Kirjavaiset jämälankapipot

Elämässä myllää nyt niin isoja asioita, ettei niistä osaa kirjoittaa. Käsityöpostausta siis. Jämälankahommat on yhä vaan poppista (osittain niiden vapauden ja kirjavuuden, osittain sen vuoksi, että rahaa ei nyt ole YHTÄÄN, ei edes lankoihin). Nyt vuorossa on puuvillaista sekamelskaa kummi- ja siskonlapsille. Tulossa on vielä oranssia ja pinkkiä samaan kastiin, ehkä korvaläpillä, ehkä ilman. Niistä sitten kun niiden aika on. Värit muuttui vähän kuvissa, oikeasti vihreä on vielä lämpimämpi ja sininen on oikeastaan turkoosi. Malleina meidän pojat, Vaappu ja Haaveilija, eli neljäs ja toinen.

Perinteen mukaan kummilapset saavat syntymäpäivinään (tai realistisemmin noin kaksi-kolme kuukautta sen jälkeen, tai joskus jopa seuraavana jouluna) lahjaksi oudon ötökkäisen ja aina vain jatkuvan tarinan sen mukana. Taikametsän satumaisen kummalliset olennot eksyvät pikku hiljaa seikkailuille kummilasten komeroihin. Tällä kertaa myssän mukana on menossa vihreä vesseli Verneri. Vernerin tarina on vielä vaiheessa, mutta sen elämä on pikkuisen erilainen: se on nimittäin alun alkaen kotoisin jostain, jota kukaan ei oikein enää muista, ja tuntee olonsa siksi aina vähän vieraaksi, kunnes sitten jännittävien käänteiden kautta eksyy oikean pipon matkaan sinne pohjolan maille, kummipojan kainaloon Ounasjoen mutkaan.

Tarinankertojien mieli kulkee kai aina tarinoiden mukana, ja ystävät lukevat rivien välistä sen, mitä sieltä on luettavissa. Itseään on niin vaikea piilottaa, edes satuihin.

Pipot on tehty sikinsokisella lankojen lisäyksellä virkaten, noin kaksi-kolme saman sävyskaalan lankaa kerrallaan, mutta aina vain yhtä kerrallaan vaihtaen, päättelemättä päitä ollenkaan. Koukkuna oli sellainen paksukainen, ehkä kutonen. Aloitetaan kuudella silmukalla jotka yhdistetään rinkulaksi, sitten lisätään periaatteessa noin kuusi silmukkaa per kierros, kääntäen työn aina kierroksen lopuksi, kunnes alkaa olemaan päälaki koossa ja sitten lisätään neljä, kolme, kaksi ja yksi per kierros, ja sitten vain pötkylää niillä perussilmukoilla pipon pituudelta. Lipan kohdalla vetelee muutaman kerran eestaas tavallisen kierroksen keskivaiheilla ja sitten ihan  lopuksi rapuvirkaten reuna kauniiksi. 

Öttiskä on tehty ihanasta luomuisesta villa-puuvillasekoitelangasta hyvin vapaasti virkaten aina tarpeen mukaan lisäten tai vähentäen silmukoita ohkaisella koukulla ja sitten täytetty piposta jääneistä langan pätkistä pulleaksi. 

(Olen, kuten ennenkin kerrottua, tajuttoman huono ohjeistaja, kuten näkyy, mutta ehkä kuva kertoo tekijöille enemmän kuin sata sanaa...)

Pesukoneella huovutetut lapaset

Joulusta seuranneen käsityöahkyn seurauksena on tässäkin blogissa vietetty tekemistaukoa ja häärätty hetken vain ihmissuhdekiemuroissa. Onneksi pikku hiljaa on taas ruokahalu lankojen pariin löytynyt ja yhdelle viluiselle hiihtäjäystävälle tuli tehtyä ikilämpimät tumppuset.

Mie olen ihan surkea ohjeistaja, itse kun ohjeita harrastan varsin harvoin, mutta jos jollakin muullakin palelee pakkasissa käsiä, niin tässäpä ohjeen tynkää (lue kuvia, jos tuntuu sekavalta):

Lapasiin tarvitaan 
-Paksua 100% luomuvillalankaa n. 150g  (itellä oli kahta eri väriä)
-Koukku, esim. nro 6

Huomaa, että lapasesta tulee aika iso, koska huovuttaminen kutistaa sitä reilusti. Muokkaa siis silmukoita oman kätesi mukaan, mulla on aika pikkuruiset sormet, joten isokätiset, tehkää isommat!




Ja sitten vain virkataan. Ensin noin 24 ketjusilmukkaa, jotka sitten yhdistetään piilosilmukalla rinkulaksi ja jatketaan uusilla kierroksilla ihan niillä perussilmukoilla virkkaamalla pötköä ympäri ja ympäri kunnes tulee peukalon kohta.

Peukalolle jätetään kolo virkkaamalla 6 ketjusilmukkaa (eli sellainen peukalon levyinen pötkö) ja yhdistetään se sitten edellisen kierroksen kuuden silmukan päähän tavis silmukalla.

Ja sitten taas jatketaan ihan normisti kierrosta, myös niiden kuuden ketjusilmukan yli ja virkkaillaan sormia piiloon niin monta kierrosta kun on tarpeen.

Pikkurillin jälkeen voi alkaa vähitellen kaventamaan pötköä hyppimällä edellisen kierroksen silmukoiden yli hiljalleen (eli virkkamalla vain joka toiseen tms).  Kunnes lopulta lapasen pää on kinni ja sitten vetäsee katkaistun langan viimesen silmukan yli ja päättelee langan.

Sitten onkin peukun vuoro. Se tehdään samalla tavalla eli virkataan reunan silmukoihin peukalon kokoinen pötkö, kavennetaan lopussa ja päätellään. Sitten sama juttu toiseen käteen.

Lopuksi nämä liian isot lapset nakataan pesukoneeseen muun kirjopyykin sekaan 60 asteeseen, jolloin ne huopuu ihanan tiiviiksi ja lämpimiksi. That's it. Ja sit vaan hiihteleen lämpimin käsin.

Villan loistavista ominaisuuksista voit lukea vaikka täältä lisää. Sehän mm. hylkii vettä ja likaa, on hyvä lämmön eristin, on ekologinen ja paloturvallinen. Ja etenkin suomenlampaan villoista tehdyt langat on ihan huippuhyviä. Ja suomalaisten luomutilojen lampaiden villoista tehdyt ihan sikahyviä! Että semmosta. :)

Virkkausiloa!

Muovipussista paperikassi ja muita härpäkkeitä

Pakko välillä tehdäkin jotain, eikä vain pyöriä oman päänsä sisällä viikkotolkulla. Onneksi tilaus tuli ulkoa ja -pakkotehdä- on aika hyvä motivoija saamaan vähän masennukseen taipuvaisen mielenkin nousemaan sohvan nurkista.

Paikallinen luomukauppa tarvitsi kestäviä ostoskasseja, ja tarjouduin  niitä heille toimittamaan. Kierrätys ja kestävyys pyöri of course, ensimmäisenä mielessä, muotokieli ja käytäntö toisena ja kolmantena olisin halunnut jippoilla jonkin hauskan idean niihin ja kaikki tietysti edullisesti ja nopeasti. Jossain olin nähnyt kivoja muovipussi-kasseja ja idea vaikutti hauskalta Tosi hyvä ja hieno ohje muovipussikankaan tekoon löytyy muuten ainakin täällä. Eiku siis silittelemään muovia.

Tämmöinen idea oli suunnitteluvaiheessa, nämä on noin barbin kassi-kokoisia.

Itse halusin kasseihin paperimaisen pinnan ja kokeilin silittää siis paperin kiinni sulaneeseen muoviin. Erinäisten silkkipaperikokeilujen kautta kaavapaperia löytyi tarpeeksi läheltä, halvalla ja paljon. sitä siis. Kahden paperin, mieluiten ohuen ja läpinäkyvän (etenkin jos haluaa muovipussin kuvioiden/värien tulevan läpi) silitetään siis muovipussista leikattuja palasia, mitä enemmän muovia, sitä kestävämpää kangasta tulee. Hauskoja ruutuja ja raitoja saa leikkaamalla erikokoisia suikaleita erivärisistä pusseista. Myös kaikki vaippapaketit ja leipäpussit saa hyvin näin hyötykäyttöön. Oikeaa lämpötilaa kannattaa haeskella, sillä liian kuumalla muovi kutistuu ja tulee reikiä, liian kylmällä se ei tartu.

Silittelyjen jälkeen paperimuovikangas on leikattavaa ja ommeltavaa tavaraa. Ompelemaan siis. Kuitenkin muovikangas on tietysti aika tuhtia tavaraa, ja saumurin neula katkesi (piru vie!) samantien. Vanhaan masiinaan ei niin vain uutta löytynytkään ja siis kakkosvaihtoehtona ompelukoneella saumoihin siksakit korvikkeeksi. Ja aika paksulla neulalla.

Kasseihin jätin saumat ulkopuolelle, ettei ihan peruspaperipussimainen fiilis korostuisi.  Pohjaan jätin tavaroille tilaa, myös sivuille olisi voinut ommella suikaleet isompaan malliin. Kahvoihin halusin jotain pehmeää, kangasta tai jotain ja kokeilin vähän kaikenlaista nauhoista kangassuikaleihin ja matonkuteisiin. Ihan käypää tavaraa kaikki. Myös vaikka virkatut kahvat olis aika ihanuudet.

Kasseista tuli ihan mukavia, ja itselle käyttöön niistä onkin. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa valtavan hääräämisen ja muovipussipaperisilpun keskellä, että aikaa niihin menee ihan tolkuttoman paljon, eikä kukaan tuskin halua maksaa ostoskassistaan hinajaa. Luomukauppaan lähteekin siis nyt näiden hauskojen jippokassien sijaan aikalaisen perinteiset kierrätyskangaskassit. Ne tulee nopeasti ja halvalla, on kestäviä ja pestäviä ja tuhottoman ekologisia. Miksipä sitä pyörää uudelleen keksimään. Paras malli mun mielestä on muuten tuollainen vähän kapeampi malli, jossa on ohkaiset pitkät kahvat, sen saa mukavasti olalle tarvittaessa, eikä paina täytenäkään tuhottomasti. Ja kahvojen kohdalle täytyy ommella neliö tai rasti, että ne kestää.

Pitää vielä kuitenkin jatkokehitellä tuota jippo-ideaa ja tutustua muovipussiin materiaalina lisää. Muovi kai on sitten kuitenkin uusi muovi. Ainakin sitä on ihan liikaa joka puolella ottaen huomioon ettei se maadu juurikaan ikinä. Uutta ei siis ainakaan enää tarvittais yhtään ja edellisille kannattais keksiä jatkokäyttöä, ettei me hukuta siihen. Muistakaa siis kaupassa kestokassit ihmiset!! Ja roskapusseina kannattaa aina käyttää mielummin mahdollisimman ohutta muovia tai  maatuvia pusseja.

Vihreänkirjava jämätuubi

Mun matka väritunteisiin on alkanu jostain äitin turkooseista verhoista.  Ja jo ihan pienenä mie rakastin niitä kirjopyykistä kuivumaan laitettuja vaatteita narulla. Ne oli kauneinta mitä oli.

Ja vaikken mie oo koskaan ollu kummonen taidemaalari, tai edes ompelija, on mulla aina ollu syväsyvä rakkaus väriin.

 Mie matkaan värissä muistoihin ja tunteisiin. Ja hamstraan täysillä ihania värejä:  langoissa, kukkapurkeissa, kattiloissa, villatakeissa, pipoissa, koruissa, kankaissa, papereissa..

Nyt mie sain Jokkemaan blogin jämälankapatalapusta (kiitoskiitoskiitos!!) inspiraation ihanaan väriloistoiseen jämätuubiin. Sinne katos kaikki ihanaiset jämälankakerät, joista tuskin juuri mitään kauhean kivaa enää olisi yksinään syntynyt. Sinne vain sikinsokin (tai siis oikeasti kauhean tarkasti värejä ja kuoseja mallaillen) sekaan yksi kaksi kolme tai neljäkin kerrallaan puikoille ja kaulaa lämmittämään. 

NAM!! Värit on oikeasti vielä paljon herkullisemmat luonnossa.. NAM!!!

Tuubin ohje jotenkin sekavaisesti olisi näin: 

Luodaan kolmisenkymmentä silmukkaa muutamalla ohuemmalla tai yhdellä paksulla langalla. Kuotaan aina oikeaa parilla n. kutosen-kasin kokoisella pitkällä puikolla suoraan pötköön kunnes pötkö yltää kaks kertaa kaulan ympäri. Sitten virkataan piilosilmukoilla sauma kiinni ja tuubi on valmis. Matkan varrella sekaan nakellaan yks-kaks-kolme-neljäkin kerrallaan kaikenmaailman eri paksuisia ja värisiä lankoja fiilispohjalta. Lankoja ei tarvi ees päätellä, kun pitää aina vähintään kahta lankaa puikoilla yhtä aikaa. Ylimääräset langanpätkät voi sitten vaan leikellä lopuksi jos ne häiritsee. Ja ei menny ku pari iltaa.

Markkinahumua, vanhenemisen juhlaa ja joululahjavinkkejä

Virtuaalielämässä on vietetty viikko hiljaiseloa johtuen tästä ihan oikeasta käsinkosketeltavasta elonmenostani. Yhdet syntymäpäivät ja muutamat myyjäiset ovat saaneet pääni hurmioon ja pikkukätöseni askarteluvimmaisiksi.  Kaikki ne myyjäisiin menevät kauniit paketit ja puketit, nauhat ja sellofaanit, aaltopahvit ja paperit sekoittaneet minut täysin. Vanhenemistani mie juhlin ihanien ystävien kera naurun keskellä, ja nyt sitten kuljen onnellisena uusi kello kaulassa etsien sopivaa hetkeä intilaiseen päähierontaan, uuteen tatuointiin ja kirjojen lukemiseen punkun, suklaan ja kynttilöiden seurassa. (Iso P:ltä saamani lahjan esittelen sittenjoskus, se oli toiveiden täyttymyt.) Voi mitä ihanuutta.

Kaiken markkinahumun keskellä en tietenkään muistanut myyjäisissä kaivaa kameraa esille ja siksi kuvia itse humusta ei löydy. voi minua. Jotain pieniä kivoja juttuja kuitenkin kuvasin jo etukäteen, ehkäpä niistä on lahjaideoiksi. Kaikenlaista mukavaa, mm. näitä ihanuuksia saa myös tilata ihan valmiina paketteina multa, jos joulukiireet ei anna myöten tai kädet ei taivu askarteluun. 

Aika mukava tuunattu kierrätyslahja on esimerkiksi tuikuilla täytetty kynttiläpurkki vanhasta hillopurkista vaikka kera koristellun tulitilitikkurasian. Kanteen huopaa ja nauhaa ja kylkeen koristuksia ja maha täyteen tuikkusia, niitähän ei ole kellään koskaan liikaa.

Tai mie ainakin tykkäisin lämpimäisistä rannikkaista pitsikoristein. Jokaisen himovirkkajan ranteiden pelastus, voin luvata. Tuunaamalla tehden näihin saa kankaan pesukonekutistetuista villapaidoista, napit vaikka vanhoista miesten paidoista ja pitsejäkin hyvällä tuurilla löytyy kirpparin nurkista pilvin pimein. Näissä on kyllä kiireen keskellä käytetty myös uusia nauhoja ja huopaa. Alemmassa, turkoosissa parissa on kyllä iso P:n isoisoäidin aikanaan virkkaamia ihanuuksia, arvokasta tavaraa siis. Ja koneella saa hauskasti ja nopeasti kirjailtua mukavia kuvioita ranteiden koristukseksi.

Ehdottomasti tämän joulun hittituote oli ainakin minun pöydässä kuitenkin ihanan värikkäät, kestävät, pestävät, (siekkareiden sanoin) ylpeät tiskirätit pesupähkinöiden kera paketissa. Kauniit, valmiit lahjat taitaa olla kiireiselle tallaajalle mukava pelastus. Ja ekologisuus lahjassa antaa turhaan krääsään kyllästyneille lahjanostajille mainion vaihtoehdon. Ja vaikka itse sanonkin, niin tulipas aivan syötävän ihania paketteja! 

Jokaiselle itseni kaltaiselle kofeiiniriippuvaiselle kahvin suurkulujalle mainio pieni muistaminen on myös käsintehty kahvisaippua. Ja jos lipeän kanssa värkkäily tuntuu liian rankalta, on askartelukaupassa ihan valmista, sulatettavaa saippuamassaa, johon reilun kahvin purut voi sekoitella ja valaa haluamiinsa muotteihin. Pikkuisen pitsiä tai narua ympärille ja ihanat tuoksuiset pikkulahjukset on parissa tunnissa valmiina.

Ihan selvästi mullakin on kaikista epäilyistä huolimatta ilmassa jo joulufiilistä. Maakin yrittää kovasti kuuraantua valkoiseksi, joka tämmöiselle pohjolan asukkaalle on tietysti ihan välttämättömyys, eihän joulu voi muuten tulla. Ja jottei oleellinen unohtuisi, muistutan, että joululahjarahansa voi käyttää myös sellaisiin lahjoihin, joilla on todellista merkitystä, kurkatkaapa vaikka kirkon ulkomaan avun sivuille tänne ja antakaa tänä vuonna toisenlainen lahja. 

 

Ja by the way, meidän perhe odottelee joulun lisäksi tänä vuonna myös joulun jälkeistä aikaa.  Me päästään viikoksi keskittymään olleelliseen, eli toisiimme, ruokapyykkirumban sijaan, mahtavaan kylpylään. Suuri kiitos pienituloiselle suurperheelle myönnetyn lomatuen.  (Lomia esim. ensi kesälle voi hakea esim. täältä). ihanuutta. oi ihanuutta.

Ja hei, hyvää itsenäisyyspäivää!