Olen joutunut viereltä seuraamaan monia avioeroja elämässäni. Vanhempani erosivat toisistaan jo silloin, kun olin liian pieni muistamaan. Ja sitten myöhemmin uusista puolisoistaan kun jo muistin asioita. Ja tätini, setäni, eronneita kaikki. Nyt alan olemaan sen ikäinen, että myös ystäväni eroavat ja suunnittelevat eroja ympärilläni. Itsekin olen eroa miettinyt vuosien varrella, useammin kuin kerran.
Lapsen näkökulmasta ero on aina kamala, muistaa siitä sitten asioita tai ei. Lapsi ei voi käsittää sitä, että rakkaus voi loppua. Se vain sotii kaikkea sitä vastaan, mikä luo turvallisuuden, koska jos rakkaus voi loppua aikuisten kesken, se voi loppua myös aikuis-lapsi suhteesta. Niin lapsi asian näkee, eikä mitkään vakuuttelut tule ikinä poistamaan sitä epäilyä, että ehkä se rakkaus ei kuitenkaan kanna. Mutta eroista selviää, tietysti, kuten kaikesta. Rakkautta kohtaan se kuitenkin antaa epäilevän asenteen, koko loppuelämäksi.
Aikuisen näkökulmasta ero tuntuu joskus välttämättömältä, muuta vaihtoehtoa ei tunnu olevan. Helppo päätös se ei saisi olla koskaan, ja varmasti useimmat työstävätkin asian vaikeimman kautta. Joskus kuitenkin tuntuu, että erot ovat aika lailla turhia. Silloin kun ihmiset ovat vasta yhteisen matkansa alkupäässä ja huomaavat, että arki ei nyt luistakaan niin kolhuttomasti kuin on kuviteltu. Tai silloin, kun ihmiset etsivät vikaa toisesta omaan pahaan oloonsa, ja kuvittelevat että ero on se mikä oloa helpottaa. Ja silloin minun tekisi mieli huutaa kovaa, että se kuuluu asiaan, niin se menee suhteessa, että ensimmäiset kymmenen vuotta (ja varmasti vielä pitkään sen jälkeenkin) hiotaan kulmia, että älkää luovuttako ihmiset. Ikään kuin kaksi neliötä, joista ajan kanssa tulee pyöreitä, se sattuu, sellainen kuluminen.
Asiaan liittyen, löysin Hidasta elämää-blogista Jani Mannisen ihanan kirjoituksen "Katsotko silmillä vai sydämellä?", jossa katseltiin elämää Antoine de Saint-Exuperyn Pikku Prinssi-kirjan kautta. Juttu on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kuten koko blogikin, mutta minuun iski syvälle erityisesti eräs kohta. Se, jossa pikku prinssi kohtaa ketun ja he pohtivat kesyttämistä.
"Prinssi haluaisi leikkiä Ketun kanssa, mutta se kieltäytyy ensin, koska sitä ei ole kesytetty. Mitä tarkoittaa ”kesytetty”? kysyy Prinssi. Kesyttäminen tarkoittaa samaa kuin ”solmia siteitä”, selittää kettu. ”Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa”, sanoo Kettu Prinssille."
Löysin tästä mieleeni sen voiman, sen ajatuksen, joka sieltä tunteiden pohjalta löytyy, sen joka pitää nyt vaikka minut ja Iso P:n yhdessä. Se, että kun todella aidosti rakastaa, niin se rakkaus ei lopukaan, vaikka kuinka sitä epäilisi. Ei silloinkaan, kun tuntuu siltä, että toista ei siedä silmissään, ei silloin, kun elämä tuntuu raskaalta ja ikävältä, ei silloinkaan kun tekee tyhmyyksiä, jos vain pyytää anteeksi. Koska silloin kun rakastaa, ihan aidosti rakastaa ja on sitoutunut, silloin antaa anteeksi, silloin tekee kompromisseja ja silloin hyväksyy ihmisen sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen toivoisi olevan. Ja se vaatii työtä, älyttömän paljon työtä itsensä ja toisen kanssa. Mutta se kannattaa. Koska silloin lopulta saa takaisin uskon rakkauteen, siihen, että se ei lopu. Sitä eheytyy.
Pohjimmaisena ajatuksena tässä kirjoituksessa on se, että kun toista lupaa rakastaa, se tulee luvata sydämensä pohjalta, täysin vapaasta tahdosta ja rakkauden voimin. Ja muistaa, että kun toisen kesyttää, siitä on kannettava vastuu, aina. Koska rakkautta ei voi vaatia, sitä voi vain antaa. Ja jos toisen on mentävä, niin siihenkin hänellä on vapaus. Koska todellisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet ovat siinä omasta, vapaasta tahdostaan ja siksi, että siinä halutaan olla. Ja pohjimmaisena vielä se, että pitää oppia sanomaan mitä haluaa, ja vielä sitä ennen tajuta se, mitä haluaa. Toiselle pitää oppia puhumaan. Kunnioittavasti ja kauniisti. Rakkaudella.
Ja vielä, kiitos Iso P, jos tätä luet, että kesytit minut. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti