Tuliko minusta nyt aikuinen?

Tänään mie olen ihan eri näkönen ku ennen. Tukka on lyhempi ja siis vähemmän rastainen, ja lisäksi mie vähän blondailin sekopäisellä sikin sokin tyylillä hiirenharmaata pehkoa jollain sata vuotta sitten ostetulla väriaineella, ei se kai ollut ylipäiväistä, mie toivon. Ja koska olen kuullut, että maailmassa kaikki lapset kasvavat joskus aikuisiksi, paitsi yksi (lainaus iki-ihanasta Peter Panista), olen miekin nyt, meidän Haaveilijaa lainaten, ihan aikuisen näköinen, mitä se sitten onkaan.

Ihan eri näköinen on nyt myös minun oma kellarisoppi, eli tuo luovuuden ja langanpätkien sekoittama työhuone. Entiset lastenhuoneen ajoilta jääneet kamalat pastillisävyt vaihtuivat aikuisten harmaisiin tapetteihin. 

Ennen: 

Prisman aleloorasta löydetyt ihanuudet eksyivät vihdoin seinille ja ikisekainen sotku sai hetkellisen järjestyksen säväyksen. Ihan totaalisen ylpeä mie olen kuitenkin siitä, että mie tein kaiken ihan itse. Omilla pikkukätösillä maalasin katot ja liimasin tapetit seinille, naputin jopa listatkin paikoilleen ja johdot seinille. Vain yksi verhotanko jäi vielä nurkkiin seisoskelemaan, toivottavasti ei ikuisuuksiin..

Jälkeen:

Paikoilleen pääsivät vihdoin myös aikakausia sitten kirpparilta EUROLLA löydetyt työvalotkin, kyllä nyt kelpaa talven pimeinä iltoina ommella ja väkertää. Melkein semmoinen olo, ettei sinne nyt uskalla mennä hommiin ollenkaan, ettei tuo hieno järjestys siitä sekoitu. Mutta tonttulakkiset odottavat ompelijaansa ja korttejakin ois kiva askarrellapaskarrella. Ja ekotiskirätit odottavat etikettejänsä. Eli aikuisten oikeesti, hommiin vain!

Pienen pienet pirut päässäni

Muutama sellainen ihan pienen pieni pikkuruinen myllersi tänään ison ison isosti. Pisti pään ihan sekaisin, ylllytti siivoamaan, kuiski korviin kylmiä väreitä ja kammotusta. Kuumensi tunteita ja kattiloita, pakotti pakastamaan tyyynyjä ja tuulettamaan tunkkaisia nurkkia. Laittoi saksimaan sekopäitä ja sekoittamaan myrkkyjä. HUI hirveyksiä!

  

Ihan jokaikinen syksy meidän(kin) perhe saa päiväkodista ja koulusta varoituslappuja noista erittäin ikävistä loiseläjistä, täistä. Tähän asti olen aina puolihuolimattomasti pikkuisen varoitellut lapsia lainailemasta pipojaan ja sohinut iltaisin kammalla sinne tänne. No nyt en vissiin ollut varoitellut tarpeeksi ja kutisevat kallot aiheuttivat minussa täysin pidättelemättömän hysteerisen siivouspuunauskampauspyykkäys-kohtauksen. Miten jotkin niin pienet ja täysin vaarattomat  otukset onnistuivatkin saamaan muuten ihan suhteellisen järkevän naishmisen näin täysin tolaltaan..? 

Onneksi sentään päättömän kirkumisen ja juoksemisen sijaan päätin lopulta voittaa tämän sodan ja suunnata hysteerisen energiani taisteluun. Täishampoon, kamman ja saksien kautta saimme viimeisetkin pikkupirut nitistettyä pääkopistamme (ainakin toistaiseksi), joskin kohtaukseni johti myös rakkaiden rastojeni saksimiseen, ja takkutukkien sijaan keskityn blogissa vast'edes kai vain sukkiin ja kukkiin. Kovin rouvamainen olo kyllä muuten tuli tämmöisessä pikkutukkalaisessa, vuosien pörröpäisyyden jälkeen. Vaikka kyllä tämäkin taitaa onnellisena sojoittaa jokaiseen ilmansuuntaan ihan irrallaan.  Totuttelua ja kasvua se vain vaatii.  oih.

Ja jotta hysteriakohtaukseni ei olisi jäänyt vain sellaisten tavis-normirajojen sisälle, käänsin lisäksi kämpästä joka nurkan ympäri, huiskin, pyyhin, imuroin, pakastin, keitin ja pesin melkoisen määrän erilaisia asioita erotakseni inhoista kuvitelmista verta imevistä puolimillisistä. "Ompahan siivottu jouluksi", tokaisi iso P naureskellen hulluuteni törmättyään. Ei ole tainnut tottua kiiltäviin lattialankkuihin tämän kotirouvan hoteissa. Joskus sitä kai vain tällä tavalla sekoaa ja on pakko siivota. Onneksi sitä ei tapahdu liian usein eikä liian heppoisin perusteluin. Vaikka onhan tämä siisteys aika ihanaa. Sen kaks tuntia kun sitä kestää.

Pyykkivuoria ja lankavyyhtejä

Iso P:n ja poikasten mökkireissun vielä jatkuttua tänään ajattelin,  että saisin vähän siivottua kaaostaloa ja selvitettyä lohduttoman suureksi kasvanutta pyykkivuorta. Luulo ei näköjään todella ole tiedon väärti ja huomaan vuoren pienentenyneen  vain säälittävän vähän. Sain sentään puhtaita rääsyjä viikkailtua koppiinsa, ettei tarvitse ötököiden kulkea alasti (vaikkei se niiden maailmassa taitaisi mitään haitatakaan).

Siivousinspiraation sijaan olenkin sitten huomannut kahvittelevani yksinäni ja kaksinanikin pitkin päivää varoen tarkasti kaikenlaisia rättejä ja imureita. Olen käyttänyt siivoukselta jääneen kallisarvoisen ajan hyvin ja mm. askarrellutpaskarrellut kaikkea ihanaa (kuten kuvassa näkyvän kodin sydämen) ja eilisen lankakauppareissun innoittamana aloitellut ja jo lopetellutkin kaikenlaisia hauskoja juttuja.

Tervetuloa kotiin öttiäiset, mutta ei ihan vielä. :)

 Sain yhden pikkaraisen vauvan pipon virkattua ystävän ihanaiselle pikkumummolle jo valmiiksi (lasten pipot on muuten mun ykköskäsityöintohimo muunmuassa siksi, että ne on niin pikkaraisia ja  tulee siis valmiiksi nopeasti, eikä ne tarvi toista paria, mitä lie kertookaan tämä mun luonteesta.. ?). Ja tekeillä olis vielä tuon pikkumummon isosiskolle pipolainen.

Lankakaupasta tarttui matkaan vielä lankojen lisäksi iso alepussillinen ihanan värisiä matonkuteita, jotka jää vielä toistaiseksi odottelemaan tulevaa muotoaan.. tulisikohan niistä virkkaamalla hauska matto, kori vai kassi..?

Väriterapiaa

 Niin, ihan selvästi tämä näköjään taas osoittaa, kuinka kamalan turhanpäiväistä jatkuva siivouspuunaus-intoilu on. Sen ajan sai kulumaan paljon paremmin ja kauniimmin näin. Siivotaan sitten taas huomenna. :)