Yksvuotiaan ensimmäinen kevät

Tänään tuntui ensimmäisen kerran ihan kesältä, tai keväältä, mutta tuoksui jo lämpimältä ja muisti miten helppoa se on, kun lapset juoksee pihalla koko päivän. Aurinko teki taas sata pisamaa nenän päähän ja haravan roskien alta löytyi jo vihreitä elämänalkuja. Ihan kevättä ilmassa.

Kävelin yksvuotiaan tahdissa yhden kauppareissun ja mietin miten oppisin taas elämään näin: ihmetellen jokaista kivenmurua, kiljuen jokaisen pölykapselin kohdalla, hitaasti, hetki ja askel kerrallaan ja valmiina vaihtamaan suuntaa joka hetki. Yksvuotiaan elämää ensimmäisenä keväänä, voi mitä riemua! (Oikeastaan jo toisena, muttei sitä edellistä voi laskea, ihan eka kertaa se nyt tajuaa, että maailma on ihmeellinen..)

Keväinen auringonlasku ilta-ajelulla

Keltaista kultaa. Onnen kimpaleita.

Vihreä joulu, loma ja selkä poks.

 

 Oikea elämä on vienyt minut taas mennessään ja kone on saanut seistä yksin nurkassaan. Nyt mie kuitenkin taas vaikka uuden vuoden kunniaksi kunnostaudun myös tähän todellisuuteen. 

Joulu oli vihreämpi kuin ajattelimmekaan, monellakin tapaa. Ensinnäkin, koska ei ollut lunta. Kamalaakin kamalampi tilanne. Mikä joulu se tuommoinen oli. kääk. Ja pohjoisen kaipuu ei ainakaan vähentynyt. 

Ja toiseksi, koska jätimme lihan ja liioittelun pois ruokailusta. Pääruokana kala teki tehtävänsä ja salaateissa maistui ihanasti ravut ja muut perinteiset suomalaiset jouluherkut. ;) Juuri oikeassa suhteessa, eipä heitelty liikoja roskiin. Oli todella vapauttavaa viettää talven valojuhlaa kerrankin ilman erilaisten sukulaisten tai itsensä luomia perinnepaineita. Kerrankin tehtiin niinkuin tuntui. Ja se tuntui hyvältä. Meidän joulu oli siis vihreä ja turkoosi ja rento. hyvä näin. 

Pitkään ja hartaasti odottelimme iso P:n kanssa lepoilua ruuista ja tiskeistä. Tapanina sitten vihdoin täyteen ahdettu vanimme matkasi kohti ansaittua lomaa. Ihana kylpylähotelli täyshoitoineen teki tehtävänsä ansiokkaasti. Tuli muun loikoilun lomassa huomattua, miten mukavia ötököitä meillä onkaan, niiden kanssa tuli leikittyä ja of course, uitua. (By the way, kaksi ötököistä oppi reissulla ansiokkaasti uimataidon aakkoset, HUIPPUA!) Aurinko helli lomalaisia melkein keväiseen tapaan ja hiekkarannoilla sekä vihreillä ruohokentillä hengailtiin toppatakeissa. 

Lomalla kohtasimme myös aivan kertakaikkisen ihania sieluntovereita, niin pieniä kuin isojakin. Toivottavasti niistä vielä kasvaa meille ystäviä vuosien varrella. Hassua, miten joidenkin ihmisten kanssa kaikki klikkaa heti. Kai ne on tuttuja jostain edellisistä elämistä. Vertaistukea, sielujen sympatiaa, ihania juttutuokioita, leikkikavereita...

No, lomailu teki siis tehtävänsä: rentouduimme, ja tuloksista päätellen kai pikkuisen liikaa. Nimittäin vuorokauden kotihommien jälkeen mun selkä sanoi sopimuksensa irti ja nyt sattuu koko ajan. auts. Mutta jos jotain hyvää pitää löytää kaikesta, niin jääpähän aikaa tähän virtuaalimaailmaan enemmän. Nyt kun olisi nimittäin ulkona tuota luntakin, kinostolkulla, muttei tällä selällä mitään lumitöitä tehdä, ukkojen pyörittelyistä nyt puhumattakaan.  Nyt vain istutaan ja istutaan ja istutaan. 

Onneksi posti toi mukavan paketin Ramopunkin historiaa, sitä siis vain lukemaan. Hey ho, Lets go!

Kiikkuu kaakkuu vaappulainen

 Tämmöistä tällä kertaa.

Keinu. Ilo. Aurinko.

Nappikauppaa kesken kotimatkan

Kauniita vanhoja portteja. Ruosteessa elää niiden esteettisyys.

Kauniita lapsia. Juoksevat sinne tänne vaikka niiden käsketään varoa autoja joita ei edes näy. 

Parhaita kotimatkoja on ne, joista ei ihan tiedä minne ne vie. 

Nyt tie vei nappikaupoille.

Ainakin osa napeista löytää kohta paikkansa. Ehkä miekin vielä.

Hökkelimökin valoa metsässä, merellä ja lyhdyissä

Hökkelimökillä Iso P:n ja öttiäisten kera koko viikonlopun. Kesä palasi ilostuttamaan viikonloppuamme eikä syksyn tunnelmista muistuttanut enää kuin ihanat keltaiset lehdet aurinkovarjon nurkissa ja joka puolelle juuristoistaan nousseet sienet. 

Mie opettelen tunnistamaan ne hetimiten ja ensi syksynä, mie lupaan, osaan poimia oikeat koriini. Nyt keräsin niitä ainoastaan kameraan.

Metsässä valo lankesi syliin salaa ja kaiken hämärän keskellä aukean valossa paistatteli hämähämähäkkejä, muurahaisia  ja sankaripoikien suosikkeja, limaisia sammakoita. Sammakkojahdin lomassa kunnostettiin vanhaa majaa ja tähystettiin vihollisia. 

Perunat olivat kypsyneet ja maistuivat aivan omalta maalta. 

Puolukat odottelivat mättäissä poimijoitaan punaiset posket hehkuen. Toiset keräsivät marjoja, mie myös varpuja.

Merellä loppukesän ihanuutta. Kepeillä kalastelevia poikia. Seilaamista ja pilviin tuijottelua. Kevyitä tuulia ja ihmeellisen raskasta ilmaa.Utuista auringon valoa ja pieniä veden roiskeita. Sudenkorentoja, pieniä pörrääviä kärpähäisiä ja vesikirppuja. 

Valon juhlaa. Lyhtyjä, kokkoja, raketteja ja papapapapatteja..

Ihanaa. Akut on ladattu. Eihän tämän kesän vielä tarvis loppua?