Voi tätä ikävän määrää. Miten voikin aivan yhtäkkiä yllättäen tulla näin kova kaipuu Pohjolaan? Mitä enemmän mie asiaa mietin niin sitä varmempi mie oon, että siellähän minun pitäis olla, hyvänen aika. Siellä, missä mie olen mie ja sillä hyvä.
On aikoja, jolloin täällä muuallakin on ihan hyvä olla ja sitä miettii, että missä sydän, siellä koti ja sydänkin tuntuu olevan ihan paikallaan. Mutta just nyt minun sydän on kyllä aika kaukana, siellä kotona.
On aika kamala tämmöinen tilanne. Jos me ollaan täällä, mie kaipaan kotia, ja jos me ollaan siellä niin iso P. kaipaa kotia. Voi ikävä. Miten tästä selvitään?
Jospa mie ehdottaisin iso P:lle kymmen-vuotis-diiliä, kun nyt ollaan kymmenen vuotta oltu muualla, niin jos seuraavat kymmenen oltais taas takas Rollossa.. ja katotaan sit taas uudestaan. Mutta sitten on vielä lapset.. kun puolet olisi muutosta innoissaan ja puolet kauhuissaan.
Voih ja oih. Onko täällä muita muualta muuttaneita? Onko teillä ikävä kotiin?
Tai paluumuuttajia, onko kotona taas ihana olla?
(kuva lainattu sivulta junnut.com)
Voi en ole ikinä edes käynyt Oulua korkeemmalla, sori. Mieli tekisi joskus ylemmäs, mutta täällä vaan matalalla ollaan :)
VastaaPoistaKoti-ikävä on hyvä asia, se tarkoittaa että on koti jossain, se on hyvä.
Rauhassa rauhassa päivät kulkee...kyllä se sitten kotikin löytyy taas missä se mahtaakaan siinä vaiheessa olla.
Kiertelemisessä on se huono puoli että sitten niitä ikävöinnin kohteita tulee monta.
Luulen että koti on sydämessä vaikka ite olis missä vaan.
Silti, tuo sinun tunne on kaunis.
Seuraava lomamatka sitten pohjoiseen, yöjunalla rovaniemelle. :)
VastaaPoistaKiertely kyllä tekee sen, että ihania ikävöitäviä ihmisiä jää enemmän taakse, totta. Ja tämmöinen vuosien pysähdyskin aiheuttaa sen, että jos täältä nyt lähtis, niin tännekin jäisi tusinoittain ikävöitäviä. voi.
Mie olen jo pitkään odotellut semmosta tähtiensotamasiinaa todellisuuteen, joka siirtää ihmisiä sekunnissa paikasta toiseen, että vois tapailla helpommin. Sitä odotellessa mie istun sen kuutisen tuntia junassa aina ku meen kotia. Sinne kotia. Ja sitten toiset ku tuun takasin tänne kotiin.
Ja on koti aina sydämessä, ja lapsissa ja rakkaissa. Ja niiden kanssa on missä vaan kotona ja perillä ja paikoillaan. Mutta joskus, yleensä jouluisin, sydän kaipaa takaisin sinne maahan, josta se on syntynyt, niiden ihmisten seuraan, joiden kanssa se on syntynyt...
Hei!
VastaaPoistaLöysin blogisi, koska kirjoitin Googleen "ikävä pohjoiseen"...kahden
kotini välillä on yli tuhat kilometriä. Pohjoinen kotini on Inarissa.
Pohjoinen on aivan eri maailma kuin etelä. Ja vaikka sydän sykkisi
rakkaimmille niin se sykkii myös tietylle ympäristölle ja elämän
rytmille. Sitä kaipuuta kotimaahan on vaikea sammuttaa, jos se syttyy.
Elämä on liian lyhyt elettäväksi paikassa, jota ei tunne omakseen.
Kun minulla ikävä on suurin, kuuntelen saamelaista musiikkia ja
katselen valokuvia pohjoisesta. Yritän myös muistuttaa itseäni niistä
asioista, jotka ovat täällä etelässä paremmin. Ihmisellä voi olla
monta kotia.
Äitini on kaivannut kotiseudulleen koko ikänsä. On ollut lapsia,
töitä, kaikenlaisia syitä olla muuttamatta takaisin kotiseudulle. Ja
nyt hän on asunut näistä syistä jo yli 30 vuotta paikkakunnalla, jota
hän nykyään ajoittain jopa vihaa. Ja tässä ajassa on se kotiseutukin
paljon muuttunut...Itse en aio odottaa eläkepäiviin, jotta voin alkaa
elää sitä elämää, josta haaveilen. Toisaalta, onnea on monenlaista ja
kodin voi rakentaa sinne, missä ikinä onkin. Onnea ja menestystä
sinulle kodin ja kahden maailman välillä tasapainotteluun!
t. toinen kolmekymppinen kirppareista, tuunaamisesta, taiteilusta ja
musiikista pitävä :)
Hei!
VastaaPoistaMukava huomata, että on sielun siskoja maailmalla.
Valokuvat ja luonnossa kulkeminen auttavat minua koti-ikävän laannuttamisessa. Ja puhelin. :)
Tasapainoilua kyllä riittää, niin kotien kuin muidenkin asioiden kanssa. Ihan oikeaa balanssia en ihan vielä elämään ole löytänyt, ehkäpä joskus vielä.
Toivottavasti jäät lukijaksi! :)