Tänään mie olen ihan eri näkönen ku ennen. Tukka on lyhempi ja siis vähemmän rastainen, ja lisäksi mie vähän blondailin sekopäisellä sikin sokin tyylillä hiirenharmaata pehkoa jollain sata vuotta sitten ostetulla väriaineella, ei se kai ollut ylipäiväistä, mie toivon. Ja koska olen kuullut, että maailmassa kaikki lapset kasvavat joskus aikuisiksi, paitsi yksi (lainaus iki-ihanasta Peter Panista), olen miekin nyt, meidän Haaveilijaa lainaten, ihan aikuisen näköinen, mitä se sitten onkaan.
Ihan eri näköinen on nyt myös minun oma kellarisoppi, eli tuo luovuuden ja langanpätkien sekoittama työhuone. Entiset lastenhuoneen ajoilta jääneet kamalat pastillisävyt vaihtuivat aikuisten harmaisiin tapetteihin.
Ennen:
Prisman aleloorasta löydetyt ihanuudet eksyivät vihdoin seinille ja ikisekainen sotku sai hetkellisen järjestyksen säväyksen. Ihan totaalisen ylpeä mie olen kuitenkin siitä, että mie tein kaiken ihan itse. Omilla pikkukätösillä maalasin katot ja liimasin tapetit seinille, naputin jopa listatkin paikoilleen ja johdot seinille. Vain yksi verhotanko jäi vielä nurkkiin seisoskelemaan, toivottavasti ei ikuisuuksiin..
Jälkeen:
Paikoilleen pääsivät vihdoin myös aikakausia sitten kirpparilta EUROLLA löydetyt työvalotkin, kyllä nyt kelpaa talven pimeinä iltoina ommella ja väkertää. Melkein semmoinen olo, ettei sinne nyt uskalla mennä hommiin ollenkaan, ettei tuo hieno järjestys siitä sekoitu. Mutta tonttulakkiset odottavat ompelijaansa ja korttejakin ois kiva askarrellapaskarrella. Ja ekotiskirätit odottavat etikettejänsä. Eli aikuisten oikeesti, hommiin vain!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti