Hökkelimökin valoa metsässä, merellä ja lyhdyissä

Hökkelimökillä Iso P:n ja öttiäisten kera koko viikonlopun. Kesä palasi ilostuttamaan viikonloppuamme eikä syksyn tunnelmista muistuttanut enää kuin ihanat keltaiset lehdet aurinkovarjon nurkissa ja joka puolelle juuristoistaan nousseet sienet. 

Mie opettelen tunnistamaan ne hetimiten ja ensi syksynä, mie lupaan, osaan poimia oikeat koriini. Nyt keräsin niitä ainoastaan kameraan.

Metsässä valo lankesi syliin salaa ja kaiken hämärän keskellä aukean valossa paistatteli hämähämähäkkejä, muurahaisia  ja sankaripoikien suosikkeja, limaisia sammakoita. Sammakkojahdin lomassa kunnostettiin vanhaa majaa ja tähystettiin vihollisia. 

Perunat olivat kypsyneet ja maistuivat aivan omalta maalta. 

Puolukat odottelivat mättäissä poimijoitaan punaiset posket hehkuen. Toiset keräsivät marjoja, mie myös varpuja.

Merellä loppukesän ihanuutta. Kepeillä kalastelevia poikia. Seilaamista ja pilviin tuijottelua. Kevyitä tuulia ja ihmeellisen raskasta ilmaa.Utuista auringon valoa ja pieniä veden roiskeita. Sudenkorentoja, pieniä pörrääviä kärpähäisiä ja vesikirppuja. 

Valon juhlaa. Lyhtyjä, kokkoja, raketteja ja papapapapatteja..

Ihanaa. Akut on ladattu. Eihän tämän kesän vielä tarvis loppua?

Syksyisiä muutoksen tuulia

Syksy näkyy, tuoksuu ja maistuu. Syksy. Taas yksi syksy. Uusia alkuja, uusia ajatuksia. Uusia risteyksiä ja uusia valintoja. Ystävä sanoo, että elän kolmenkympin kriisiä. Kriisissä on aina siemen uuteen muutokseen. Ja muutoksista kasvaa parempia ihmisiä. Tarvitsee vain vähän kastella ja lannoittaa. Mie ainakin luulen niin.

Tänään kuulin huonoja uutisia ja lopulta kuitenkin helpotuin niiden viestistä. Jokaisessa elämän mutkassa vain täytyy tehdä valintoja ja niiden kanssa on sitten elettävä, vaikka olisikin kääntynyt välillä väärään suuntaan. Päätin tänään (vaikka kamalasti pelottaa) sulkea sen oven joka olisi vienyt sinne tuttuun ja turvalliseen ja avata sen, joka vie mihin vain. Vasta myöhemmin sitten näen, mitä mäen takaa tulee. Mutta mie elän valintani kanssa silti.

Muutosten tuulissa yritän pitää jalkani lähempänä maanpintaa, vaikka pää kelluisikin pilvissä. Yritän muistaa, että maailma on tässä ja maailma on nyt. Ja elää pitää nyt. Ei kohta. Selvitän ajatuksiani tekemällä. Kun kädet tekee, ajatukset saa aikaa levätä, järjestäytyä ja löytää paikkansa.

Sain myös sammaleet vihdoin pusseistaan ja puolukan varvut taipumaan. Kauniita minusta. Sellaisia levollisia. Sinne menkööt, mars ihmisten oviin roikkumaan!

Iik, ihana ilta-aurinko ja muita kotoilun ihmeitä

Kirppu kuumeessa

Meidän ihanainen reppanainen pikkukirppu on saanut jostain maailman turuilta ikävän tautipahasen niskaansa ja on kuumeillut koko viikonlopun. Kuumetaudin varjolla olemme sitten öttiäisten kanssa kaikessa rauhassa hengailleet kotosalla yli pyhien. Rentouttavaa, mukavaa ja rauhallista! Yleensähän minä, tämmöinen duracelpupu kun olen, keksin aina sata projektia ja menemistä suuntaan jos toiseen ja nyt (pakon sanelemana) huomasinkin, että pysähtyminenhän se onkin SE juttu.

Keittiökaaos alkuvaiheessa

Huomasin kyllä myös, että jossain vaiheessa oli pakko taas toimiakin kun keittiöön ei meinannut enää mahtua sisälle (onkohan se iso P, joka meillä aina tyhjentää tiskikoneen..?) Kyllä ymmärtää aina vain paremmin niitä yksin eläviä lapsellisia aikuisia, joilla hommaa ja huolia on puolet enemmän. Arvokasta on oppia arvostamaan sitä mitä on.

Istuskelimme eilen illalla keijun ja vaapun kanssa maailman kauneimassa valossa takapihalla ja innostuin kuvaamaan loppukesän kukkia ja köynnöksiä sekä noita siellä pyöriviä kirppusia. Huomasin, kuinka viidakko yrittää syödä meidän puutarhakaluston ja kuinka perennapenkit rönsyilee täysin boheemeina miten haluavat. Nautiskelimme ilta-auringossa vaapun leipomia hiekka-mansikkakakkusia mutakahvin kera ja ihailimme keijun akrobatianäytöksiä. Ihania lapsia ja ihania hetkiä.

Vaappulainen ihanainen

Viidakko tihenee

Keltaista

Viinirypäleitä, voitteko uskoa?

Kukkia odotellessa

Keijupieni

Vaaleanpunaista ja violettia

Elämänlanka kiipeilee sinnikkäästi kaikista kitkennöistäni välittämättä. Olkoon, onhan se niin kauniskin!

Kirppusten tarzantouhuja

Viikonlopusta sai voimia, vaikka univelkaakin ehti taas kertyä aika lailla (kiitos kaikkien ihanaisten leskirouvan iltaa istuvien ystäväisten ja kuumeisten vauvojen). No, nukutaan paremmin jatkossa ja vietetään viimeisiä kesälomapäiviä keräillen aurinkoa talvivarastoihin. :)

(Huomasin juuri, että vajaassa viikossa kummasteluni on saanut jo sata katselua, ihanaista ja mahtavaa. Ilahtuisin kovasti kommenteista ihmiset. *kiitollinen hymy*)