sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Melkein tissivapaalla vyöhykkeellä

Kaiken koti-ikävän keskellä mie huomasin yhtäkkiä, että mehän ollaan Kirpun kans jo melkein irti imetyksestä. Yhtäkkiä se onkin jättänyt tissittelyt vähemmälle ja loikoilee maitopullo kourassa sohvien mutkissa. Onkohan tämä aina sujunut näin vaivihkaa vai meneekö kaikki kasvatus ja vauvan hoito jo niin vanhasta tottumuksesta, etten itse oikein edes huomaa mitä teen?  Kirppu taitaa kyllä olla myös aika helppo tapaus.

Olo on samaan aikaan helpottunut ja vapaa ja sitten haikea ja ikävä. Sehän tarkoittaa, että vauva-aika loppuu kohta. Voiko se olla jo kohta taas takana? Se pieni uusi elämä, joka minua tuijotti lasin takaa niin hauraana ja hentona vilkuttaa nyt mulle, sanoo äitiä ja annaa. Kikattaa ja huojuu ensimmäisiä askeleita. Osoittelee nakkisormillaan kaikkea ihmetellen. Ja mie haikailen jo valmiiksi tyhjää syliäni. Kohta se jo lainailee mun ripsiväriä ja paiskoo ovia. Mihin tämä aika menee, apua! Ja sitten taas toisaalta, onneksi tämä aika menee, ihanaa. :)



Mutta ihan tissivapaalla me ei vielä kuitenkaan olla. Nimittäin öisin tuo kirppu kaipailee kovasti vielä äitin puseron alle, mieluiten asumaan. Ihan luonnollistahan se on ja vauvalle ymmärrettävää käytöstä, mutta mie kaipaan jo saakelin paljon kokonaisia öitä. Väsymyksen syövereissä mie unohtelen kahvikuppeja jääkaappiin ja avaimia mikroon ja pimahtelen satunnaisesti milloin mistäkin mitättömästä.. unikoulutaisto kohti kunnon yöunia  saisi siis todenteolla alkaa. Ja tokihan mie neljän edellisen kokemuksella jo tiiän, ettei se oikeasti ole kuin kolmen yön koettelemus, mutta mistä ihmeestä repis voimia valvoa vielä kolme yötä..? aargs. Ihan kohta, mie lupailen itselleni joka yö, ihan kohta, muttei vielä nyt, nyt mie haluan vaan nukkua... öitä!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Ikävä pohjoisen kotiin


Voi tätä ikävän määrää. Miten voikin aivan yhtäkkiä yllättäen tulla näin kova kaipuu Pohjolaan? Mitä enemmän mie asiaa mietin niin sitä varmempi mie oon, että siellähän minun pitäis olla, hyvänen aika. Siellä, missä mie olen mie ja sillä hyvä.

On aikoja, jolloin täällä muuallakin on ihan hyvä olla ja sitä miettii, että missä sydän, siellä koti ja sydänkin tuntuu olevan ihan paikallaan. Mutta just nyt minun sydän on kyllä aika kaukana, siellä kotona.

On aika kamala tämmöinen tilanne. Jos me ollaan täällä, mie kaipaan kotia, ja jos me ollaan siellä niin iso P. kaipaa kotia. Voi ikävä. Miten tästä selvitään?

Jospa mie ehdottaisin  iso P:lle kymmen-vuotis-diiliä, kun nyt ollaan kymmenen vuotta oltu muualla, niin jos seuraavat kymmenen oltais taas takas Rollossa.. ja katotaan sit taas uudestaan. Mutta sitten on vielä lapset.. kun puolet olisi muutosta innoissaan ja puolet kauhuissaan.

Voih ja oih. Onko täällä muita muualta muuttaneita? Onko teillä ikävä kotiin?
Tai paluumuuttajia, onko kotona taas ihana olla?

(kuva lainattu sivulta junnut.com)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pikakirppisjuoksuretken tuliaisia

Kiireisen hässäkkäelämän johdosta syntyneitä kirppisvieroitusoireita vähentääkseni juoksin eilen töistä naapuritorille pikakierrokselle. Kyytipojat, eli Iso P. ja muksut, odottivat jo takuulla pihalla autossa, kun mie valitsin mielessäni just ne kaks pöytäriviä, jotka ehtisin mahdollisesti äärimmäisen nopealla kyynärpäätekniikalla kiertää. (ei siis muuten todellakaan SE oikea tapa kirppistellä..huh.) 

Pöydissä olisi ollut tietenkin yhtä sun toista ihanaa, jotka olis hitaamalla tahdilla varmasti tartuneet matkaan, mutta jotka nyt joutui jäädä odottelemaan onnellisia ostajiaan. (Toki nopealla silmälläkin näkyi myös aika reilusti Paskat kirppislöydöt-blogiin mahtuvaa kamaakin) Onneksi mie kuitenkin tein myös muutaman ihanuuslöydön pikavisiitilläni, skipatkaa reilusti jos kyllästyttää kirppishehkuttelu.. 


  ihana pallokangas 3 egee



 
 turkoosi talvitakki 8 egee (kännykamera ja meän lamput ei oikein imartele väriä, livenä ihanuus)


 ja vaaleanvihreä maitolasi- vaasi, 15€  10 € -70 %, eli 3 €!!, ja on muuten tosi iso, varmaan 50 senttiä korkeakin. Onko kellään hajuakaan, mistä tämmöinen voisi olla peräisin..?

perjantai 9. joulukuuta 2011

Vihreänkirjava jämätuubi

Mun matka väritunteisiin on alkanu jostain äitin turkooseista verhoista.  Ja jo ihan pienenä mie rakastin niitä kirjopyykistä kuivumaan laitettuja vaatteita narulla. Ne oli kauneinta mitä oli.


Ja vaikken mie oo koskaan ollu kummonen taidemaalari, tai edes ompelija, on mulla aina ollu syväsyvä rakkaus väriin.


 Mie matkaan värissä muistoihin ja tunteisiin. Ja hamstraan täysillä ihania värejä:  langoissa, kukkapurkeissa, kattiloissa, villatakeissa, pipoissa, koruissa, kankaissa, papereissa..


Nyt mie sain Jokkemaan blogin jämälankapatalapusta (kiitoskiitoskiitos!!) inspiraation ihanaan väriloistoiseen jämätuubiin. Sinne katos kaikki ihanaiset jämälankakerät, joista tuskin juuri mitään kauhean kivaa enää olisi yksinään syntynyt. Sinne vain sikinsokin (tai siis oikeasti kauhean tarkasti värejä ja kuoseja mallaillen) sekaan yksi kaksi kolme tai neljäkin kerrallaan puikoille ja kaulaa lämmittämään. 




NAM!! Värit on oikeasti vielä paljon herkullisemmat luonnossa.. NAM!!!

Tuubin ohje jotenkin sekavaisesti olisi näin: 
Luodaan kolmisenkymmentä silmukkaa muutamalla ohuemmalla tai yhdellä paksulla langalla. Kuotaan aina oikeaa parilla n. kutosen-kasin kokoisella pitkällä puikolla suoraan pötköön kunnes pötkö yltää kaks kertaa kaulan ympäri. Sitten virkataan piilosilmukoilla sauma kiinni ja tuubi on valmis. Matkan varrella sekaan nakellaan yks-kaks-kolme-neljäkin kerrallaan kaikenmaailman eri paksuisia ja värisiä lankoja fiilispohjalta. Lankoja ei tarvi ees päätellä, kun pitää aina vähintään kahta lankaa puikoilla yhtä aikaa. Ylimääräset langanpätkät voi sitten vaan leikellä lopuksi jos ne häiritsee. Ja ei menny ku pari iltaa.

Sininen hetki ensilumessa

Maailma näytti hetkessä niin kauniilta. Pumpulia nurkat pullollaan ja hiutaleita leijaili hiljalleen. Aurinko laski jättäen taakseen sinisen maiseman. Se pieni hetki sinisessä valossa riitti tuomaan kaikki ne muistot kaukaa tunturista. Mie rakastan talvea. Mie rakastan niitä ohimeneviä pieniä ja lyhyttäkin lyhyempiä sinisiä hetkiä. Ja tunturissa ne tuntuu luissa asti. On ikävä kotiin. 







 

Onneksi kanssanauttijana tuolla sinisessä oli meidän ihana Vaappu, joka jaksoi innostuttaa minutkin hurmioon tuosta ihmeellisestä valkeasta kun haikeus meinasi vallata mielen. 


-"Äiti, lunta.. " se kuiskaili haltioituneena. "Äiti, se on lunta.. vihdoinkin."
-"Ai, ooksie jo oottanu lumentuloa?" mie siltä kyselin.
-"Oon äiti, ihan JOKA päivä.." se vastas täydellä sydämellä. 

RAKKAUS!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Vapaita lintuja juuripuussa

Jokin tässä talven pimeässä saa minut kääntymään itseeni. Olen pohtinut ihmisen vapautta, sitä, miten paljon sisäinen vapaus on riippuvainen fyysisistä sitoumuksista. Ajattelin, että voiko sitä vapaa ollakaan kehittymään omille poluilleen, jos on niin kovin sitoutunut kaikkeen maalliseen härpäkkään ja ihan vaikka lapsiinsa ja mieheensä. 


Asiaa valotti myös lukemani elämänkerrallinen kirja ihanaisesta Kaisu Virkkusesta, eli aurinkosydämestä, mm. Suomen steinerkoulujen perustajasta, joka tulevalle miehelleen ilmoitti totuuden menevän kaiken edelle. Ja ettei niin lähellä toista voi ollakaan, ettei omia polkujaan voi kulkea. Ja että toista voi rakastaa täydestä sydämestä, vaikka elämänkatsomus on aika lailla erilainen. 



Työstin asiaa mielessäni ompelukoneen hurinan keskellä, kuten tapana on. Surraa ajatukset paremmin kun surisee. Ja aivot nakuttaa kun kädet tekee. Surinan keskeltä tilkuista rakentui lopulta seinälle pieni perhepuu, juuret sille porukalle johon miekin kuulun. Jotenkin näen asian niin, että koska on yhteiset tukevat juuret maassa, voi jokainen lentää vapaana mihin haluaa ja omasta tahdostaan palata yhteisen puun oksille elämään.Vapaus on mielentila, ajatus joka on tai ei ole.


Talvi, kylmä, sininen ja maan ikiaikainen ruskeus näkyy näköjään minussa, melkein kaipaisin siihen lisää väriä.. Vaikka ranskalaisia auringonkukkapeltoja ja van Goghin keltaisia taivaita.. tulee niidenkin aika. Nyt kylmää sinistä, turkoosia, valkeaa kuuraa, harmaata ja ruskeaa.


Uuden elämän sai puussa vanha huopa, tuolin päällisistä jääneet kankaat, yhdet verhot, rikkinäinen tyynyliina, reikäiset pellavahousut ja kaikenlaiset jämätilkut.

Markkinahumua, vanhenemisen juhlaa ja joululahjavinkkejä

Virtuaalielämässä on vietetty viikko hiljaiseloa johtuen tästä ihan oikeasta käsinkosketeltavasta elonmenostani. Yhdet syntymäpäivät ja muutamat myyjäiset ovat saaneet pääni hurmioon ja pikkukätöseni askarteluvimmaisiksi.  Kaikki ne myyjäisiin menevät kauniit paketit ja puketit, nauhat ja sellofaanit, aaltopahvit ja paperit sekoittaneet minut täysin. Vanhenemistani mie juhlin ihanien ystävien kera naurun keskellä, ja nyt sitten kuljen onnellisena uusi kello kaulassa etsien sopivaa hetkeä intilaiseen päähierontaan, uuteen tatuointiin ja kirjojen lukemiseen punkun, suklaan ja kynttilöiden seurassa. (Iso P:ltä saamani lahjan esittelen sittenjoskus, se oli toiveiden täyttymyt.) Voi mitä ihanuutta.


Kaiken markkinahumun keskellä en tietenkään muistanut myyjäisissä kaivaa kameraa esille ja siksi kuvia itse humusta ei löydy. voi minua. Jotain pieniä kivoja juttuja kuitenkin kuvasin jo etukäteen, ehkäpä niistä on lahjaideoiksi. Kaikenlaista mukavaa, mm. näitä ihanuuksia saa myös tilata ihan valmiina paketteina multa, jos joulukiireet ei anna myöten tai kädet ei taivu askarteluun. 

Aika mukava tuunattu kierrätyslahja on esimerkiksi tuikuilla täytetty kynttiläpurkki vanhasta hillopurkista vaikka kera koristellun tulitilitikkurasian. Kanteen huopaa ja nauhaa ja kylkeen koristuksia ja maha täyteen tuikkusia, niitähän ei ole kellään koskaan liikaa.


Tai mie ainakin tykkäisin lämpimäisistä rannikkaista pitsikoristein. Jokaisen himovirkkajan ranteiden pelastus, voin luvata. Tuunaamalla tehden näihin saa kankaan pesukonekutistetuista villapaidoista, napit vaikka vanhoista miesten paidoista ja pitsejäkin hyvällä tuurilla löytyy kirpparin nurkista pilvin pimein. Näissä on kyllä kiireen keskellä käytetty myös uusia nauhoja ja huopaa. Alemmassa, turkoosissa parissa on kyllä iso P:n isoisoäidin aikanaan virkkaamia ihanuuksia, arvokasta tavaraa siis. Ja koneella saa hauskasti ja nopeasti kirjailtua mukavia kuvioita ranteiden koristukseksi.




Ehdottomasti tämän joulun hittituote oli ainakin minun pöydässä kuitenkin ihanan värikkäät, kestävät, pestävät, (siekkareiden sanoin) ylpeät tiskirätit pesupähkinöiden kera paketissa. Kauniit, valmiit lahjat taitaa olla kiireiselle tallaajalle mukava pelastus. Ja ekologisuus lahjassa antaa turhaan krääsään kyllästyneille lahjanostajille mainion vaihtoehdon. Ja vaikka itse sanonkin, niin tulipas aivan syötävän ihania paketteja! 


Jokaiselle itseni kaltaiselle kofeiiniriippuvaiselle kahvin suurkulujalle mainio pieni muistaminen on myös käsintehty kahvisaippua. Ja jos lipeän kanssa värkkäily tuntuu liian rankalta, on askartelukaupassa ihan valmista, sulatettavaa saippuamassaa, johon reilun kahvin purut voi sekoitella ja valaa haluamiinsa muotteihin. Pikkuisen pitsiä tai narua ympärille ja ihanat tuoksuiset pikkulahjukset on parissa tunnissa valmiina.


Ihan selvästi mullakin on kaikista epäilyistä huolimatta ilmassa jo joulufiilistä. Maakin yrittää kovasti kuuraantua valkoiseksi, joka tämmöiselle pohjolan asukkaalle on tietysti ihan välttämättömyys, eihän joulu voi muuten tulla. Ja jottei oleellinen unohtuisi, muistutan, että joululahjarahansa voi käyttää myös sellaisiin lahjoihin, joilla on todellista merkitystä, kurkatkaapa vaikka kirkon ulkomaan avun sivuille tänne ja antakaa tänä vuonna toisenlainen lahja. 

 

Ja by the way, meidän perhe odottelee joulun lisäksi tänä vuonna myös joulun jälkeistä aikaa.  Me päästään viikoksi keskittymään olleelliseen, eli toisiimme, ruokapyykkirumban sijaan, mahtavaan kylpylään. Suuri kiitos pienituloiselle suurperheelle myönnetyn lomatuen.  (Lomia esim. ensi kesälle voi hakea esim. täältä). ihanuutta. oi ihanuutta.

Ja hei, hyvää itsenäisyyspäivää!