Tilkkuja ja räsyjä täydellisessä harmoniassa

Kuva: http://www.planeteyetraveler.com/2010/02/21/coming-up-quilts/

OI OI mitä tilkkuja! Tilkkuja tilkkuja tilkkuja!!

Kuva: http://www.wendyfoster.com/wendyfosterblog/wp-content/uploads/2010/07/7.26.10-Mieko-Mintz.jpg

Mie olen aina rakastanut värikkäitä kollaaseja, tilkkutöitä ja räsymattoja. Rakastuin isoäitini aikoinaan virkkaamaan tuhannen kirjavaan vilttiin jo kymmenvuotiaana, eikä se rakkaus ole kylmennyt, päinvastoin. 

 

Kuva: http://www.danforthmuseum.org/assets/art/Mixed_Media_LindaLevin.verysm.white.jpg

Tilkuissa minua kiehtoo  erityisesti se, miten sikinsokin sekaisin olevat värit ja kuviot saadaan lopulta tasapainoiseen kokonaisuuteen ja esteettisen kauniiseen muodostelmaan. Värien harmonia ja kuvioiden symmetria ei nimittäin ole ihan yksinkertainen eikä helppo tehtävä.

 

Kuva: http://rbolsonconstruction.com

Tekstiilipuolella tilkkutöissä ja askarteluun tai paperiin ym. materiaaleihin liittyen kollaaseissa on myös se äärimmäisen kiehtova seikka, että niitä voi rakentaa ylijäämästä. Siitä materiaalista, joka ei enää riitä muuhun, ja joka ehkä heitettäisiin muuten pois. (Onko räsymattoa kauniimpaa ajatusta keksittykkään?) Pienen pienetkin palat saa vielä kauniiseen käyttöön osana suurempaa kokonaisuutta. Jotenkin siihen sisältyy myös sellaisen ikiaikainen, elämää suurempi ajatus siitä, että olemme kaikki osa jotain suurempaa. Omina tärkeinä pieninä osinamme, täydennämme harmoonista kokonaisuutta.

Kuva: http://www.johncoulthart.com/feuilleton/2009/04/09/paula-nadelsterns-kaleidoscope-quilts/

Ja tämmöiselle keräilijäluonteelle, jolla löytyy miljoona erilaista kangassuikaletta, tilkkua, nauhaa ja nyöriä, eikä minkäänlaista kykyä valita niistä vain yhtä, ovat tilkkutyöt pelastus. Kaikkea voi käyttää vähäsen. Oikeassa suhteessa ja hyvällä kaavalla. Eikö olisi aika hauska vaikka päällystää sohvansa, ei vain yhdellä, vaan kaikilla lempikankaillaan, kuten alla..? nam.

Kuva: http://www.momoy.com/2008/11/04/create-retro-and-cozy-living-room-with-squint-furniture/

Tai kutitella varpaitaan tähän iki-ihanaan räsymattoon..? oi nam.

Kuva: http://childrensdoodler.blogspot.com/2010/03/dont-let-kids-have-all-fun.html

Tilkkuja minulla on. Räsyjäkin. Kankaita ja nauhoja. Niille saisi löytyä pian paikka maailmasta. Saa vielä nähdä mitä tästä syntyy. Koska kuten kaikissa luovissa proseseissa, aika ja vapaa tila tekevät tehtävänsä. Pitää antaa inspiraation vain muhia rauhassa. Sitten se syntyy, kuin itsestään.  

(Inspiraatiota etsiessä törmäsin näihin upeisiin kuviin. 

Pääset kurkistamaan niiden lähteisiin klikkaamalla kuvia.) 

Luovia lapsia

 

Koululainen, se vanhin, esikoiseni siis, tulee kotiin koulusta lappu kourassa. Sen on käsketty kirjottaa kymmenen kertaa että haluaa puhua kauniisti. Mie kysyin, että haluaako se oikeesti, ja se vastaa, että ope on muuten tehny malliin kirjoitusvirheen, mutta se ei aio toistaa sitä, ja että se aikoo joka rivillä saada kirjainvälin pienemmäksi ja haastaa itsensä kirjoittamaan lyhyemmin sen saman lauseen kuin viime rivillä. No joo, viesti näköjään ihan sisäistetty. (eli ei) 

Se on koulussa kiroillut, kun ompelukoneen langat on menny sekaisin. Mie nauran taas salaa sisälläni. Kuulostaa kovin tutulta. Se kuulema vihaa käsitöitä ja kuvista ja esittelee samalla välitunnilla rakentamaansa munafutisjoukkuetta. Yritän vakuuttaa, ettei luovuus ole ohjeiden noudattamista ja suoria tikkejä, vaan ideoita. Ja sitä, että näkee jotain erilailla, näkee asioita, vaikka munia, ihan eri näkökulmista. Jotenkin täydellisen turhaa ja surullista (koulusysteemi). Ja samalla ihanan mahtavaa (lapsen luontainen luovuus). Katsokaa nyt tuota jengiä!

Postissa tuli taas kerran yksi peruuttamaton kirjalähetys. Mie aina unohdan soittaa. Ja sitten mie en enää raaski laittaa niitä takasin laatikoihinsa. Kirjat on minun heikkous. Varsinkin näin valtavan ihanat kirjat. Marimekkokankaisia helppoja ohjeita ja ideoita. Ja kauniita kuvia ja ihania oikeita koteja. Löydät surrur-kirjan vaikka täältä. Kirjan inspiroimana ommeltiin haaveilijan suunnitelmien mukaan pikaötökkä. Se oli taas ikionnellinen itse piirtämästä ja täyttämästä kädettömästä kykloopistaan. 

Äitinä lastensa sisaruussuhteiden ymmärtäminen on ehkä vaikeinta. En kerta kaikkiaan jaksa enää muistaa sitä lapsen rakkautta toista kohtaan, sitä kun välillä purraan toisia ja huudetaan kurkku suorana että vihataan ja välillä väkerretään tuntikausia siskolle rakkauslahjaa synttäripäiväksi. Toivoisin, että muistaisin, että ymmärtäisin. Tänään oli muuten rakkauspäivä. Ja kortissa lukee sitten, että onnea siskolle ja sillä on keltanen tukka ja mulla on vihree. Ihana kolme vee.

 Mitäpä tähän voi sanoa. Niin täydellisen luovia, älykkäitä ja rakastavia lapsia. Eikö ne kaikki oo? :)

Näin tehdään elämästä pikkuisen hauskempaa

Junien odottelu on odotteluista mukavimpia. Silloinhan on aina joko lähdössä jonnekin (mikä on aina hauskaa) tai odottelee jotakuta ihanaa saapuvaksi. Odottelua se on silti, eikä siis silti mitenkään kovin äärettömän mukavaa.

Paitsi näköjään meän kotikaupungin asemalla. Joku mahtavan hauska ihminen oli maalannut sinne maan täyteen  rinkuloita ja labyrinttejä. Hullun hauskoja ötököille ja ihan tosi kivoja myös meille isommille. Olipa pikkusen paljon mukavampi odotusaika, kiitos siitä niiden taiteilijalle/ taiteilijoille!!

Olet aika hassu jos naurat tässä.

Seiso 1 jalalla ja laske 10:een.

Tätä pitäisikin saada lisää. Taidetta taviksille ja taivaan alle. 

Meidän ötököiden taidetta polku pullollaan.

Taiteen tehtävänä on kai herättää elämyksiä, tunteita, ajatuksia. Naurattaa, oksettaa, ihastuttaa, vihastuttaa. Tuoda elämään ripaus maan mainiointa maustetta. Saada arkeen onnen hetkiä. Ajatelkaa, miten paljon mukavampaa margariinipaketin valitseminen olisi, jos samalla soiteltais selloa kylmäkaapin vierustoilla, ja bussimatkoilla vois tutustua uusimpiin sarjakuviin, ja tarhasta hakea lapset teatteriesityksen keskeltä, ja hammaslääkärissä luettais runoja odotushuoneessa ja kerrostalojen seinät olisikin abstrakteja taideteoksia. Olisipa elämä silloin pikkuisen hauskempaa!