Nappikauppaa kesken kotimatkan

Kauniita vanhoja portteja. Ruosteessa elää niiden esteettisyys.

Kauniita lapsia. Juoksevat sinne tänne vaikka niiden käsketään varoa autoja joita ei edes näy. 

Parhaita kotimatkoja on ne, joista ei ihan tiedä minne ne vie. 

Nyt tie vei nappikaupoille.

Ainakin osa napeista löytää kohta paikkansa. Ehkä miekin vielä.

Hökkelimökin valoa metsässä, merellä ja lyhdyissä

Hökkelimökillä Iso P:n ja öttiäisten kera koko viikonlopun. Kesä palasi ilostuttamaan viikonloppuamme eikä syksyn tunnelmista muistuttanut enää kuin ihanat keltaiset lehdet aurinkovarjon nurkissa ja joka puolelle juuristoistaan nousseet sienet. 

Mie opettelen tunnistamaan ne hetimiten ja ensi syksynä, mie lupaan, osaan poimia oikeat koriini. Nyt keräsin niitä ainoastaan kameraan.

Metsässä valo lankesi syliin salaa ja kaiken hämärän keskellä aukean valossa paistatteli hämähämähäkkejä, muurahaisia  ja sankaripoikien suosikkeja, limaisia sammakoita. Sammakkojahdin lomassa kunnostettiin vanhaa majaa ja tähystettiin vihollisia. 

Perunat olivat kypsyneet ja maistuivat aivan omalta maalta. 

Puolukat odottelivat mättäissä poimijoitaan punaiset posket hehkuen. Toiset keräsivät marjoja, mie myös varpuja.

Merellä loppukesän ihanuutta. Kepeillä kalastelevia poikia. Seilaamista ja pilviin tuijottelua. Kevyitä tuulia ja ihmeellisen raskasta ilmaa.Utuista auringon valoa ja pieniä veden roiskeita. Sudenkorentoja, pieniä pörrääviä kärpähäisiä ja vesikirppuja. 

Valon juhlaa. Lyhtyjä, kokkoja, raketteja ja papapapapatteja..

Ihanaa. Akut on ladattu. Eihän tämän kesän vielä tarvis loppua?

Parin päivän pipomania

Sain tuunailukärpäsen pureman jo aikojen alussa ja olen vuosien varrella harrastusluonteisesti tehnyt ja myynyt jos jonkinlaista pientä kaikenlaisille pienille ja isoillekin eri näköisillä satunnaiskorvauksilla, joista tuntipalkkaa ei ole kannattanut alkaa laskemaan. Aina joskus olen ihaillen katsellut kaikenmaailman nettikauppojen sivuja ja haaveillut sellaisesta itsekin. Kuulostaa niin kovin helpolta kun kotiäitit päivätyönsä rinnalla värkkäilevät omia mallistojaan. Tänään sain valtavan pipomanian vallatessa taas oivan muistutuksen siitä mitä se oikeassa elämässä tarkoittaa, kun silittää saumoja vauva sylissä, leikkaa lattialla kankaita varoen kaikenlaista barbin hiuksista vauvan nakkisormiin ja leikkii joka kerta autoilevaa äitiä ompelukoneen kaasua kiihdyttäessä.

Ei kovin idyllistä menoa ja meininkiä. Olenkin ihan vakuuttunut, että käsitöiden tekijöille pitäisi ehdottomasti saada vaarallisen työn lisää tuotteisiin jos taloudessa asustaa alle metrin mittaisia öttiäisiä ja töitä tehdään niiden kera kotosalla. Mie olen onneksi sen verran onnekas kaveri, että kotitalostani löytyy ihan ikioma kellarisoppi, jonne saa kaikki tilkut, tikut, sakset ja pensselit jättää iloiseksi sekamelskaksi levälleen aina kun toukka kiljuu kopassaan kurkku suorana tai katto meinaa romahtaa niskaan ja työt keskeytyy sen kymmenennen kerran. Mietin vain, miten hupihauskaa touhu olisikaan vaikka 50 neliön kaksiossa, jossa ompelukoneen saisi nostaa ruokapöydästä neljä viisi kertaa päivässä. huh. Empatiaa ja sympatiaa sylikaupalla kaikille kotiäitinä itsensä löytäneille netti-käsityökauppiaille!

En silti valita. Jos joskus saan tehdä ruokani eteen sitä mitä rakastan, teen sitä mielelläni vaikka kymmenen kirppua kantapäissä. Hymy huulilla ja onnesta sydän sykkyrällä.  Pikkuhiljaa olenkin opetellut hinnoittelemaan värkkäyksiini myös työn hintaa mukaan ja homma pikkuisen ihan jo kannattaa muutoinkin kuin henkisenä hengähdystaukona. Kysyntä ei ole onneksi hinnoista säikähtänyt ja pipoja ainakin on tilauslistalla nytkin tusina. Ja niin sitä taas saa kaupasta maitoa ja makkaraa.

Joulumyyjäiset jo siintää silmien edessä ja kellarisoppi on taas kesätauon jälkeen saanut pörräilevän ja innostuneen asukkaan. Näin sitä mennään, päivä ja askel kerrallaan kohti oikeaa (?) elämänsuuntaa. Yhden ihanan vanhan ystävän ikiaikaisten sanojen kuvaamana: älä hättäile, istu mättäälle, kyllä se pipo löytyy. Jotenkin ajankohtainen sanaparsi tälle tilalle.