Kirjavaiset jämälankapipot

Elämässä myllää nyt niin isoja asioita, ettei niistä osaa kirjoittaa. Käsityöpostausta siis. Jämälankahommat on yhä vaan poppista (osittain niiden vapauden ja kirjavuuden, osittain sen vuoksi, että rahaa ei nyt ole YHTÄÄN, ei edes lankoihin). Nyt vuorossa on puuvillaista sekamelskaa kummi- ja siskonlapsille. Tulossa on vielä oranssia ja pinkkiä samaan kastiin, ehkä korvaläpillä, ehkä ilman. Niistä sitten kun niiden aika on. Värit muuttui vähän kuvissa, oikeasti vihreä on vielä lämpimämpi ja sininen on oikeastaan turkoosi. Malleina meidän pojat, Vaappu ja Haaveilija, eli neljäs ja toinen.

Perinteen mukaan kummilapset saavat syntymäpäivinään (tai realistisemmin noin kaksi-kolme kuukautta sen jälkeen, tai joskus jopa seuraavana jouluna) lahjaksi oudon ötökkäisen ja aina vain jatkuvan tarinan sen mukana. Taikametsän satumaisen kummalliset olennot eksyvät pikku hiljaa seikkailuille kummilasten komeroihin. Tällä kertaa myssän mukana on menossa vihreä vesseli Verneri. Vernerin tarina on vielä vaiheessa, mutta sen elämä on pikkuisen erilainen: se on nimittäin alun alkaen kotoisin jostain, jota kukaan ei oikein enää muista, ja tuntee olonsa siksi aina vähän vieraaksi, kunnes sitten jännittävien käänteiden kautta eksyy oikean pipon matkaan sinne pohjolan maille, kummipojan kainaloon Ounasjoen mutkaan.

Tarinankertojien mieli kulkee kai aina tarinoiden mukana, ja ystävät lukevat rivien välistä sen, mitä sieltä on luettavissa. Itseään on niin vaikea piilottaa, edes satuihin.

Pipot on tehty sikinsokisella lankojen lisäyksellä virkaten, noin kaksi-kolme saman sävyskaalan lankaa kerrallaan, mutta aina vain yhtä kerrallaan vaihtaen, päättelemättä päitä ollenkaan. Koukkuna oli sellainen paksukainen, ehkä kutonen. Aloitetaan kuudella silmukalla jotka yhdistetään rinkulaksi, sitten lisätään periaatteessa noin kuusi silmukkaa per kierros, kääntäen työn aina kierroksen lopuksi, kunnes alkaa olemaan päälaki koossa ja sitten lisätään neljä, kolme, kaksi ja yksi per kierros, ja sitten vain pötkylää niillä perussilmukoilla pipon pituudelta. Lipan kohdalla vetelee muutaman kerran eestaas tavallisen kierroksen keskivaiheilla ja sitten ihan  lopuksi rapuvirkaten reuna kauniiksi. 

Öttiskä on tehty ihanasta luomuisesta villa-puuvillasekoitelangasta hyvin vapaasti virkaten aina tarpeen mukaan lisäten tai vähentäen silmukoita ohkaisella koukulla ja sitten täytetty piposta jääneistä langan pätkistä pulleaksi. 

(Olen, kuten ennenkin kerrottua, tajuttoman huono ohjeistaja, kuten näkyy, mutta ehkä kuva kertoo tekijöille enemmän kuin sata sanaa...)

Vihreä joulu, loma ja selkä poks.

 

 Oikea elämä on vienyt minut taas mennessään ja kone on saanut seistä yksin nurkassaan. Nyt mie kuitenkin taas vaikka uuden vuoden kunniaksi kunnostaudun myös tähän todellisuuteen. 

Joulu oli vihreämpi kuin ajattelimmekaan, monellakin tapaa. Ensinnäkin, koska ei ollut lunta. Kamalaakin kamalampi tilanne. Mikä joulu se tuommoinen oli. kääk. Ja pohjoisen kaipuu ei ainakaan vähentynyt. 

Ja toiseksi, koska jätimme lihan ja liioittelun pois ruokailusta. Pääruokana kala teki tehtävänsä ja salaateissa maistui ihanasti ravut ja muut perinteiset suomalaiset jouluherkut. ;) Juuri oikeassa suhteessa, eipä heitelty liikoja roskiin. Oli todella vapauttavaa viettää talven valojuhlaa kerrankin ilman erilaisten sukulaisten tai itsensä luomia perinnepaineita. Kerrankin tehtiin niinkuin tuntui. Ja se tuntui hyvältä. Meidän joulu oli siis vihreä ja turkoosi ja rento. hyvä näin. 

Pitkään ja hartaasti odottelimme iso P:n kanssa lepoilua ruuista ja tiskeistä. Tapanina sitten vihdoin täyteen ahdettu vanimme matkasi kohti ansaittua lomaa. Ihana kylpylähotelli täyshoitoineen teki tehtävänsä ansiokkaasti. Tuli muun loikoilun lomassa huomattua, miten mukavia ötököitä meillä onkaan, niiden kanssa tuli leikittyä ja of course, uitua. (By the way, kaksi ötököistä oppi reissulla ansiokkaasti uimataidon aakkoset, HUIPPUA!) Aurinko helli lomalaisia melkein keväiseen tapaan ja hiekkarannoilla sekä vihreillä ruohokentillä hengailtiin toppatakeissa. 

Lomalla kohtasimme myös aivan kertakaikkisen ihania sieluntovereita, niin pieniä kuin isojakin. Toivottavasti niistä vielä kasvaa meille ystäviä vuosien varrella. Hassua, miten joidenkin ihmisten kanssa kaikki klikkaa heti. Kai ne on tuttuja jostain edellisistä elämistä. Vertaistukea, sielujen sympatiaa, ihania juttutuokioita, leikkikavereita...

No, lomailu teki siis tehtävänsä: rentouduimme, ja tuloksista päätellen kai pikkuisen liikaa. Nimittäin vuorokauden kotihommien jälkeen mun selkä sanoi sopimuksensa irti ja nyt sattuu koko ajan. auts. Mutta jos jotain hyvää pitää löytää kaikesta, niin jääpähän aikaa tähän virtuaalimaailmaan enemmän. Nyt kun olisi nimittäin ulkona tuota luntakin, kinostolkulla, muttei tällä selällä mitään lumitöitä tehdä, ukkojen pyörittelyistä nyt puhumattakaan.  Nyt vain istutaan ja istutaan ja istutaan. 

Onneksi posti toi mukavan paketin Ramopunkin historiaa, sitä siis vain lukemaan. Hey ho, Lets go!

Vihreänkirjava jämätuubi

Mun matka väritunteisiin on alkanu jostain äitin turkooseista verhoista.  Ja jo ihan pienenä mie rakastin niitä kirjopyykistä kuivumaan laitettuja vaatteita narulla. Ne oli kauneinta mitä oli.

Ja vaikken mie oo koskaan ollu kummonen taidemaalari, tai edes ompelija, on mulla aina ollu syväsyvä rakkaus väriin.

 Mie matkaan värissä muistoihin ja tunteisiin. Ja hamstraan täysillä ihania värejä:  langoissa, kukkapurkeissa, kattiloissa, villatakeissa, pipoissa, koruissa, kankaissa, papereissa..

Nyt mie sain Jokkemaan blogin jämälankapatalapusta (kiitoskiitoskiitos!!) inspiraation ihanaan väriloistoiseen jämätuubiin. Sinne katos kaikki ihanaiset jämälankakerät, joista tuskin juuri mitään kauhean kivaa enää olisi yksinään syntynyt. Sinne vain sikinsokin (tai siis oikeasti kauhean tarkasti värejä ja kuoseja mallaillen) sekaan yksi kaksi kolme tai neljäkin kerrallaan puikoille ja kaulaa lämmittämään. 

NAM!! Värit on oikeasti vielä paljon herkullisemmat luonnossa.. NAM!!!

Tuubin ohje jotenkin sekavaisesti olisi näin: 

Luodaan kolmisenkymmentä silmukkaa muutamalla ohuemmalla tai yhdellä paksulla langalla. Kuotaan aina oikeaa parilla n. kutosen-kasin kokoisella pitkällä puikolla suoraan pötköön kunnes pötkö yltää kaks kertaa kaulan ympäri. Sitten virkataan piilosilmukoilla sauma kiinni ja tuubi on valmis. Matkan varrella sekaan nakellaan yks-kaks-kolme-neljäkin kerrallaan kaikenmaailman eri paksuisia ja värisiä lankoja fiilispohjalta. Lankoja ei tarvi ees päätellä, kun pitää aina vähintään kahta lankaa puikoilla yhtä aikaa. Ylimääräset langanpätkät voi sitten vaan leikellä lopuksi jos ne häiritsee. Ja ei menny ku pari iltaa.

Vihreä kietaisuhuivi

Mie sain viimein itteäni niskasta kiinni ja neuloin valmiiksi kietaisuhuivin, joka on puikoillaan seisten kummitellut mua jo ihan liian pitkään.

Nyt se on valmis, ja ihanan lämmin ja mukava. Toivottavasti ystävä ihastuu.

Jatkossa mie voisin tehdä vastaavaa vaikkapa puolet paksummasta langasta puolet paksummilla puikoilla. Meinas järki lähteä kaikkien aina vain samana jatkuvien silmukkarivistöjen kans. Työ tuntui kestävän ikuisuuksia ja ikuisuuksia. Tämän vuoksi teen kai aina pipoja ja muita pieniä asioita. Mie en jaksa keskittyä näin pitkiin juttuihin, tarvin vaihtelua. Vaikka kai tämänkin voi ottaa elämänkoulun oppituntina: kärsivällisyys koetuksella, pitkäjänteisyyttä ja  pysähtymistä, sitä tarvii. :)

Jos joku haluaa opiskella kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, tai on luonnostaan sellainen, niin tässäpä sekavaiset ohjeet omasta päästä. Lankana oli siis 7veljestä, pitkät puikot nro 4,5. Kuotaan vaan pitkäksi pötköksi kunnes kietoutuu kaks kertaa kaulan ympäri ja sitten ommellaan yhellä saumalla putkiloksi. Silmukoita oli kai 60 ja kudotaan joustoneulosta, 4 oikein, 4 nurin koko hommeli. Ja sit päätellään silmukat, ommellaan sauma kiinni ja viimeistellään. Mie virkkasin rapuvirkkauksella vielä tuommosen reunan tummemmalla langalla. Toi vähän särmää. That's all folks!

Väriä, väriä väriä!!!

Keltaista. 

Punaista.

Vihreää.

Ihana, ihana syksy. 

Mie oon aina rakastanu syksyjä. 

Haravointia ja sadon korjuuta. Uusia alkuja ja vanhojen loppuja. Kukkasipuleita. Kuivia lehtiä kahisemassa jaloissa. Villasukkia. Kynttilöitä lyhdyissä. Vesisateitakin. Punaposkisia omenoita. Mustaherukoita ja puolukoita. Sieniä. Komposteja. Kumisaappaita. Kutomista. Kuralammikoita. Takkatulia ja puuliitereitä. Ja varsinkin näitä hehkuvia värejä.