Iik, ihana ilta-aurinko ja muita kotoilun ihmeitä

Kirppu kuumeessa

Meidän ihanainen reppanainen pikkukirppu on saanut jostain maailman turuilta ikävän tautipahasen niskaansa ja on kuumeillut koko viikonlopun. Kuumetaudin varjolla olemme sitten öttiäisten kanssa kaikessa rauhassa hengailleet kotosalla yli pyhien. Rentouttavaa, mukavaa ja rauhallista! Yleensähän minä, tämmöinen duracelpupu kun olen, keksin aina sata projektia ja menemistä suuntaan jos toiseen ja nyt (pakon sanelemana) huomasinkin, että pysähtyminenhän se onkin SE juttu.

Keittiökaaos alkuvaiheessa

Huomasin kyllä myös, että jossain vaiheessa oli pakko taas toimiakin kun keittiöön ei meinannut enää mahtua sisälle (onkohan se iso P, joka meillä aina tyhjentää tiskikoneen..?) Kyllä ymmärtää aina vain paremmin niitä yksin eläviä lapsellisia aikuisia, joilla hommaa ja huolia on puolet enemmän. Arvokasta on oppia arvostamaan sitä mitä on.

Istuskelimme eilen illalla keijun ja vaapun kanssa maailman kauneimassa valossa takapihalla ja innostuin kuvaamaan loppukesän kukkia ja köynnöksiä sekä noita siellä pyöriviä kirppusia. Huomasin, kuinka viidakko yrittää syödä meidän puutarhakaluston ja kuinka perennapenkit rönsyilee täysin boheemeina miten haluavat. Nautiskelimme ilta-auringossa vaapun leipomia hiekka-mansikkakakkusia mutakahvin kera ja ihailimme keijun akrobatianäytöksiä. Ihania lapsia ja ihania hetkiä.

Vaappulainen ihanainen

Viidakko tihenee

Keltaista

Viinirypäleitä, voitteko uskoa?

Kukkia odotellessa

Keijupieni

Vaaleanpunaista ja violettia

Elämänlanka kiipeilee sinnikkäästi kaikista kitkennöistäni välittämättä. Olkoon, onhan se niin kauniskin!

Kirppusten tarzantouhuja

Viikonlopusta sai voimia, vaikka univelkaakin ehti taas kertyä aika lailla (kiitos kaikkien ihanaisten leskirouvan iltaa istuvien ystäväisten ja kuumeisten vauvojen). No, nukutaan paremmin jatkossa ja vietetään viimeisiä kesälomapäiviä keräillen aurinkoa talvivarastoihin. :)

(Huomasin juuri, että vajaassa viikossa kummasteluni on saanut jo sata katselua, ihanaista ja mahtavaa. Ilahtuisin kovasti kommenteista ihmiset. *kiitollinen hymy*)

Festarilesken kirpparilöytöjä

Iso P katosi aamulla rinkka selässä vuosittaiselle nuuskamuikkusretkelleen rockin rämisevään maailmaan. Ihanuutta ja tekee hyvää parisuhteelle ja koko perheelle kun toinen pääsee välilllä vaippavuorten takaa elämään isolla E:llä. Ei kai ihmisten ole tarkoitustaan rakkauksia löydettyään hukkua toisiinsa ja unohtaa minuutensa?





Iso P:n tavoin mieki saan kyllä voimia rämisevistä rockreissuista, mutta toisaalta tämmöisenä kotihiirulaisena piristystä tuo arkeen myös jännittävät kirpparikiertelyt ja etenkin ne kaikki ihanat löydöt, jota Iso P:n mielestä raahaan jo valmiiksi täyteen kotiimme ihan liikaa. Äitini tavoin minäkin kuitenkin rakastan ihania savipyttyjä ja hauskoja kangasmyttyjä, ja huomaan omaavani niitä koko ajan lisää.

Eilisiä löytöjä kirpparilta

Lisää löytöjä.

Hyvin mahtuivat pytyt entisten sekaan. :)

Tajusin myös taas eilen illalla, kuinka ihanaa voimaa luonnosta saa. Eihän tämmöinen suurperheellinen (ja erittäin laiska liikkuja) kovin helposti pääse tuonne pusikoihin yksinään tallaamaan, mutta saman asian ajoi näemmä rauhallinen iltatupakki omalla pihalla (vaikken ketään halua tupakoimaan kannustaakaan, niin kyllä se harvoin harrastettuna tarjoaa ihania yksinäisiä nautinnonhetkiä). Kyllä ne zeniläiset vai buddhalaiset vai ketkä ne olikaan, olivat oikeassa tuumattuaan, että puutarhan hoito on kaikki mitä ihminen tarvitsee. Ja etenkin, kun tuommosta villiintynyttä viidakkoa ei oikeastaan tarvitse edes hoitaa, riittää kun ihailee korkeuksiin kasvavia humaloitaan ja nautiskelee perennoiden kukinnasta.

Tämän päivän viestinä siis olkoon, että tehdään sitä mikä tuntuu hyvältä, sen avulla jaksaa tehdä myös sitä mikä ei tunnu niin hyvältä. :) Voimia arkeen!

Pyykkivuoria ja lankavyyhtejä

Iso P:n ja poikasten mökkireissun vielä jatkuttua tänään ajattelin,  että saisin vähän siivottua kaaostaloa ja selvitettyä lohduttoman suureksi kasvanutta pyykkivuorta. Luulo ei näköjään todella ole tiedon väärti ja huomaan vuoren pienentenyneen  vain säälittävän vähän. Sain sentään puhtaita rääsyjä viikkailtua koppiinsa, ettei tarvitse ötököiden kulkea alasti (vaikkei se niiden maailmassa taitaisi mitään haitatakaan).

Siivousinspiraation sijaan olenkin sitten huomannut kahvittelevani yksinäni ja kaksinanikin pitkin päivää varoen tarkasti kaikenlaisia rättejä ja imureita. Olen käyttänyt siivoukselta jääneen kallisarvoisen ajan hyvin ja mm. askarrellutpaskarrellut kaikkea ihanaa (kuten kuvassa näkyvän kodin sydämen) ja eilisen lankakauppareissun innoittamana aloitellut ja jo lopetellutkin kaikenlaisia hauskoja juttuja.

Tervetuloa kotiin öttiäiset, mutta ei ihan vielä. :)

 Sain yhden pikkaraisen vauvan pipon virkattua ystävän ihanaiselle pikkumummolle jo valmiiksi (lasten pipot on muuten mun ykköskäsityöintohimo muunmuassa siksi, että ne on niin pikkaraisia ja  tulee siis valmiiksi nopeasti, eikä ne tarvi toista paria, mitä lie kertookaan tämä mun luonteesta.. ?). Ja tekeillä olis vielä tuon pikkumummon isosiskolle pipolainen.

Lankakaupasta tarttui matkaan vielä lankojen lisäksi iso alepussillinen ihanan värisiä matonkuteita, jotka jää vielä toistaiseksi odottelemaan tulevaa muotoaan.. tulisikohan niistä virkkaamalla hauska matto, kori vai kassi..?

Väriterapiaa

 Niin, ihan selvästi tämä näköjään taas osoittaa, kuinka kamalan turhanpäiväistä jatkuva siivouspuunaus-intoilu on. Sen ajan sai kulumaan paljon paremmin ja kauniimmin näin. Siivotaan sitten taas huomenna. :)

Kotona ja mökillä

Aamiainen kolmelle

Ah mitä luksusihanuutta: mies lähti eilen kahden pörriäisen, sen kolmannen ja neljännen poikasen kans hökkelimökkiin yöksi. Me kaupunkiin jääneet (eli mie, pikkukirppu ja isommat sankaripojat, toisin sanoen viides, ensimmäinen ja toinen) saimme nauttia erilaisesta illasta ilman nukutusrumbaa ja etenkin ihanan rauhallisesta aamusta. Kuinka elämä tuntuukaan hiljaiselta vain kolmen kirppusen kanssa. :)

Ja hyvän fiiliksen takana voi olla myös pikkuisen tavanomaisesta poikkeava aikuisten maanantai-ilta, jota vietettiin muutaman siiderin, hyvän musiikin ja ihanan ystävän sekä pistaasipähkinöiden voimin. NAM mitä elämää! Kyllä naurussa on voimaa.

Maanantai-illan istujaisia olohuoneen nurkassa

Kuka, mikä, missä?

 Tarinani lähtee kaukaa pohjoisesta, pimeiden talvien ja ikiaurinkoisten kesien keskeltä. Ikävä juurille välillä vie ja välillä antaa voimia. Mitä enemmän kesiä tallustan, sitä paremmin huomaan sen janon joka tulee, jos juuret eivät ole tukevasti oikeassa maassa. Onneksi uudet silmut ovat jo syntyneet täällä uudessakin paikassa, vähän eteläisimmillä kasvuvyöhykkeillä, maassa, jossa omenapuut ja ruusuköynnöksetkin jaksavat ilokseni kukkia ja tuottaa hedelmää.



Asustamme mieheni ja viiden villiviikarin kanssa pienessä kaupungissa, mukavasti rempallaan olevassa talossa, jonka hiukan villiintynyt  puutarha täyttyy enemmän jalkapalloista, pyöristä ja skeittilaudoista kuin kukkasista  ja kasvimaista. Kesäisin reissaamme kahden talon väliä kun pikku hökkelimökkimme houkuttaa lapset pulahtelemaan rantakiviltä jäiseen mereen. Unelmoimme mieheni kanssa  ajoittain elämästä, jossa olisi vähemmän kiire ja enemmän aikaa olla oma itsensä, mutta oikeaa polkua sinne ei ole vielä toistaseksi löytynyt. Uskon kuitenkin, että oma huvikumpumme maalla odottaa löytäjäänsä.


Elämääni rikastuttaa kaikenlaisen luovan näpertelyn eli askartelun, maalailun, virkkailun, tuunailun ja ompelun lisäksi ihana (ja meluisa) joukko pikkuihmisiä. Viisi pientä peikkolasta on tehnyt meistä nykystandardeissa mitattuna melkoisen suurperheen. Elämä tällaisen katraan kanssa on täynnä pyykkäämistä, kokkaamista, siivoamista, vaippavuoria, kiristyneitä hermoja ja pikku kinasteluja. Onneksi lapset antavat elämään vastapainoksi myös tuhottomasti onnen hetkiä, pieniä hauskoja ihmettelyjä ja reilusti jännitystä ja jännittäviä tilanteita.





Ja onhan ne niin tuhottoman kauniitakin, ainakin nukkuessaan. :)

Blogin kirjoitus alkakoon!

Tästä se lähtee, julkinen terapia ja uusi strategia tylsyyden tappamiseksi. Rehellisesti sanoen, olen vielä aika hämilläni ja odotan jännityksellä mitä tuleman pitää. Aion kai kirjoittaa elämästä, sen arkisesta kaaoksesta ja kauneudesta kuten sen näen. Siitä elämästä, joka on muutakin kuin sisustuslehtien puhtaita pintoja, kauniisti puettuja ja hyvin käyttäytyviä lapsia, onnellisia avioliittoja ja trendikkäitä harrastuksia. Elämästä, johon mahtuu  myös likaisia ja kiukuttelevia  lapsia, jatkuvasti sotkuisia keittiöitä, tuhottomasti anteeksipyyntöjä ja väsyneitä aikuisia sekä niitä satoja märkiä pusuja, kauniita huumorinkukkasia, rauhassa juotuja aamukahveja, sovittuja riitoja ja rakkauden tunnustuksia, joiden avulla elämässä tuntuu olevan tarkoitus ja joiden voimalla arkea rullataan. Elämästä, joka maistuu elämältä.

Toivon, että blogini antaa mahdollisille lukijoilleen iloa ja jonkin sorttista vertaistukea. Toivon, että tämän kautta joku jakaa kanssani ne satunnaiset onnistumisen tunteet, ne lukemattomat ilot ja surut sekä hauskat hetket joita lasten kanssa tulee, ne äitiyden ja parisuhteen kipukohdat sekä tämän aina vain monimutkaisemmaksi käyvän itseensä tutustumismatkan. Ja ennen kaikkea, toivon, että löydän aikaa kirjoittaa tätä. :)