Savuisia kevätretkiä koti-ikävän keskellä

Facebookissa ystävä laittoi kuvan Rovaniemeltä. Siellä se seisoi kinosten keskellä toppatakissaan. Samalla kun täällä keskemmällä Suomea lapset istuu tuolla hiekkalaatikolla t-paidoissaan. Voi apua, auttaakohan tämä ilmastoasioiden pohtiminen koti-ikävään? Olenkohan mie vakavasti ajatellut mitä se tarkoittaa, jos talvi on kolme kuukautta pidempi kuin täällä?

Kävimme eilen paikallisen puiston ihanien naisten ja lasten kera savuisella extempore-laavuretkellä paistamassa makkaraa. Ihanaa, metsä, hiljaisuus ja savun haju...  Ja TSAM! kaikki ne miljoonat muistot sieltä jostain lapsuuden maisemista palasivat taas mieleen: tunturit, hanget, nuotiot, kelkkaretket, isä, sisko.. Voi, ei auta siis edes ilmasto, koti-ikävä vain kasvaa kasvamistaan. 

Savuisia retkiä kotikontuja muistellen on tehty tänä keväänä enemmänkin. Tässä kuvia perheen retkiltä ajalta, kun täälläkin oli vielä kantavat hanget. (Kun ei nuita puiston mammoja uskalla tänne kuvata..)

Yksvuotiaan ensimmäinen kevät

Tänään tuntui ensimmäisen kerran ihan kesältä, tai keväältä, mutta tuoksui jo lämpimältä ja muisti miten helppoa se on, kun lapset juoksee pihalla koko päivän. Aurinko teki taas sata pisamaa nenän päähän ja haravan roskien alta löytyi jo vihreitä elämänalkuja. Ihan kevättä ilmassa.

Kävelin yksvuotiaan tahdissa yhden kauppareissun ja mietin miten oppisin taas elämään näin: ihmetellen jokaista kivenmurua, kiljuen jokaisen pölykapselin kohdalla, hitaasti, hetki ja askel kerrallaan ja valmiina vaihtamaan suuntaa joka hetki. Yksvuotiaan elämää ensimmäisenä keväänä, voi mitä riemua! (Oikeastaan jo toisena, muttei sitä edellistä voi laskea, ihan eka kertaa se nyt tajuaa, että maailma on ihmeellinen..)