Tänään tuntui ensimmäisen kerran ihan kesältä, tai keväältä, mutta tuoksui jo lämpimältä ja muisti miten helppoa se on, kun lapset juoksee pihalla koko päivän. Aurinko teki taas sata pisamaa nenän päähän ja haravan roskien alta löytyi jo vihreitä elämänalkuja. Ihan kevättä ilmassa.
Kävelin yksvuotiaan tahdissa yhden kauppareissun ja mietin miten oppisin taas elämään näin: ihmetellen jokaista kivenmurua, kiljuen jokaisen pölykapselin kohdalla, hitaasti, hetki ja askel kerrallaan ja valmiina vaihtamaan suuntaa joka hetki. Yksvuotiaan elämää ensimmäisenä keväänä, voi mitä riemua! (Oikeastaan jo toisena, muttei sitä edellistä voi laskea, ihan eka kertaa se nyt tajuaa, että maailma on ihmeellinen..)
Meillä on ihan sama meininki, vaikka nuorimmainen onkin "jo" 2-vuotias. Viime keväänä hän ei vielä kävellyt, mikä ei oikein vielä antanut mahdollisuuksia tutustua kaikkeen ihmeelliseen. Kaikki on hirveän jännää, erityisesti kaikki mahdolliset ovet. Ja kivet, purot, kukat, perhoset... Pikkumies on koko ajan ihan täpinöissään kaikesta :) Eikä tuo isovelikään (reilu 3,5v) paljon jää jälkeen ihmettelyssä. Mä taas ihmettelen noita ihmistaimia minkä ehdin ♥
VastaaPoistaIhanaa ihmettelyä. :)
Poista