Tänään mie ajattelin vihdoin tyydyttää vähän vapauden kaipuutani (joka kortittomana lähiöäitinä on näköjään paremman puutteessa yhtä kuin kävelyretki keskustan kirjastoon ja saumurinneulakauppaan). No ei mennyt ihan putkeen edes tuo säälittävä vapausriento.
Tänne on ikivihreän joulun jälkeen tullut lunta metritolkulla eikä näköjään kukaan auraa enää minkäänlaisia väyliä kävelyteille, aika harvoille autoteillekkään, joten voitte kuvitella kuinka mielenkiintoista ja hauskaa oli kiskoa yhtä pulkassa samalla kun pukkaa toista rattaissa samalla kun lunta tuulee vaakatasossa ja hurriganeissa niskaan, korviin silmiin ja vaunuihin sinne kirpunki niskaan ja silmiin ja korviin siellä polviin ulottuvissa kinoksissa.. aaargs!
No, lopulta sitten äärimmäisen virkistyneessä ja rennossa tunnetilassa perille päästyäni oli tarkoituksena, että töistä pääsevä iso P hakisi mukuloita vähemmälle, joilloin sieltä kirjastosta saisi ehkä jotakin lainattuakin ja kaupoissa onnistuisi muukin kuin anteeksipyytely. Kävikin niin, että iso P oli tyystin kauniisti unohtanut kaikki aiemmat sopimukset eikä lumitöistä innostuneena kuullut puhelimiinsa vastailla. Mie siis jäin kaupunkiin ja kirjastoon puhelin kiukkuisessa kourassa yhden ei-nukkuvan, mutta kitisevän lähes yks veen ja jokapaikkaan juoksevan kolmeveen kans. Ennen pakoa tuulen tieltä kirjastoon, yritin vielä varata aikaa vastapäiseen silmälekuriin, kun sokkona en kohta nää enää tien toiselle puolelle, mutta universumin potkiessa se saakutin silmälasiputiikki olikin muka tänä nimenomaisena arkipäivänä työaikaan niin täynnänsä innokkaita asiakkaitaan, ettei edes vartin odottelun ja kolmeveen alaskiskomien kymmenien sankojen jälkeenkään onnistuttu pääsemään edes tiskille. Luovutin.
Iloa silti irti tilanteesta (vaikka väkisin)! Hikisenä ja melkoisen kiristynein vieterein onnistuin jopa yhden hakemani steinerkirjan koulutuskirjastosta löytämäänkin samalla kun yks kiskoi toiselle syötäväksi niitä muita hyllyn antimia.. Kukkaron korttihelvetistä sitten oikean pänikän lopulta löytäessäni sattui kuitenkin, että kotona aiemmin kirjahyllyn takaa vasta karhukirjeiden uhalla löytynyt edellinen laina oli ehtinyt kartuttaa korttini lainauskieltoon, enkä mie uskaltanu saldovajaavaisena niitä alkaa lyhentämäänkään, kun joku järki vielä kolkutti niskaan, että kahvia ja pullaa oli vielä saatava alakerran kahvion tätiltä nälkäsille lapsille ja niiden hermovaurioäitille tai taivas kaatuu. huh. Kiitti ja anteeksi siis vaan kirjaston tätille ja sitä kahvia naamaan.
Että ei nyt sitten enää jatkettu kuitenkaan maailmojen uhmaamista saumurinneulakauppaan vaan puhelimensa ja muistinsa löytäneen iso P:n kyydillä kotiin ja nopeasti. oih. Voisikohan tästä päätellä, että elämällä oli vähän erilaiset ideat vapauden suhteen ja että tämä ei nyt sitten ihan riittänytkään elämän suunnan muuttamiseksi..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti