Perinteen mukaan kummilapset saavat syntymäpäivinään (tai realistisemmin noin kaksi-kolme kuukautta sen jälkeen, tai joskus jopa seuraavana jouluna) lahjaksi oudon ötökkäisen ja aina vain jatkuvan tarinan sen mukana. Taikametsän satumaisen kummalliset olennot eksyvät pikku hiljaa seikkailuille kummilasten komeroihin. Tällä kertaa myssän mukana on menossa vihreä vesseli Verneri. Vernerin tarina on vielä vaiheessa, mutta sen elämä on pikkuisen erilainen: se on nimittäin alun alkaen kotoisin jostain, jota kukaan ei oikein enää muista, ja tuntee olonsa siksi aina vähän vieraaksi, kunnes sitten jännittävien käänteiden kautta eksyy oikean pipon matkaan sinne pohjolan maille, kummipojan kainaloon Ounasjoen mutkaan.
Tarinankertojien mieli kulkee kai aina tarinoiden mukana, ja ystävät lukevat rivien välistä sen, mitä sieltä on luettavissa. Itseään on niin vaikea piilottaa, edes satuihin.
Pipot on tehty sikinsokisella lankojen lisäyksellä virkaten, noin kaksi-kolme saman sävyskaalan lankaa kerrallaan, mutta aina vain yhtä kerrallaan vaihtaen, päättelemättä päitä ollenkaan. Koukkuna oli sellainen paksukainen, ehkä kutonen. Aloitetaan kuudella silmukalla jotka yhdistetään rinkulaksi, sitten lisätään periaatteessa noin kuusi silmukkaa per kierros, kääntäen työn aina kierroksen lopuksi, kunnes alkaa olemaan päälaki koossa ja sitten lisätään neljä, kolme, kaksi ja yksi per kierros, ja sitten vain pötkylää niillä perussilmukoilla pipon pituudelta. Lipan kohdalla vetelee muutaman kerran eestaas tavallisen kierroksen keskivaiheilla ja sitten ihan lopuksi rapuvirkaten reuna kauniiksi.
Öttiskä on tehty ihanasta luomuisesta villa-puuvillasekoitelangasta hyvin vapaasti virkaten aina tarpeen mukaan lisäten tai vähentäen silmukoita ohkaisella koukulla ja sitten täytetty piposta jääneistä langan pätkistä pulleaksi.
(Olen, kuten ennenkin kerrottua, tajuttoman huono ohjeistaja, kuten näkyy, mutta ehkä kuva kertoo tekijöille enemmän kuin sata sanaa...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti