Vaihto(ehto)ja

Uskoni maailman ja ihmisten hyvyyteen on viime aikoina saanut aimo annoksen ravinteita vaihtojen kautta. Erilaisia asioita, tavaroita, palveluita tai vaikka oman maan antimia vaihtamalla tulee olo yhteisestä, jaetusta ymmärryksestä. Ilman rahaa voi tehdä asioita, ilman rahaa voi antaa asioita ja ilman rahaa voi saada asioita. Takana siintää ajatus tasa-arvosta ja yhteisestä maailmasta ilman varallisuuden tai vaikka koulutuksen luomia teennäisiä raja-aitoja. Kaikilla on varaa vaihtaa ja jokainen vaihto on samanarvoinen.

Olen vaihtanut mm. pipoja toveihin, kirpparivaatteita energiahoitoihin, grillausillallisen kukkien kasteluun ja virkatun myssyn rastojen takutukseen. Jokaisesta vaihdosta tuli hyvä olo. Sekä saadessa että antaessa. Vaihtoja voi harrastaa ihan omin nokkinensa, ja jokainen varmasti jossain määrin niin tekeekin, mutta vaihtoehtona voi olla myös virallinen vaihtoehto: aikapankki, johon pääset tästä. Aikapankin ideana on, että jokaisella käyttäjällä on oma tili ja jokainen vaihto mitataan toveissa, periaatteella 1 tunti = 1 tovi. Miinuksella tai plussalla saa olla 50 tovin verran, eikä vaihtajien tarvitse siis vaihtaa keskenään. Toivottavasti sinunkin paikkakunnallasi jo toimii oma pankki. (Jos ei, ei muuta kuin perustamaan.) Huippujuttu. Suosittelen.  

Uusin vaihtoni, vaikka vanha. Siis miekin sain vihdoin oman osuuteni hoidettua. Rastojen takuttaja saa tulla hakemaan omansa pois.

Mahtavia matelijoita

Taloomme on syntynyt kaksi uutta otusta. Haaveilijan pienistä kätösistä syntyi maan mainio mallipiirros, jonka pohjalta rakkaalle tehtiin oma ystävä ompelukoneen toimiessa kätilönä luovassa synnytyksessä. Haaveilija halusi oman mahtavan matelijan myös pikkusiskolle.

 

Tervetuloa taloon Käärme Katala ja Mato Matala! 

Syksyisiä muutoksen tuulia

Syksy näkyy, tuoksuu ja maistuu. Syksy. Taas yksi syksy. Uusia alkuja, uusia ajatuksia. Uusia risteyksiä ja uusia valintoja. Ystävä sanoo, että elän kolmenkympin kriisiä. Kriisissä on aina siemen uuteen muutokseen. Ja muutoksista kasvaa parempia ihmisiä. Tarvitsee vain vähän kastella ja lannoittaa. Mie ainakin luulen niin.

Tänään kuulin huonoja uutisia ja lopulta kuitenkin helpotuin niiden viestistä. Jokaisessa elämän mutkassa vain täytyy tehdä valintoja ja niiden kanssa on sitten elettävä, vaikka olisikin kääntynyt välillä väärään suuntaan. Päätin tänään (vaikka kamalasti pelottaa) sulkea sen oven joka olisi vienyt sinne tuttuun ja turvalliseen ja avata sen, joka vie mihin vain. Vasta myöhemmin sitten näen, mitä mäen takaa tulee. Mutta mie elän valintani kanssa silti.

Muutosten tuulissa yritän pitää jalkani lähempänä maanpintaa, vaikka pää kelluisikin pilvissä. Yritän muistaa, että maailma on tässä ja maailma on nyt. Ja elää pitää nyt. Ei kohta. Selvitän ajatuksiani tekemällä. Kun kädet tekee, ajatukset saa aikaa levätä, järjestäytyä ja löytää paikkansa.

Sain myös sammaleet vihdoin pusseistaan ja puolukan varvut taipumaan. Kauniita minusta. Sellaisia levollisia. Sinne menkööt, mars ihmisten oviin roikkumaan!

Pikapipoja pakettiin

surrur. surrur. ompelukonepäivä.

Suurperheellisillä, joiksi mie meidätkin lasken, on tietysti liuta omia lapsia. Sen liudan mukana tulee sitten tietysti aimo liuta lapsien kaveruksia. Ja niillä aimo liudan kavereilla on tietysti aikamoisen aimo liudasti syntymäpäiviä. Jokaisella ainakin sen kerran vuodessa. Jos nyt laskisi vaikka että jokaisella neljällä (ei lasketa toukkaa vielä mukaan, mutta ennustetaan, että tulevaisuus on siis vielä pahempi) olisi vaikkapa 3 kaveria kullakin, se tekisi jo 12 syntymäpäivää vuodessa, kerran kuukaudessa siis. Se ei kuitenkaan riitä meidän sosiaalisille eläimille. Lähempänä totuutta olisi, että niillä on jokaisella noin 6  kaveria, jolloin synttäreitä on 24, eli joka toinen viikko. Siihen kun lisää serkut, sosiaalisen äitieläimen ystävien lapset ja kummilapset, voi aika rehellisesti sanoa, että lasten syntymäpäiväkekkerittömiä viikonloppuja mahtuu vain noin joka neljännelle viikolle vuodessa. 

Tokikaan ne eivät minkään suhteellisuusteorioiden mukaan jakaudu ihan noin suoraviivaisesti, jolloin ihan joka kuukausi ei välttämättä juhlia ole. Tosin se sitten tottakai tarkoittaa, että esimerkiksi tänä viikonloppuna meillä onkin sitten kolmet lasten juhlat. Ihanaa tietysti. Ystäviä juhlitaan aina. Mutta kukkaron päälle se meinaa pitkällä juoksulla käydä. Siihen onkin sitten ratkaisuna tuunatut pipon kuvatukset. Tarvitaan vain vanhoja trikoopaitoja, tiedättehän niitä, jotka on muuten ihan hyviä, mutta joku tollotorveloinen on vaikka purrut hihat reikiä täyteen tai vaihtanut kettinkejä sormet öljyssä ja pyyhkäissyt ne sitten helmaan. Sitten ei tarvita kuin ompelukone ja vaikka tekstiilitussi. Ja avot, edullisia, persoonallisia lahjoja syntyy tunnissa tusina. Niitä siis tänään.

surrur. surrur.

 surrur. surrur.

Kinuskihampaita ja peikkoäitin ajatuksia

Keittiön kauneutta. Innostunutta inspiraatiota kokkailuun ja kauneudesta puoli ruokaa. Väriterapiaa parhaimmillaan. Tuoksujen tanssia ja makujen sinfoniaa. Luovaa materiaalin käyttöä ja tyytyväisiä vatsoja. Sitä tänään.

Kurpitsansiemeniä paahdettuna. Rususuolaa ripauksittain. Oliiviöljyä. Pinaatinlehtiä, pippuria ja pienen pieniä tomaatteja. Niistä on maukkaat salaatit tehty.

Kinuskihampaisille lapsille helposti ja hyvin sokerihumalaa suurinpiirtein säilöntäaineetta. Nämä nimenomaiset kauralaiset katoavat kylläkin esikoisen huomisille nyyttärikesteille kouluun. Mie sain onneksi tekijän oikeudella edes nuoleskella joka lusikan ja raaputella kaikki kulhot ennen astianpesukonetta. (On muuten ihan nappivarma konsti pitää kiinni kerran kovalla vaivalla hankituista raskauskiloista kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia. Ja jos ei jaksa kovin usein leipoa, on lasten lautasten jätetyhjennys oman annoksen lisäksi toinen toimiva tehokeino. )

Kauraisia keksintapaisia:
125 grammaa VOITA, 1 ja puoli desiä SOKERIA, 1 desi JAUHOJA, 4 ja puoli desiä KAURAHIUTALEITA, 1 teelusikallinen SOODAA ja vielä vähän KERMAA.

Sulata ja sekoita kulhossa. Lusikoi ja painele pellille. Paista 10 minuuttia 200 asteessa. 

Kinuskia kuorrutukseksi jäähtyneille kaurasille:  1 desi KERMAA, 1 desi FARIINISOKERIA, 1 ruokalusikallinen SIIRAPPIA, 1 teelusikallinen KAAKAOJAUHETTA, 2 ruokalusikallista VOITA, mutta vasta lopuksi kinuskia kirkastamaan.  

Sekoita ja keitä vaikka mikrossa sen seitsemän minuuttia tai kunnes kinuski sakenee. Ja sitten lisää se voi. Levitä päälle ja anna jäähtyä. Ja sitten nauti hyvin. 

Taas tänä iltana tämän peikkoäitin lauleskellessa lapsilleen lounatuulista, autonrämistä ja menninkäisistä muistin taas elämän tarkoituksen ja sen, kuinka kertakaikkisen tärkeä olento olenkaan. Ei ole ketään parempaa eikä rakkaampaa ollenkaan. 

Ihanan pikkusiskoisen sanoittamana: 

Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin olet koko maailma!

Hyvää yötä, maailma.  

Koululaisia ja kosketusnäyttöjä

Voi kääk. Puhelimeni kosketusnäyttö tosiaan hajosi ja sekosi ja meni ihan kummaksi. Se ei enää toiminutkaan minun sormieni voimalla vaan jollain ihan omalla sekopäisellä tavallaan. Ei se mitään, (vaikka rahan menoa ei tietysti voikaan estää, myyh.) mutta kun se saamarin kapistus söi samalla kaikki minun numerot ja kirjaimet. Elämä meni ihan sekaisin. Kalenteri ja muistio katosivat ja jokaikinen neuvolakäynti, fysioterapia, synttärijuhla ja puhelinnumero meni sen siliän tien. Jos tästä nyt jotain positiivista pitäis etsiä, niin eipähän ole kiirettä ja kerrankin on hajamielisellä kummitätillä ihan oikea syy lähettää kummilasten lahjat puoli vuotta myöhässä. Niin, ja sain taas kameran käyttöön uuden luurin kautta. Eihän tälläkään hääppöisiä kuvia räpsitä, mutta siirtyy ne helpommin koneelle kuin siitä iänikuisesta  järjestelmäfilmikamerasta, joka tuolla hyllysssä pölyttyy.

upouutta teknomalogiaa

Päivä onkin mennyt aika lailla teknologiapainotteisesti kun yritin saada tuosta p....leen laitteesta ulos edes jotain tietoja.. huonolla menestyksellä. Ja samalla opettelin taas uuden koneen käyttöä. Onneksi ilman kosketusnäyttöä. Kuinkahan monta vuotta elämästä menee odotellen jonkin elämää helpottavan masiinan käynnistystä, latausta ja käyttöönottoa? yäk. Senkin ajan voisi käyttää paremmin. Puolukan varvut ja sammaleet odottavat yhä pihalla rautalankaista otetta.

Kotona olen pikku hiljaa huomannut, että ötököillä on koulu alkanut. En niinkään siitä, että ne sen muutaman hassun tunnin pörräävät jossain muualla kuin minun nilkoissa, vaan siitä, etten mahdu eteisen kenkämerestä sisälle, joka puolella lojuu reppusia, täyteltäviä lomakkeita ja kontaktimuoviin käärittäviä kirjoja.  Huh. Rumbaasambaa täysillä. Eikö vielä olis kesä ja kalenteri tyhjänä..?

Syksy alkoi tänään

Tänään kaikki sitten katosivat ISOT reput selässään. 

Haikeaa luopumisen tuskaa, kuten aina. Pienet ihmiset isoilla poluilla. Ilman minua.  

Ja myös helpottavaa: arki on rutiinia ja rutiini tuo turvaa.  

Enkä mie sitten saanutkaan lomaa, kuten kuvittelin, vaan kuskailin niitä kaikkia koko päivän eestaas eteenpäin eri paikkoihin. Vaappulaisen kerhon  loppua odotellen eksyin kuitenkin erään lankakaupan alelaariin inspiraatiota hakemaan ja löysin lisäksi erään toisen, toimintaansa  lopettavan kaupan myyntipöydästä sankaripojille mahtavan legonrakennus/läksy/piirrustuspöydän puoli-ilmaiseksi. Vielä kun saisi sen kotiin konstilla millä hyvänsä. 

Rikoin tänään myös puhelimeni, joten kuvia isoista repuista ei ole.

Arjen ankeutta

Pikku toukka valvotti minua yön ja aamu alkoi ilman kahvia. 

Siis minulla, ilman K-A-H-V-I-A. 

Ja ilman Iso P:tä, kokokesän lomatkin näköjään loppuu aikanaan. Mutta etenkin ilman kahvia. 

Ja kaikki ötökätkin lomaili vielä tänään. Ja hökkelimökkireissun pyykit täytti koko kellarin ja jääkaappi oli täynnä omaa tyhjyyttään. Ja kaikki legot tarttui mun varpaisiin ja tutitkin oli hukassa.

 Asuin tämän päivän keittiössä ja pyykkikorissa ja ahdistuin kamalasti kaikesta. Höpöhöpöhoroskoopit tiesi kertoa, että kaikki mitä en tee täydestä sydämestä ahdistaa tänään tosissaan. No ahdisti kyllä. Arki läsähti naamaan täydellä tehollaan. Ketsuppia ja pyykkipoikia. Niitä tänään rekkalasteittain.

Nyt olo on jo parempi. Huomenna kaikki katoaa töihin, kouluihin, eskariin ja kerhoon. Puolen kymmentä reppua, crocsia ja tossua on pestynä ja pakattu valmiiksi. Öttiäisille on etsitty ne kaikista ehjimmät rievut pinoihin odottamaan,  kahvi on ladattu valmiiksi keittimeen ja aamu aikataulutettu minuutilleen.  Kaaos odottaa, mie tiiän, mutta jospa vähän vähemmän ahdistavana kuin tänään.  Sitten meillä alkaa pikkutoukan kans loma. Ainakin niiksi kolmeksi tunniksi, kunnes ne palaa.

Tätä tänään, arjen ankeutta.

Aurinkoenergiaa

Oi ihanaa, aurinko on palannut! Hökkelimökillä aurinko kai paistaa aina. Onneksi. Elämän suloisuus näyttäytyy jälleen paremmin. Hymyilen jatkuvasti. Hymyilen ja nautin. Syksy on täällä sekunnissa. Mökilläkin istutaan villasukat jaloissa ja takassa poltetaan tulia.

Nautin kuitenkin kun pyöräilin hökkelimökille kuoppaista soratietä uusissa aurinkolaseissa Topi Sorsakosken kailottaessa radiosta korviin rakkauttaan. Nautin aamuista meren rannalla. Nautin illoista meren rannalla. Nautin metsään langenneesta taikavalosta. Nautin öttiäisten ilosta sisiliskojahdin vauhdissa. Nautin mato-ongella. Nautin terassin portailla. Ah, Aurinko!

Sain ystävältä vastapalvelukseksi energiat tasapainoon. Korteissa jumalattaret enteilivät muutosta ja kehottivat luontoon. Näin unikuvissa itseni hyppäämässä tunturin laelta vapauttavaan liitoon. Kiitin varalta luontoa ja äitimaata antimistaan. Kuljin metsässä ja keräsin sammalta. Mietin polkuni määränpäätä ja astelin sikinsokin sekaisin mihin sattuu. Mihin tieni vie?

Olen ollut käsittämättömän onnellinen. Ja tehokas. Sankaripoikien urheillessa leirillään monta päivää, kuulostelin hämmästellen kolmen karhunpennun hiljaisuutta ja tein käsilläni. Sammaleet taipuivat kransseihin ja palloihin ja ajatukset eksyivät jo talven hankiin.

Keräsin vielä puolukan varpuja, käpyjä  ja risuja. Jatkan tästä. Nyt odotellaan koulun alkua. Ja jännitetään. Taas yksi ekaluokkalainen talossa. Täytyy vain päästää irti ja luottaa siihen että elämä kantaa. Kantaa se.