Maailma näytti hetkessä niin kauniilta. Pumpulia nurkat pullollaan ja hiutaleita leijaili hiljalleen. Aurinko laski jättäen taakseen sinisen maiseman. Se pieni hetki sinisessä valossa riitti tuomaan kaikki ne muistot kaukaa tunturista. Mie rakastan talvea. Mie rakastan niitä ohimeneviä pieniä ja lyhyttäkin lyhyempiä sinisiä hetkiä. Ja tunturissa ne tuntuu luissa asti. On ikävä kotiin.
Onneksi kanssanauttijana tuolla sinisessä oli meidän ihana Vaappu, joka jaksoi innostuttaa minutkin hurmioon tuosta ihmeellisestä valkeasta kun haikeus meinasi vallata mielen.
-"Äiti, lunta.. " se kuiskaili haltioituneena. "Äiti, se on lunta.. vihdoinkin."
-"Ai, ooksie jo oottanu lumentuloa?" mie siltä kyselin.
-"Oon äiti, ihan JOKA päivä.." se vastas täydellä sydämellä.
RAKKAUS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti