Kirjavaiset jämälankapipot

Elämässä myllää nyt niin isoja asioita, ettei niistä osaa kirjoittaa. Käsityöpostausta siis. Jämälankahommat on yhä vaan poppista (osittain niiden vapauden ja kirjavuuden, osittain sen vuoksi, että rahaa ei nyt ole YHTÄÄN, ei edes lankoihin). Nyt vuorossa on puuvillaista sekamelskaa kummi- ja siskonlapsille. Tulossa on vielä oranssia ja pinkkiä samaan kastiin, ehkä korvaläpillä, ehkä ilman. Niistä sitten kun niiden aika on. Värit muuttui vähän kuvissa, oikeasti vihreä on vielä lämpimämpi ja sininen on oikeastaan turkoosi. Malleina meidän pojat, Vaappu ja Haaveilija, eli neljäs ja toinen.

Perinteen mukaan kummilapset saavat syntymäpäivinään (tai realistisemmin noin kaksi-kolme kuukautta sen jälkeen, tai joskus jopa seuraavana jouluna) lahjaksi oudon ötökkäisen ja aina vain jatkuvan tarinan sen mukana. Taikametsän satumaisen kummalliset olennot eksyvät pikku hiljaa seikkailuille kummilasten komeroihin. Tällä kertaa myssän mukana on menossa vihreä vesseli Verneri. Vernerin tarina on vielä vaiheessa, mutta sen elämä on pikkuisen erilainen: se on nimittäin alun alkaen kotoisin jostain, jota kukaan ei oikein enää muista, ja tuntee olonsa siksi aina vähän vieraaksi, kunnes sitten jännittävien käänteiden kautta eksyy oikean pipon matkaan sinne pohjolan maille, kummipojan kainaloon Ounasjoen mutkaan.

Tarinankertojien mieli kulkee kai aina tarinoiden mukana, ja ystävät lukevat rivien välistä sen, mitä sieltä on luettavissa. Itseään on niin vaikea piilottaa, edes satuihin.

Pipot on tehty sikinsokisella lankojen lisäyksellä virkaten, noin kaksi-kolme saman sävyskaalan lankaa kerrallaan, mutta aina vain yhtä kerrallaan vaihtaen, päättelemättä päitä ollenkaan. Koukkuna oli sellainen paksukainen, ehkä kutonen. Aloitetaan kuudella silmukalla jotka yhdistetään rinkulaksi, sitten lisätään periaatteessa noin kuusi silmukkaa per kierros, kääntäen työn aina kierroksen lopuksi, kunnes alkaa olemaan päälaki koossa ja sitten lisätään neljä, kolme, kaksi ja yksi per kierros, ja sitten vain pötkylää niillä perussilmukoilla pipon pituudelta. Lipan kohdalla vetelee muutaman kerran eestaas tavallisen kierroksen keskivaiheilla ja sitten ihan  lopuksi rapuvirkaten reuna kauniiksi. 

Öttiskä on tehty ihanasta luomuisesta villa-puuvillasekoitelangasta hyvin vapaasti virkaten aina tarpeen mukaan lisäten tai vähentäen silmukoita ohkaisella koukulla ja sitten täytetty piposta jääneistä langan pätkistä pulleaksi. 

(Olen, kuten ennenkin kerrottua, tajuttoman huono ohjeistaja, kuten näkyy, mutta ehkä kuva kertoo tekijöille enemmän kuin sata sanaa...)

Lumihiutaleita päässä

Taitaa talvi jo pyöriä ajatuksissa. Hanget korkeat nietokset ja lumihiutaleet hentoiset.

Ainakin pipoihin löytyi jo hiutaleista inspiraatio ja kone surruteli  taas kummissaan talvisia myssäköitä. Kellarissa palelee vieläkin varpaita, ehkäpä siksi talvikin tunkee mieleen. Ulkonakin jo tuoksuu aamulehteä hakiessa vanha pakkanen. Talvi tulee.

Kaikki käsillään tekevät tai vaikka kausiluontoista tavaraa myyvätkin tietävät, että sitä eletään aina vähän edellä ajassa näissä jutuissa. Syysmyssyjä aletaan tekemään jo heinäkuun lopulla ja lokakuussa joulujuttuja suunnitellaan jo kympillä. Talvikin tulee kohta. Ja sitten valmiit lumihiutaleet pienentää kiireitä.  Niitä tulee sitten kohta tänne pikkuputiikkiin. :)

Onnellisten lampaiden villoista onnellisten lasten lakkeja

Aika usein sitä käyttää erilaisia materioita, ostaa ja tekee valintoja kukkarollaan ilman suurempia suruja. Tavaran alkuperä on niin kaukana, ettei sitä tule ajatelleeksi. Kivat kalsarit kolahtaa kuosinsa kautta. Pirteä pusero piristää päivää ja pekonit nostaa veden kielelle. Eikä sitä tule ajatelleeksi, kuinka monta tuntia vapaata se kahdeksan vuotias tyttö saa tehtailta kutoessaan kuosikankaita, alennushinta tuntuu houkuttelevammalta. Eikä sitä mieti, miten monta tuhatta litraa polttoainetta se kone kuluttaa ja saastuttaa kuskatessaan sitä pirtsakkaa paitaa halvemmista maista tänne pohjolaan. Tai kuinka monta pellollista ruokaa sen pekonipossun kasvatus on kuluttanutkaan. Tai edes sitä, kuinka monta kilometriä se puolikuntoinen elukka on matkannut elävänä teuraalle, ja missä oloissa. Ei sitä tule ajatelleeksi.

Ei varmasti kukaan meistä tarkoituksella halua kiusata eläimiä tai tukea lapsityövoimaa, saastuttaa ilmakehää tai tuhota alkuperäiskansojen kulttuureita. Tuskin kukaan tietoisesti kuluttaa enemmän kuin pallo kestää. Niin vain tulee tehneeksi. Ainakin täällä suomen perukoilla. Joka päivä ja koko ajan. 

Ruokakaupassa harkitsen selvästi useammin kuin vaatekaupassa. Ja sähköfirmaa valitessa vielä useammin kuin ruokakaupassa. Kirpparilla ei oikeastaan edes tarvi miettiä ja onneksi voin aika pitkälle vältellä vaatekauppoja. Mutta lankakaupassa en ole harkinnut koskaan. Kuosit, värit, tunnut, fiilikset ja ihastelut on vallanneet mun pään niin täysin jo vuosia, että harkitsin vasta nyt. 

Lankojen ekologiaan (hyvin pinnallisesti) perehtyessäni opin, että luonnonkuidut on aina parempi vaihtoehto kuin tekokuidut. Ja tottakai Suomessa tuotettu on parempi kuin Australiassa. Villa on puuvillaa parempi. Ja silkki aivan ihanteellinen, mutta kallis. Hamppu on paras kaikista, mutta aika karhea. Luomu on aina luomu, vaikka hiukan mietityttää tuo matkustus kaukaa etelästä. Päädyin suomalaiseen villaan ja perulaiseen luomupuuvillaan. Jos joku osaa kertoa mistä saan suomalaiset luomulangat, niin olen ikikiitollinen. 

Tämmöisiä luomupipoja saatiin onnellisten luomulampaiden villoista lasten päihin. Retronapit kruunasivat kunnon myssykät. Ihania värejä, ja ihania lankoja. Ja pipoja muuten voi myös tilata täältä mun kotisivuilta jos niihin tykästyi. Ja luomulankoja myy ainakin Titityy.

Syksyn lämpimät myssykät

Tuleeko syksy aina näin yllättäen? 

Yhtäkkiä sandaalit onkin vain tiellä muutenkin jo täynnä olevassa eteisessä ja pitää aamuisin tarkkaan miettiä voiko poikaset enää kulkea lippiksissä. Yhtäkkiä haluaa kaivaa villasukat esille ja hakea koko kesän pesua autotallissa odottaneet matot takaisin sisälle ihan yhtä pölyisinä kuin ne sinne vietiinkin. Ehkä ensi kesänä sitten. 

Taas jäi talo maalamatta ja köynnöstuet on ihan yhtä rempallaan kuin keväälläkin vaikka silloin vannoin että tänä kesänä ne korjataan. Taas nuo pihakalusteet seisoo tuolla sateessa ilman uutta maalikerrosta ja ruusut rönsyilee samalla lailla kuin viime syksynäkin. Ehkä ensi kesänä sitten. 

Yhtäkkiä sitä kuin itsestään vaihtaa puikoista ohkaiset puuvillalangat paksuihin villaisiin ja miettiin paksuja vuoria ompeluihinsa. Alkaa iltaisin sytytellä kynttilöitä ja pikkulamppuja ja vällyt on maailman ihanin asia sohvan nurkissa.

Yhtäkkiä sitä kuin luonnostaan alkaa miettiä lumia ja jouluja ja lapsia uhkailee milloin milläkin tontuilla.  Ja mökki pitäis pakata talviteloille ja surra taas kesän lyhykäisyyttä.

Syksy on ihanaa. Ainakin silloin kun ei sada. Ja silloin kun ei palele. Ja silloin kun lapset ei sairasta syysflunssia. Ja jos olisi edes kunnon ruska. No, ainakin pipot valmistuu nopeammin paksuista langoista.

Pipolainen lämpimäinen

Koukkua ja lankaa. Puinen helmi ja silmukoita. 

Pikkuisen mittailuja ja lisää koukkuilua. 

Virkaten valmiiksi ja syysmyräköihin korville. 

Keltaista

Mie tykästyn aina ajoittain johonkin väriin ihan hullun lailla. Haalin kirpparit tyhjäksi nimenomaista, ompelen ja virkkaan ja pukeudun ja niin päin pois. Poikkeuksena on kyllä kestosuosikki turkoosi, joka ei haalistu varmaan koskaan (paitsi lempihuiveista, housuista ja tyynyistä).  Tämän hetken lempiväri on ihan yllättäen ollut jonkin aikaa keltainen. Iloinen, pirteä keltainen. Ihan outoa.

Iloista pirteää keltaista.

Yhden ystävän mukaan elämä on erilaisia, virtaavia energioita pullollaan. Hänen mukaansa ihmisen elämää säätelee 7 erilaista energiakeskusta, chacraa, ja jokainen chacra loistaa omalla valon taajuudellaan, eli värillään. Keltaisen värinkin taakse voisi siis kätkeytyä jotain mystistä energiaa ja halusin tietää siitä lisää.  Netistä kaivamani tiedon  (eli tämän sivun) mukaan

Kolmas chacra on voimasi ja itsetuntosi keskus. Tämä chakra vaikuttaa meidän itseyteemme, itsevarmuuteemme, henkilökohtaiseen voimaamme ja tahtoomme. Se vaikuttaa persoonallisuutemme voimaan, luottamukseen ja antautumiseen toisten voimien ohjaukseen. Tämä chakra on keltainen ja sijaitsee hieman navan yläpuolella.

Ihanan keltaisen pipon ompelin.

Ohhoh, huippua. Tahtoni, henkilökohtainen voimani, itsetuntoni ja -varmuuteni ovat varmasti nyt vahvistumaan päin.. Keltainen antaakin sopivasti iloa ja energiaa juuri nyt ja elämä on jotenkainkin  tasapainossa. Uskallan ehkä nyt antaa itsestäni ulos jotain sellaista luovaa voimaa, minkä olen vuosia pitänyt piilossa. (Käykääpä kurkistamassa tänne taitomaan sivuille, siellä saattaa olla tutun näköisiä pipoja myynnissä.)

Keltainen kannu löytyi tänään kirpparilta.

Sisäisiä voimia kaikille. Värejä, iloa ja hauskuutta elämään!

Hengitän, nauran ja neulon

Tänään on ollut helpompi hengittää. Siivosin ja raivosin aikani uhmaani ulos, ja nyt on pölyt ravisteltu nurkista ja pääkopasta. Taas hetkeksi. On minun, ja ehkä koko ihmiskunnan onni ja evoluutionkin edellytys, että nuo öttiäiset on niin kauniita ja ajoittain iloisiakin ja tuovat satunnaisia onnen murusia synnyttäjilleen. Eihän niitä muuten jaksaisi kukaan hoitaa. Tänään jaksoin taas rakastaa enemmän kuin eilen. Tänään äitieläin ja pedagogi minussa nosti taas päänsä pensaasta. Hetkittäisiä romahduksia ja uusia nousuja. Äitiyttä.

Toukka löysi tänään keinumisen suuren riemun. Kiljumista ja kikattelua talo pullollaan. Onnen ääniä ihasteli isommatkin ja ajattelin, että uuden ihmisen alku lähtee naurusta. Kun osaa nauraa, osaa jo elää. Se nauraa, siis ajattelee.

Kunnostin ja puhdistin vanhan ystävän autotallin perältä. Se kiitti kauniisti ja suristeli kuin uusi. Käyttämätönkö, ajattelin. Laputkin vielä rinnassaan. Saumat saivat uuden hienon tikin ja nyt piponi ovat kauniita sisältäkin. 

Rastantekijä tilasi puupään hatun  kaukomaille katoavalle ystävälleen. Sama malli kuin omassaan. Samat kukkaiset päät eri maissa, mie mietin,  eikä ystävyys unohdu.Tikutin ranteet sauhuten ehtiäkseni ennen koneen nousua. Ja ehdinkin.

Luin vielä Liuliaa, ja ihastuin niihin kuviin ja sanoihin. Elämänviisauksia ja uskontoja, samoissa kansissa ja internetin ihmeellisessä maailmassakin. Suosittelen kauniiden asioiden ja ihmettelyjen ystäville. Löydät hänet kuvineen, sanoineen täältä.

Juutalainen sananlasku Liulian sivuilta sopinee tähän loppuun: 

Koska Jumala ei ehtinyt joka paikkaan, hän loi äidit.

Parin päivän pipomania

Sain tuunailukärpäsen pureman jo aikojen alussa ja olen vuosien varrella harrastusluonteisesti tehnyt ja myynyt jos jonkinlaista pientä kaikenlaisille pienille ja isoillekin eri näköisillä satunnaiskorvauksilla, joista tuntipalkkaa ei ole kannattanut alkaa laskemaan. Aina joskus olen ihaillen katsellut kaikenmaailman nettikauppojen sivuja ja haaveillut sellaisesta itsekin. Kuulostaa niin kovin helpolta kun kotiäitit päivätyönsä rinnalla värkkäilevät omia mallistojaan. Tänään sain valtavan pipomanian vallatessa taas oivan muistutuksen siitä mitä se oikeassa elämässä tarkoittaa, kun silittää saumoja vauva sylissä, leikkaa lattialla kankaita varoen kaikenlaista barbin hiuksista vauvan nakkisormiin ja leikkii joka kerta autoilevaa äitiä ompelukoneen kaasua kiihdyttäessä.

Ei kovin idyllistä menoa ja meininkiä. Olenkin ihan vakuuttunut, että käsitöiden tekijöille pitäisi ehdottomasti saada vaarallisen työn lisää tuotteisiin jos taloudessa asustaa alle metrin mittaisia öttiäisiä ja töitä tehdään niiden kera kotosalla. Mie olen onneksi sen verran onnekas kaveri, että kotitalostani löytyy ihan ikioma kellarisoppi, jonne saa kaikki tilkut, tikut, sakset ja pensselit jättää iloiseksi sekamelskaksi levälleen aina kun toukka kiljuu kopassaan kurkku suorana tai katto meinaa romahtaa niskaan ja työt keskeytyy sen kymmenennen kerran. Mietin vain, miten hupihauskaa touhu olisikaan vaikka 50 neliön kaksiossa, jossa ompelukoneen saisi nostaa ruokapöydästä neljä viisi kertaa päivässä. huh. Empatiaa ja sympatiaa sylikaupalla kaikille kotiäitinä itsensä löytäneille netti-käsityökauppiaille!

En silti valita. Jos joskus saan tehdä ruokani eteen sitä mitä rakastan, teen sitä mielelläni vaikka kymmenen kirppua kantapäissä. Hymy huulilla ja onnesta sydän sykkyrällä.  Pikkuhiljaa olenkin opetellut hinnoittelemaan värkkäyksiini myös työn hintaa mukaan ja homma pikkuisen ihan jo kannattaa muutoinkin kuin henkisenä hengähdystaukona. Kysyntä ei ole onneksi hinnoista säikähtänyt ja pipoja ainakin on tilauslistalla nytkin tusina. Ja niin sitä taas saa kaupasta maitoa ja makkaraa.

Joulumyyjäiset jo siintää silmien edessä ja kellarisoppi on taas kesätauon jälkeen saanut pörräilevän ja innostuneen asukkaan. Näin sitä mennään, päivä ja askel kerrallaan kohti oikeaa (?) elämänsuuntaa. Yhden ihanan vanhan ystävän ikiaikaisten sanojen kuvaamana: älä hättäile, istu mättäälle, kyllä se pipo löytyy. Jotenkin ajankohtainen sanaparsi tälle tilalle.