Tuntuuko teistä, salaperäiset juttujeni lukijat koskaan siltä, että nyt vois vaikka välillä olla hiljaa? Musta nimittäin tuntuu ajoittain. Vaikka nyt. En tiedä millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella on, mutta mie olen sellainen, että mie leväytän aina koko elämäni auki kaikille. Kuten ehkä olette huomanneet. Blogissa ja facebookissa ja naamatusten. Kai se on sellaista ääneen ajattelua. Peilaamista, omien ajatusten peilaamista muihin.
Mutta aika auki siinä silloin on. Auki ihan kaikelle. Ja vaikka uskon mielelläni siihen, että ihmiset on pohjimmiltaan hyviä ja ihania ja usein vuorovaikutustilanteissa syntyy jotain uutta ja mukavaa, niin aina tilanteet ei tunnu siltä. Yleensä silloin, kun tuntee olevansa vahvoilla, ei auki olemisessa ole mitään vikaa. Mutta välillä, kun tuntee olevansa jotenkin heikoilla, niin auki oleminen tuntuu kurjalta. Jokainen miekan pisto tuntuu kovalta ilman kilpiä.
Niimpä mie olen nyt hiljaa siitä, kuinka mua satuttaa katsoa vierestä kun mun poika ei mahdu tuonne koulumaailman muotteihin, ja mie olen hiljaa siitä, miltä tuntuu miettiä oman kotinsa myymistä, ja mie olen hiljaa siitä, miten pahalta tuntuu saada huonoa palautetta työstään, ja mie olen hiljaa siitä, kuinka kamalan helposti sitä loukkaantuu vaikka vain ihan pienen pienistä vihjailuista siihen, että on huono äiti. Olen vain hiljaa.
Voi ei! Älä oo hiljaa!! Maailmassa on jo aivan liikaa ihmisiä jotka kääntää selän kun pitäs puuttua tai auttaa. Liikaa ihmisiä jotka ei sano ku sattuu ja sitten tukehtuu omaan ahdistukseen. Vaikka taistelu tuulimyllyjä vastaan tuntuu välillä turhalta, aikankin se pieni poika näkee ja tietää, et mun äiti taistelee mun vuoks. Ja sä oot hyvä ja rohkea äiti, joka uskaltaa sanoa ääneen myös ne äitien tunteet, jotka yleensä salataan. Kiitos siitä, sillä puhumalla/kirjoittamalla annat sanat myös monien muiden äitien, vaimojen, työntekijöiden ajatuksille.
VastaaPoista-Miia <3
Oivoi :( Kipeitä juttuja kaikki - hurjasti voimia niiden kanssa olemiseen ja elämiseen!
VastaaPoistaJa samaa mieltä edellisen kanssa: puhu jatkossakin.
Mäkin usein hölötän liikaa, enemmän kuin olin aikonut sanoa itsestäni ja elämästäni. Parempi musta on niin kuin olla joku hiljainen muuri :) Se, että uskaltaa asettua haavoittuvaiseksi, on hurjan rohkeaa! Sinulle iso tunnustus siitä!
Voi ihanuudet. Kiitos kannustavista sanoista, tuli todella nyt tarpeen. Tippa linssissä niitä luen. :)
VastaaPoistaNyt rohkenen taas jatkaa puhumista. Eli selkä suoraks ja ravistellaan murheet alas olkapäiltä, matka jatkuu!