Elämää, isolla eellä!!

Heipä hei tyypit! Mie melkein jo katosin täältä. Ajattelin, että elämä on elämää, mun elämää, enkä sitä aio enää jakaa koko maailmalle. Ja sitten konekin hajosi sopivasti.. mutta mutta. Jospa jaan nyt vähän. Nopeasti, ihan pikasesti ja ihan vähän, itselleni tyypillisesti, tiivistäen, heh. Mistä alottais tämän parin kuukauden purkamisen...jooo...

No päällimmäisenä viimeisin, eli tyttöjen road trip, jota mie suunnittelin yhen punkmummon kans muutama kuukausi aiemmin, se toteutui, ja voi veljet miten toteutuikin! Me sovittiin jo mennessä, että kaikki mitä tapahtuu Lapissa, jää Lappiin, ja siinä pysytään, mutta paljastan, että hauskaa oli. Niin hauskaa, että jouduttiin laittamaan auto parkkiin sata kertaa tien viereen kun naurettiin niin julmetusti. Ja sielun veljet soi aika kovaa. Ja hulvattomat sukulaiset ja muut lapineläjät kasvattivat koti-ikävää huimiin sfääreihin. Ja sodankylän filkkareilla ei nähty yhtään leffaa. Ja Kelontekemässä ei erottanut, mikä oli maata ja mikä taivasta. Ja paluumatkalla elämänlanka näytti taas ohuutensa metrillä väistetyn hirven muodossa. huh. Aika pienistä sekunneista kiinni tämä ihmisen elämä.

Elämästä puheen ollen, se on aika ihanaa. Joku on ehkä huomannut jo aiemminkin, että pohdiskelen aika isoja asioita välillä, voskus niin isoja, että niistä on jopa vaikea kirjoittaa. Sellaisia, sanoisinko oikein hörhelösti, että henkisiä asioita. Paljon olen pohtinut elämän merkitystä ja sitä, mikä oikeastaan onkaan totuus ja mikä olennaista. Vaikea selittää. Tällä hetkellä näkemys on jotain läsnäolon ja sen tuoman onnen tienoilla.. rakkautta, energiaa, sitä myös. Toisin sanoen, kun elää hetkessä, ei ole ongelmia, ei ole huolia eikä murheita, on vain tämä hetki, tämä todellisuus ja sen tuoma tilanne. Tajuan myös olevani osa jotain suurempaa, täydellistä ihanuutta, ja että kaikella mitä tapahtuu on merkitystä paitsi minun elämässäni, myös kokonaisuuden kannalta. Näin tänään, mutta tiedän myös, että jos eilen tiesin jotain, tänään tiedän enemmän ja huomenna kaikki mitä tiesin tänään, voi olla menettänyt merkityksensä. mutta tätä siis tänään.

Parisuhdeasiat mietityttää..niistä ei viitsi tänne nyt edes kirjoittaa, sanotaan nyt vaikka, että parasta mitä nyt voisi tapahtua, olisi, että rakastuisin taas tuohon mieheen, jonka kanssa asustan, mutta kuka tietää. Elän hetken kerrallaan, ja luotan, että kun päätösten aika tulee, tiedän sen.

Ja luovuus, se tuntuu taas nostavan päätään. Käsityöt syntyy rakkaudella ja pää pursuaa ideoita. Näen kauneutta kaikessa ja kaikki tulvii ihan yli. Olen onnellinen ja se näkyy. Teen sen mitä haluan, en velvollisuudesta, vaan koska haluan. Ja se näkyy siinä mitä teen. Kauneutena, hyvyytenä. sitä tänään.

Mitä teille kuuluu? Vieläkö olette siellä, vai oletteko jo luovuttaneet tämän hiljaiselon seurailun?

Kuviin, haasteisiin, tunnustuksiin ja muihin keskityn hetken päästä. Kiitos ihanuudet! on mukava olla taas täällä. :)

Savuisia kevätretkiä koti-ikävän keskellä

Facebookissa ystävä laittoi kuvan Rovaniemeltä. Siellä se seisoi kinosten keskellä toppatakissaan. Samalla kun täällä keskemmällä Suomea lapset istuu tuolla hiekkalaatikolla t-paidoissaan. Voi apua, auttaakohan tämä ilmastoasioiden pohtiminen koti-ikävään? Olenkohan mie vakavasti ajatellut mitä se tarkoittaa, jos talvi on kolme kuukautta pidempi kuin täällä?

Kävimme eilen paikallisen puiston ihanien naisten ja lasten kera savuisella extempore-laavuretkellä paistamassa makkaraa. Ihanaa, metsä, hiljaisuus ja savun haju...  Ja TSAM! kaikki ne miljoonat muistot sieltä jostain lapsuuden maisemista palasivat taas mieleen: tunturit, hanget, nuotiot, kelkkaretket, isä, sisko.. Voi, ei auta siis edes ilmasto, koti-ikävä vain kasvaa kasvamistaan. 

Savuisia retkiä kotikontuja muistellen on tehty tänä keväänä enemmänkin. Tässä kuvia perheen retkiltä ajalta, kun täälläkin oli vielä kantavat hanget. (Kun ei nuita puiston mammoja uskalla tänne kuvata..)

Koti-ikävän selätyssuunnitelma eli girls on the road to Lapland

Tänään ketuttaa vähän vähemmän kuin viimeksi. Uhmasin mahatautia ja sain viikon takaisesta tyttöjen lauantai-illasta sikana voimia, ja ihan selvin päin vielä. Jes. Ja vaikka tämä mun kuuluisa, tappavan terävä rehellisyys saikin ainakin yhden mielen jälleen järkkymään (kirjoitan tästä joskus toiste, ajatuksia pursuilee taas liikaa), oli lähteminen silti sen arvoista. Tunsi taas elävänsä kaiken tämän arkihulinan ja oksennustautimesoamisen jälkeen. (Siitä puheenollen, tauti iski vielä viikon päästä uudelleen, viime viikonloppuna oksensi viimeksi terveinä pysyneet pikkupoikaset, onneksi kuitenki vain vähän. Jospa tää NYT ois sit ohi.)

Koti-ikävä pohjoiseen valtaa tosissaan taas minun mielen. Ja sydämen. Ihan mahdotonta. Yksi ystävä sanoi vähän aikaa sitten, että mie saan sekavia viestejä elämääni siksi, etten tiedä mitä mie haluan.. Mietin asiaa aika kauan, ja tajusin, että sinne mie kyllä haluan, kotiin. Nyt vain punnitaan sitten tosissaan, että kuinka paljon. (Aiheeseen vihkiytymättömät voi lukea aiheesta, muuton esteistä ja muista lisää tunnisteella koti-ikävä..)

Mutta koti-ikävään ja vapauden kaipuuseen on tulossa pian pieni pelastus: Me lähdetään yhden ihanan Sirpalaisen kanssa kesäkuussa roadtrippailemaan kohti Kelontekemän kyläpahasta ja meidän suvun hirsitaloa, matkalla olisi tarkoitus stopata ainakin Rovaniemelle ja Sodiksen filmifestareille! Huippua! Voitteko kuvitella, kaksi ihanaa naista, Siiri (meidän menopeli), stereot pauhaamassa kovaa ja tie, mikä vie mihin haluaa. Ihan tukka hulmuaa kun unelmoi. Ja sit perillä (vai onko matkallaolo jo perille tulemista..?) odottaa Lapin erämaat, hiljaiset metsät ja tunturit, tuhatmiljoonaa sääskeä, ehkä vähän kuivattua poron lihaa evääksi, mahdollisesti vähän luntakin, ehdottomasti pari punkkupulloa ja yötön yö. Voiko parempaa kesälomaa toivoakkaan? 

Ajatella, 10 vuotta äitinä, ja nyt jo toista kertaa lähdössä reissuun ilman lapsia. Mahtavaa!! Ja silläkin uhalla, että kaikki menee mönkään, niinkö viimeksi kun mie tämmösiä hehkutin, niin mie sanon kuitenkin, että mie oon niin ansainnu tämän!!

Virkkasin tatuointistudion nurkassa pesukintaan ja löysin maailman

Perjantai-illan vietin ihanan erilaisessa maailmassa tatuointistudion buddhien keskellä. Elämä ja energia virtasi voimakkaasti ja pikku hiljaa maailma rakentui harteilleni. Onnellisena istuin lopulta ystävien keskellä melkein aamuun asti. Joskus vain sydän sanoo, että nyt on ainoa mikä on, eikä muuta ole. Osaisikin aina elää niin, hetkessä ja sydämessä. Elämään opettelun ensimmäinen oppitunti.

Mie virkkasin ystävän tatuointistudion nurkassa pesukintaita toisen ystävän saunaterapiahoitolaan ja mietin, miten ihanasti maailma kutoo verkkonsa kaiken ympärille juuri niinkuin pitääkin. Miten  kaikki linkittyy kaikkeen kun vain uskaltaa avata sydämensä muutoksille, ja seurata polkuaan. Kaikki tuntuu silloin menevän hyvin. Oikein.

Joihinkin ihmisiin vain on kai tarkoitus törmätä ja kulkea hetken samaa reittiä ja tarkistaa yhdessä kompassin suuntaa. Mietin niitä monia mahdollisuuksia, joita elämä on minulle nakkaillut. Ihan kaikkiin ei aina ole uskaltanut tarttua ja harhateillä sitten tuntenut itsensä eksyneeksi. Nyt reitti selvenee pikku hiljaa.

Kompassi kulkee nyt mukana eikä tieltä voi eksyä kunhan muistaa, että kokonaisuus on se mikä ratkaisee. Tasapaino, kaikkeus, rakkaus. Flow baby, flow!!

Terveisiä pimeiltä kujilta

Pistepirkot soittivat perjantaiyönä juuri niin hyvin kuin odottaa saattaa. Aiai. Me mummut ja mammat rokkailtiin ihan kympillä viimiseen asti sillä seurauksella, että päät tais olla lauantaina kipeät molemmilla ja tällä mammalla lisäksi pohkeet niin kankeana, ettei portaita tahtonu päästä kipuamaan. Ihan selvää pokoilu-harjoitusten puutetta. (Toisin kuin teräspohkeisella rokkimummulla.)

Huomasin, että illat on näköjään jo ihan pikimustia ja porukka kaupungin yössä kovin sekaisin. Yksinäisiä vaeltajia oli sankoin joukoin etsimässä sielujen sympatiaa. Kävipäs mielessä kerran jos toisenkin, että onneksi oma arjen jakaja on löytynyt jo silloin kun eletyt vuodet alkoivat vielä kakkosella, tänään kriteerit ois jo aika kovat ja valikoimat melkoisen suppeat. Sympatiaa siis kaikille yksinäisille sinkuille. Ja kaunis kiitos iso P:lle kärsivällisyydestä kanssani.

Pimeiden kujien ja jatkuvan heijastinpulan innoittamana syntyi idea hassusta hirviöstä.  Niiden muotokieli yrittää parhaansa mukaan matkia pienten lasten ihanaisia pääjalkais-piirrustuksia. Nämä heijastinhirviöt on täytetty "saumuriroskalla" ja ommeltu kierrätyskankaista. Melkeinpä täysin ekologisia ystäviä siis, ainoastaan kiinnitysnaru ja heijastinsilmät on uusia.

Näkyillään (pimeässä yössäkin)!

Kotona ja mökillä

Aamiainen kolmelle

Ah mitä luksusihanuutta: mies lähti eilen kahden pörriäisen, sen kolmannen ja neljännen poikasen kans hökkelimökkiin yöksi. Me kaupunkiin jääneet (eli mie, pikkukirppu ja isommat sankaripojat, toisin sanoen viides, ensimmäinen ja toinen) saimme nauttia erilaisesta illasta ilman nukutusrumbaa ja etenkin ihanan rauhallisesta aamusta. Kuinka elämä tuntuukaan hiljaiselta vain kolmen kirppusen kanssa. :)

Ja hyvän fiiliksen takana voi olla myös pikkuisen tavanomaisesta poikkeava aikuisten maanantai-ilta, jota vietettiin muutaman siiderin, hyvän musiikin ja ihanan ystävän sekä pistaasipähkinöiden voimin. NAM mitä elämää! Kyllä naurussa on voimaa.

Maanantai-illan istujaisia olohuoneen nurkassa