaako ne ostaa remontoitua kalliimmalla vai remontoimatonta halvemmalla, vai haluaako ostaa ollenkaan. huhhuh.

Mutta koska, kuten sanottua, kaikki tämä hässäkkäpässäkkä on tapahtunut viimeisen kolmen viikon sisällä, niin mulla on ehkä jopa salaisesti vähän helpottunut olo siitä, että nyt tuli tämmöinen mietintätauko ja pysähtynyt hetki, jolloin saa rauhassa katsella asiaa ilman kamalaa painetta. Ja toisaalta olen NIIIIN kiitollinen, että talovanhus paljasti vuotonsa meille, eikä niille seuraaville, olen kuullut niin monta kauhutarinaa vastuuriidoista talokaupoissa. Ja toisaalta saan tässä todisteita siitä että miten me toimitaan remontin keskellä tällä porukalla, koska jos me se uusi (eli se 132 vuotta vanha) talo ostetaan, niin siellä kyllä sitten rempataan. Voi pojat. Ja koska, elämä ei vain sattumalta paljasta puoliaan näin ihmeelliseltä tuntuvien aikataulujen kautta, uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa.

Elikkäs pelikkäs. Onnea onnettomuudessa. Onneksi.

Kiinteistöbisnestä

Huh, jännittää!

Lauantaina ja maanantaina taloa katselemassa käyneet peruuttivatkin viime metreillä. Mie ehdin jo ottaa kiinteistövälittäjään yhteyttä, ja sovimme, että hän tulee tänään kahdelta ottamaan talosta kuvat. No, aamun perhekahvilassa tuli kuitenkin talokaupat puheeksi yhden äiti-ihmisen kanssa, ja he tulivat ostotarkoituksella  katsomaan taloa 13.30. Siinä sitten hieroin jo kauppoja heidän kanssaan kiinteistövälittäjän tullessa. huhhei. Toppuuttelin vielä välittäjälle yleiseen myyntiin laittoa ja perjantaihin asti on nyt lisäaikaa. Nyt sitten jännitetään perjantaihin asti, ostaako nämä tämän päivän ihanat ihmiset meidän kotitalon. Aika hurjaa!

Samaan aikaa kävin kuntotarkastamassa unelmataloa, ja odottelen sieltä raporttia. Aika hyvältä kuitenkin vaikuti ja talo oli vielä ihanampi nyt uusintakäynnillä. Se ois niin mun uusi koti! Ja lisäksi huomasimme, että talon kanssa samaan kauppaan kuuluneella metsäpalstalla sijaitsee myös pieni saari. Voitteko kuvitella, meillä olisi ihan ikioma saari?

Olen jotenkin ajatellut, että sosiaalialan työssä  tunteet on pinnassa ja työt iholla, mutta kyllä tämä kiinteistöbisnes vetää tunteet niin vuoristoradalle, ettei meinaa yöunet riittää. Hullun jänskää!

Jännitetään taas uusia käänteitä.. Onko teillä samoja kokemuksia?

Mahdoton yhtälö

Lasten talvilomaviikko käynnistyi, eli kotona kaikki viisi. Samaan aikaan lauantain taloesittelyssä käynyt perhe kiinnostui talostamme, ja tulevat tänään illalla uudestaan. Ihana perhe ja heille myisin mieluusti kotini, hyviin käsiin. Mahdottomaksi tilanteen tekee sen, että samalla kun kaikki lapset keksivät mielikuvitusrikkaita (lue: erittäin sotkuisia) leikkejään ympäri taloa, mun pitäis saada tää huusholli esittelykuntoon.. aargs. ei onnistu.

Ja tervetuloa uudet lukijat. Ihanaa!

Talonvaihtoajatuksia

Täällä on yötä myöten asennettu puuttuvia ikkunalautoja ja listoja, paikkailtu seinien maaleja ja siivottu. Asuntoesittely, sellainen epäviralinen privat-esittely. Yksi kiinnostunut pariskunta kävi tänään ihmettelemässä taloa, ja innostuneilta vaikuttivat. En kuitenkaan vielä toivo liikoja, sielläkin taisi olla itsellä asunto myytävänä, ja jos ne kiinnostuivatkin, se pitäisi tietty mennä ensin. Eli katsellaan ja odotellaan.

Mutta, mutta, toisaalla meidän tarjous ikivanhasta unelmatalosta hyväksyttiin,  ja lupasivat kuukaudeksi ottaa talon pois myynnistä ja odotella, jos me saataisiin omamme menemään. IIIIIK, ihanaa. :)

Jänniä aikoja. Ei millään malttais odottaa.

Pari kuuskytlukulaista myynnissä

Päätökset on nyt tehty. Sekä ihana talomme, että vielä ihanampi mökkimme on nyt myytävänä. IIIK!

Mökki vm -62 myytävänä

Talo vm -63 myytävänä

Kamalan sekavanlaatuisia ajatuksia mieli pullollaan, kun toisaalta jo valmiiksi ikävöi kaikkea tuttua ja turvallista ja miettii, että osaako ne uudet ollenkaan arvostaa mun käsin kaivelemia pihakivetyksiä ja hoitaa mun ruusuja. Ja sitten taas innoissaan jo yötä myöten suunnittelee uuden keittiön kaapistoja. Ja miettii kauhulla, että miten siellä remontin keskellä eleltäisiin? Ja sitten vielä pelkää, että meneekö nämä ihanuudet kaupaksi ollenkaan, jos nyt ei olekaan asuntokaupoilla ketään, joka just tämmöisiä kaipailisi. Voi kauhistus, suhtaudunkohan mie vähän liian tunteellisesti tähän materiaaliseen maailmaan? 

Muutama kiinnostunut on, ja odotellaan miten niiden kanssa käy. Niin, no nyt sitten kai todellakin vain odotellaan. Ja katsellaan miten asiat etenee. Jos ostajat löytyy ja meidän tarjoukset hyväksytään, niin sitten aletaan suunnittelemaan muuttoja ja remontteja, ja jos ei, niin jatketaan entiseen malliin. Ei huonoja vaihtoehtoja kumpikaan.

(By the way,  jos olet kiinnostunut ostamaan talon tai mökin Kokkolasta, niin sähköpostia vaan rohkeasti! )

Jatketaampa matkaa

Edelliseen postaukseen viitaten, tulin toisiin ajatuksiin, eli jatkan puhumista. Kiitos siitä muutamalle ihanalle kannustajalle. Tässä sen taas näkee miten valtavan suuri merkitys muutamalla sanalla on. Niillä voi joko lannistaa ja tuhota tai kannustaa ja parantaa. 

Kokeilkaapa vaikka joskus huviksenne keskustelua, jossa

- toinen ehdottaa toiselle jotain, ihan mitä vaan, vaikka
"Mennäänkö ulos?"

 - ja toinen vastaa kaikkeen, että JOO, ... ja jatkaa ideointia, ja toinen taas jatkaa jne. eli esim.
"Joo, mennään vaan, ja kävellään tosi kauas. "
"Joo, vaikka kaupunkiin asti."
"Joo, ja mennään sit kahville."
"Joo, ja vaikka kirpparille."
"Joo, ja sit voitas lähtee vaikka lomallekin."
"Joo, Karibialle."
"Joo!!!"

- sitten kokeile, kun ehdotukseen vastaa seuraavaksi että JOO, MUTTA.., esim.
"Joo, mennään vaan,  mutta myöhemmin."
"Okei."

- ja lopuksi niin, että toisen ehdotuksiin vastataan aina että EI.
"Ei."
"... "

Tällä konstilla nimittäin huomaa sen, kuinka valtavan pitkälle päästään, kun ajattelee positiivisesti ja innostuu / innostaa muita. Ja sitten huomaa sen, kuinka paljon kaikkea ihanaa menee ohi korvien, jos aina sanoo, että EI. Ja kuinka se lopettaa kaiken keskustelun alkuunsa. Ja senkin, kuinka paljon mukavampi on kuulla ei:n sijaan kyllä, vaikka lopputulos olisikin sama.  Ainakin lasten kanssa toimiessa, tän vois useammin muistaa.. Positiivisuus rulettaa!

Muuten, talokaupoissa kuhisee.. kirjoitan myöhemmin, miten hommat edistyy.. ja mihin päätöksiin me lopulta päästään. Hyvä puolihan tässä on se, että pahimmassa mahdollisessa tapauksessa elämä jatkuu ihan samoin kuin nytkin, eli ei mitään menetettävää. :)

Hakusanana vanhan hirsitalon kunnostus

Me sitten käytiin katsomassa sitä taloa. Sitä taloa, jota mie oon salaa käyny kattoon aina netissä ja miettiny, et siellä se on vieläkin. Ja yhä vaan. Ja yhä. Ja sit mie painoin yhteydenottopyyntö-nappia ja kävin kattoon sen.  Ja OI OI mikä ihanuus! Ikiaikainen remonttiprojekti, mutta niin hyvä henki. Siinä kävi just niinkö voi kuvitellakin, että mie sit ihastuin ja rakastuin. 

Kuva: jokakoti.fi

Ja iso P tutki kellarinsoppia ja vinttejä innoissaan ja mietti jo päässään tulevia lämmitysmuotoja. Ja mie mietin tapetteja ja seinien purkuja. Ja siellä näki lumen altakin, että siellä on ihana rönsypiha, semmoinen, jossa köynnökset kasvaa sikin sokin omenapuiden katveessa. Ja ne kerto, et siellä on raparperia ja kasvimaita. Ja mie näin pitkät pöydät hulmuliinoineen ja kesäjuhlat. Ja naapurissa lapset leikki lumikasoissa, ihan meän sankaripoikien ikäsiä, mie mietin.

Ja sit mie oon huomaamattani tutkiskellu eilisillan kaikenlaisia vanhoihin hirsitaloihin hurahtaneiden blogeja ja tehny inspiraatiotauluja keittiöistä.. oho. Ja ihan huomaamatta meillä kävi tänään potentiaalisia talonostajatuttavia tutkimassa nurkkia. Niin, ja huomenna tulee kiinteistövälittäjä arvioimaan tämän talon arvoa. Hupsista. Suunnitellaanko me salaa muuttoa melkein maalle..?